Ei pärjännyt tämä Agrippina Turussa kuullulle...

23.7.2019 Georg Friedrich Händelin ooppera Agrippina Prinzregententheaterissa Münchenissä

Olin jo ehtinyt tilata lipun Münchner Opernfestspielen Agrippinaan ennen kuin tuli tieto saman teoksen konserttiesityksestä Turun Musiikkijuhlien varaslähtönä kesäkuussa. No eipä mitään – piti kuitenkin käydä kuuntelemassa Turun keikkakin. Kokemastani voit lukea täältä: https://oopperaa.blogspot.com/2019/06/maailmanluokan-juonittelua.html.

Münchenissä pääsin katsomaan Bayerische Staatsoperin, Royal Opera House Covent Gardenin, De Nationale Operan ja Staatsoper Hamburgin yhteistuotannon ensi-illan. Ohjaus oli Barrie Koskyn, jonka ohjauksista olen saanut nauttia paljonkin mm. Komische Oper Berlinissä. Tämä tuotanto oli ensimmäinen, jossa en ollut Koskyn työhön varauksettoman ihastunut. Barokkioopperat eivät mielestäni kaipaa näin staattisia ja pitkästyttäviä lavallepanoja, joissa ei tapahdu juuri mitään – ero konserttiversioon ei ole suuren suuri. Rebecca Ringstin lavastuksena oli suuri metallirunkoinen, kaihtimilla verhoiltu rakennus, jota pyöriteltiin näyttämöllä. Ja sitten nostettiin ja laskettiin kaihtimia sen mukaan, missä huoneessa solisti sattui laulamaan. Niin nähtyä! Klaus Brunsin puvustus oli sovinnainen eikä jättänyt suurempaa muistijälkeä – ehkä Nerone-poikkeusta lukuun ottamatta.

Esityksen solisteina oli pari samaa nimeä kuin Turussa. Franco Fagioli taituroi jälleen Neronen roolissa ja oli huvittava mustissa punkkarivaatteissaan kera tatuoidun kaljun sekä korujen ja lävistysten. Elsa Benoit oli yhtä upea Poppea Münchenissäkin ja kohosi yhdeksi yleisön suosikeista. Alice Coote onnistui loistavasti Agrippinana, mutta silti pidin enemmän Turussa kuullun Samantha Hankeyn kylmän viileästä ja häikäilemättömästä hahmosta. Claudion roolissa nähtiin Gianluca Buratto, Ottonena Iestyn Davies, Pallantena Andrea Mastroni, Narcisona Eric Jurenas ja Lesbona Markus Suihkonen. Hyvää työtä tekivät kaikki, mutta pienempien kontratenoriosien solisteista Davies erottui todella taitavana ja kaunisäänisenä. Jurenasin laulu oli kovin hentoa ja toisinaan lähes sävytöntä.

Bayerisches Staatsorchesteria johti englantilainen Ivor Bolton. Lopputuloksessa oli selvä ero Turussa soittaneeseen Il Pomo d'Oroon ja Maxim Emelyanycheviin verrattuna – jälkimmäisten eduksi! Soitosta kuului, että vaikka baijerilaiset ovatkin huippuorkesteri, eivät he kuitenkaan ole barokkispesialisteja. Eikä rauhallisesti johtanut Bolton saanut heitä syttymään ollenkaan samanlaiseen innostukseen ja iloon kuin Emelyanychev lietsoi orkesterinsa Turussa. Suuri ei aina ole kaunista!