Ooppera suomalaisesta suurmiehestä

27.7.2019 Egon Krachtin ooppera Cajanus Jättiläisooppera Eino Leino -talon pihapiirissä Kajaanissa

Daniel Cajanus (1703–1749) oli aikansa kuuluisuus: ilmeisesti yli 2,5 metriä pitkä mies, joka kierteli ympäri Eurooppaa esitellen itseään niin kuninkaallisille kuin rahvaalle. Hän toimi myös ainakin sotilaana ja henkivartijana. Terveytensä heikentymisen jälkeen Cajanus asui elämänsä loppuvuodet Alankomaissa Haarlemin kaupungissa.

Zangstudio Haarlem toteutti vuonna 2017 kantaesityksenä säveltäjä Egon Krachtin ja libretisti Hetty Heytingin teoksen Cajanus – een gigantische opera. Se toi Haarlemiin haudatun Cajanuksen vaiheita tunnetuksi kaupungin nykyisille asukkaille. Mutta miksi tuotanto päätettiin tuoda Kajaaniin kesällä 2019? Cajanuksen isä oli Paltamon kappalainen ja Daniel syntyi Kajaanin Koutaniemen kylässä olevassa Pyykkölän talossa. Nyt esityspaikkana toimi viereisessä Paltaniemen kylässä sijaitsevan Eino Leino -perinnetalon pihaan rakennettu näyttämö, jota myös Paltaniemen teatteri käyttää.

Ooppera alkaa Cajanuksen sairasvuoteelta, jossa tupla-annos eetteriä saa hänet näkemään hallusinaatioita. Niissä Kainuun jätti palaa juurilleen ja mm. tapaa äitinsä. Cajanuksen elämän päävaiheita käydään kursorisesti läpi; vasta loppuvuosia Alankomaissa perataan hieman tarkemmin. Cajanus päätyy osaksi eksoottisten eläinten ja muiden kummallisuuksien näyttelyä. Hän rahoittaa kääpiön hankkimista osaksi kokoelmaa ja lainaa rahaa muillekin henkilöille – joutuen hyväksikäytetyksi ja huijatuksi. Cajanus on kärsinyt ulkomuodostaan koko elämänsä ajan eikä ole halunnut mennä naimisiin. Oopperan lopussa palataan jätin sairasvuoteelle, jossa mies tulee harhoissaan paljastaneeksi elämänsä suuren salaisuuden.

Ooppera kannatti käydä katsomassa, vaikka se ei järisyttävää vaikutusta tehnytkään. Libretto ajoi epätasaisuudessaankin asiansa, mutta musiikki oli kovin erikoista. Krachtin sävellys ammensi modernista rytmi- ja viihdemusiikista ja mukana oli jazz-vaikutteita, tanssisävelmiä jne. Pienen orkesterin muodostivat piano, viulu, rummut ym. lyömäsoittimet sekä sähköbasso. Esityksen johti Jos Vermunt.

Näyttämö oli päällystetty lastulevyillä ja taustalle oli rakennettu pystyseinä erimittaisista laudoista. Muuta lavastusta ei ollut lukuun ottamatta muutamaa lastulevylaatikkoa. Mutta ihmeempää ei oikeastaan kaivannutkaan, sillä näyttämöllä oli lähes koko ajan paljon väkeä ja liikettä. Suuressa kuorossa oli laulajia sekä Alankomaista että Suomesta. Lapsikuoro oli Kajaanin Keskuskoulusta ja lisäksi esiintymässä oli seitsemän Kajaani Dancen nuorta naistanssijaa.

Vincent van den Elshoutin ohjaus oli kesäteatterimainen, mutta ehkä juuri siksi oikein toimiva ja paikallaan näissä olosuhteissa. Kuorolaisia ja tanssijoita käytettiin poikkeuksellisen monipuolisesti osana kertomusta. Tyylikäs yksityiskohta oli se, että läheisen Paltaniemen kirkon kelloja soitettiin hetken aikaa, kun Cajanus kuoli oopperassa. Hauskat puvut villasukkineen oli suunnitellut Ankie van de Meerendonk.

Esityskielenä oli pääasiassa hollanti; ainoastaan Cajanuksen ja hänen äitinsä väliset dialogit sekä muutamat muut repliikit esitettiin suomeksi. Hollantilaiset solistit tekivät ihan kelpo suorituksia. Eniten arvostin Petra Ehrismannin laulamista Cajanuksen äidin ja Anna Metzin tuplaroolissa. Eikä Daniel Cajanusta esittänyt Michel Poelskaan ollut lainkaan hullumpi. Muissa osissa olivat Gerben Houba (Roelof Sweris ja Jan Hendrik Metz), Kier Kes (Wybrand Lolkes), Rogier Meulenberg (Tohtori), Juho Leppänen (Pappi), Rob van Schie (Notaari), Lodewijk Bosch van Drakestein (Kuuluttaja) ja Jeroen Staal (Kauppias).