Toista kertaa Wildbadissa, päivä 2

20.7.2019 Giovanni Simone Mayrin ooppera L'accademia di musica Königliches Kurtheaterissa Bad Wildbadissa

20.7.2019 Gioachino Rossinin ooppera Tancredi Königliches Kurtheaterissa Bad Wildbadissa

Toinen päiväni Bad Wildbadin festivaalihumussa alkoi Giovanni Simone (Johann Simon) Mayrin yksinäytöksisellä L'accademia di musicalla, jonka kantaesitys oli Venetsiassa 1799. Produktion ohjaajaksi oli kiinnitetty Lorenzo Regazzo, joka kuitenkin joutui henkilökohtaisten syiden vuoksi palaamaan kotiinsa Venetsiaan jo harjoitusjakson alussa. Häneltä jäi kuitenkin käyttöön ohjauskonsepti, jonka perusteella Davide Strava jatkoi työn loppuun. Lopputulos oli oikein hauska, toimiva ja viihdyttävä. Regazzo on hyödyntänyt oopperan "venetsialaisen sisällön" ja vèneton kielellä esitettyjen repliikkien ymmärtämystään. Hänellä on ollut aiemminkin tapana sisällyttää ohjauksiinsa nykyisin kyseenalaista seksismiä, mutta tällaiseen mennyttä maailmaa kuvaavaan farsa giocosaan se oikestaan sopikin. Lavastus oli Dragan Dendan ja Ivana Vukovicin, puvustus Raffaella Marinellin.

Irstaanpuoleisena isä-Guglielmona esiintyi jo hieman varttuneempi herra Filippo Morace. Hänen poikansa Valerio oli César Cortés, joka kohtalaisen säätämisen jälkeen sai Annettansa (Eleonora Bellocci). Guglielmon palvelusväkeen kuuluvista Cecchinosta (Ricardo Seguel) ja Vespinasta (Maria del Mar Humanes) tuli niin ikään pari kaiken kinastelun jälkeen. Henkilökaartiin kuului vielä Annettan veli Momoletto (Filippo Pina Castiglioni), josta ohjaaja oli tehnyt gondolieerin. Oopperan lopussa yleisöä riemastutti Momoletton tekeytyminen Guglielmon elämää nähneeksi kihlatuksi.

Solistit onnistuivat rooleissaan hyvin. Ihailin erityisesti Ricardo Seguelin vahvaa suoritusta niin laulajana kuin ilmeikkäänä näyttelijänä – mies on armoitettu koomikko! César Cortésin tunteikkaat numerot olivat melkeinpä kauneinta kuultavaa koko oopperassa. Esitykseen sisältyi Akademie-Konzert, jossa solistit esittivät vuorollaan aarian (Rossinia, yksi Mozartkin) – paitsi Momoletto, jonka numeroksi oli tietenkin valittu venetsialainen canto popolare. Passionart Orchestra Krakowia johti Nicola Pascoli ja Andrés Jesús Gallucci soitti jälleen fortepianoa ja flyygeliä.

* * *

Illalla pääsin vihdoinkin toden teolla Rossinin pariin. Tancredi esitettiin sekin ensimmäistä kertaa Venetsiassa, ajankohta oli helmikuu 1813. Ferraran-laitoksen uudistettu loppu maaliskuulta 1813 ei ollut menestys, joten Rossini työsti vielä kolmannen, hybridiversion, Milanoon joulukuuksi. Bad Wildbadissa oli kuitenkin valittu käyttöön Ferraran-laitos, jonka lopussa Tancredi haavoittuu kuolettavasti ja saa tietää Amenaiden syyttömyydestä juuri ennen kuolemaansa.

Tancredi sijoittuu Sisilian Syrakusaan vuonna 1005. Annetaan Wikipedian kertoa tiivistetysti oopperan juoni: "Palattuaan maanpaosta Sisiliaan valepukuinen Tancredi estää Orbazzanoa menemästä naimisiin oman rakastettunsa Amenaiden kanssa. Vihaisen Orbazzanon saadessa käsiinsä Amenaiden kirjeen Tancredille hän käyttää sitä todisteena Amenaiden yhteyksistä sisilialaisten viholliseen, saraseeni Solimariin ja syyttää Amenaidea maanpetturuudesta. Amenaide vangitaan ja tuomitaan kuolemaan. Tancredi hylkää Amenaiden ja hänen oma isänsä Argirio kieltää hänet. Amenaide voi enää toivoa vain esitaistelijaa joka saapuisi puolustamaan hänen kunniaansa."

"Tyrmässään, epätoivoisena, Amenaide päättää kuolla arvokkaasti ja uskollisena Tancredille. Orbazzanon johdattaessa Amenaidea mestauspaikalle, valepukua yllään pitänyt Tancredi astuu esiin ja Amenaiden esitaistelijana haastaa Orbazzanon – vaikka uskookin rakastettunsa olevan syyllinen. Tancredi voittaa Orbazzanon kaksintaistelussa ja tämän jälkeen johtaa Sisilian voittoon taistelussa saraseenejä vastaan. Kuoleva Solimar vakuuttaa Tancredille Amenaiden olevan syytön ja ooppera päättyy yleiseen juhlintaan." Tässä esityksessä loppu oli siis traaginen ja onneton, edellä kerrotun mukaisesti.

Jochen Schönleber oli ohjannut yllätyksettömän ja ehkä hieman tylsähkön kokonaisuuden. Kiitokset kuitenkin siitä, ettei näyttämöllä juurikaan ollut pysähtyneitä hetkiä. Yksinkertainen lavastus oli Dragan Dendan ja Ivana Vukovicin, kuten Mayrinkin oopperassa. Omituisen puvustuksen oli suunnitellut Martin Warth.

Rossini kirjoitti vaikean "miespääosan" eli Tancredin mezzosopraanolle. Diana Haller klaarasi roolin ongelmitta ja hänen tasapainoista lauluaan oli ilo kuunnella. Amenaidena esiintyi Elisa Balbo, Isaurana Diletta Scandiuzzi, Roggierona Claire Gascoin ja Orbazzanona Ugo Guagliardo. Argirio oli Patrick Kabongo, joka teki siis jo kolmannen oopperaroolinsa kahden päivän sisään! En tiedä oliko kyse nuoren laulajan rajattomasta uskosta omiin kykyihinsä vai festivaalin harrastamasta ryöstöviljelystä...? Joka tapauksessa Kabongon ääni ei ollut enää yhtä loistelias kuin eilisissä esityksissä; liekö hienoista väsymistä?

Urakoimassa olivat jälleen myös Passionart Orchestra Krakow ja Górecki Chamber Choir. Kapellimestarina toimi Antonino Fogliani, jonka johtamistyyli oli kovin persoonallinen, lähes omituinen. Käsiohjelmassa fortepianon soittajaksi oli mainittu Gianluca Ascheri, mutta kyllä soittimen ääressä näytti olevan viehättävä nuori naisoletettu – nyt tuntemattomaksi jäänyt.