lauantai 14. syyskuuta 2019

Bravi tutti!


13.9.2019 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Esa-Pekka Salonen, sol. Jonathan Roozeman, sello Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingissä vieraileva Esa-Pekka Salonen ehti Kansallisoopperan Reininkullan esitysten välissä johtamaan myös Radion sinfoniaorkesteria. Maestrolta on aina lupa odottaa korkeatasoisia konserttielämyksiä, mutta silti tästä illasta tuli minulle erityisen mieleenpainuva.

Avausnumerona oli Dmitri Šostakovitšin Sellokonsertto no 1 Es-duuri. Solisti Jonathan Roozemanin soitti David Techler -selloaan (1707) täyteläisesti ja intensiivisesti. Hän selvitti ongelmitta sekä teknistä taitoa että fyysistä jaksamista vaativan konserton. Salosen maalailu ja musiikin hengittävyys oli aivan ilmiömäistä paras sellokonserttoelämykseni aikoihin! Ylimääräisenä Roozeman soitti kaiken rellestyksen päälle sopivan rauhoittavan kappaleen, Sarabande-osan J. S. Bachin Soolosellosarjasta nro 1.

Väliajan jälkeen kuultiin Anton Brucknerin Sinfonia nro 6 A-duuri. Se on säveltäjän teoksissa jonkinlainen väliinputoaja, jota esitetään suhteellisen vähän. En ole ihan varma, olenko itsekään kuullut teosta livenä koskaan aiemmin pitäisi tarkistaa arkistosta. Salonen ja RSO nostivat sinfonian sellaiselle tasolle, että vähäisetkin perusteet kappaleen hyljeksimiselle sinkoutuivat jonnekin sointiavaruuteen. Mitä energiaa ja monin paikoin iloa kappale pursusikaan jälkimmäinen kun ei ole Brucknerille ollenkaan tyypillistä! Ehdottomasti yksi vaikuttavimmista sinfoniaelämyksistäni aikoihin! Bravi!

Käsiohjelman teosesittelyt oli muuten kirjoittanut tällä kertaa Auli Särkiö-Pitkänen. Toivottavasti tästä tulee RSO:n pysyvä käytäntö, sillä niin selkeitä ja vivahteikkaita tekstit olivat pientä huumorinpilkettä unohtamatta. Kaikki kunnia Antti Häyrysen aiemmille esittelyille, mutta kun yleisössä ei istu pelkästään alan ammattilaisia...

Varsinaisen konsertin jälkeen kuultiin vielä Myöhäisillan kamarimusiikki -osuudessa Šostakovitšin Pianotrio nro 1. Soittamassa olivat pianisti Jouko Laivuori, viulisti Reeta Maalismaa ja sellisti Jonathan Roozeman. Näppärä ja kiva kappale iltapalaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti