Jokohan ensi vuonna mitta täyttyy Gergijevin kanssa?

5.7.2019 Mariinski-teatterin orkesteri ja solistit, joht. Valeri Gergijev Mikkelin tuomiokirkossa

Mikkelin Musiikkijuhlien 28. ohjelma päättyi tuomiokirkossa pidettyyn konserttiin, joka oli saanut nimen Suuri Oopperagaala, vaikka mistään gaalasta ei kyllä ollut tietoakaan. Esiintymässä oli Pietarin Mariinski-teatterin orkesteri Valeri Gergijevin johdolla. Hän oli valinnut solisteiksi viime viikolla päättyneen Tšaikovski-laulukilpailun menestyjiä sekä oman talonsa nuoria laulajia.

Konsertin alkua saatiin odottaa Gergijeville ominaiseen tapaan, vaikka nyt hän sentään oli kaupungissa eikä vasta matkalla Pietarista (kuten takavuosina on käynyt useita kertoja)... Harmillisesti ohjelmaa ei ollut ehditty painaa, sillä maestro päätti sen sisällöstä liian myöhään. Osallistujille jaettiin sentään lyhyt esittelylehtinen kuudesta laulajasta – konsertin seitsemäs solisti ei ollut päässyt mukaan – mutta sen surkeat suomenkieliset käännökset oli kiireessä tehty kai amatöörivoimin.

Gergijevin tapana on harjoittaa Mikkelin-konserttejaan minimaalisen vähän. Tällä kertaa selvittiin kunnialla, sillä kappaleet olivat orkesterille tuttuja ja solistitkin olivat varmasti työstäneet niitä joko näyttämölle tai kilpailuja varten. Aloitusnumerona ollut Musorgskin Hovanštšinan alkusoitto osoitti heti, että nyt ollaan omalla vahvuusalueella – konsertin alkupuolisko olikin pelkästään venäläistä oopperamusiikkia.

Angelina Akhmedova pääsi aloittamaan aariaputken Marfallaan Rimski-Korsakovin Tsaarin morsiamesta. Tšaikovskin Jolantasta kuultiin Robertin aaria Gamid Abdulovin laulamana. Loputkin numerot ennen väliaikaa olivat Tšaikovskia: Lenskin aaria Jevgeni Oneginista (es. Jevgeni Akhmedov), Jolantan arioso Jolantasta (es. Anastasia Štšegoleva) sekä Jevgeni Oneginin finaali, jossa Tatjanan roolin lauloi Jekaterina Sannikova ja Oneginin Vladislav Kuprijanov.

Lyhyen väliajan jälkeen saimme odottaa konsertin jatkumista ylimääräiset 30 minuuttia. Lopulta orkesteri johtajineen saapui kirkon etuosaan ja ohjelma jatkui Yön kuningattaren aarialla Mozartin Taikahuilusta. Solistina oli Aigul Khismatullina. Wagnerin Tannhäuserista oli valittu kaksi kappaletta: Wolframin laulu iltatähdelle, jonka lauloi Kuprijanov sekä Elisabethin Dich, teure Halle -tervehdys, jonka solisti oli Štšegoleva. Richard Straussin Ariadne auf Naxos -oopperasta kuultiin Zerbinettan pitkä ja vaativa aaria, jonka esitti Khismatullina.

Germaanisen osaston jälkeen siirryttiin Italiaan: Alkusoitto Verdin Kohtalon voimasta soi upeana, varsinkin matalien jousten sointi oli loistelias. Puccinin La bohèmesta kuultiin Musettan valssi Akhmedovan tulkintana. Abdulovin toisena numerona oli sopivan kepeästi tulkittu Figaron cavatina Rossinin Sevillan parturista. Kauniin äänenvärin ja soinnin omaava Štšegoleva palasi orkesterin eteen Puccinin Turandotin merkeissä; kappale oli Liùn aaria oopperan ensimmäisestä näytöksestä. Viimeisenä Khismatullina taituroi Lucian hulluuskohtauksen Donizettin Lucia di Lammermoorista.

Nuoret solistit pärjäsivät oikein hyvin ja kaikilla uudestaan esiintyneillä suoritus parani ensimmäisestä aariasta. Olisiko ollut aluksi pientä jännitystä ilmassa? Kylmäksi minut jätti oikeastaan vain kaksi aariaa: Akhmedovin valju Lenski, jossa solistin ylärekisteri ei auennut ja Khismatullinan Yön kuningatar. Jälkimmäinen oli kyllä teknisesti varma ja yläsävelet kimaltelivat hienosti, mutta tulkinta ei ollut lainkaan sisäistynyt. Teknisesti hyvätasoiset laulajat tulevat vielä kehittymään, sillä kaikilla parhaat vuodet ovat kaukana edessäpäin. Samalla muutamat nyt vähän ohuiksi jääneet tulkinnat varmasti syventyvät ja ehkä kielten lausuminenkin paranee parilla solistilla.

Hyvästä musiikillisesta annista huolimatta konsertista jäi hieman ristiriitainen tunnelma. Syy on maestro Gergijevin, jonka asenne ja ammattietiikka kaipaisivat korjaamista. Hän aloittaa säännönmukaisesti konsertit myöhässä, odotuttaa yleisöä, aliarvioi taiteilijoita ja kuulijoita olemattomalla tai minimaalisella harjoittelulla jne. Pitkä syntilista kertoo piittaamattomuudesta ja epäkunnioittavasta asenteesta. Mutta silti hän kykenee orkesterinsa kanssa tarjoamaan ensiluokkaisia elämyksiä. Kaipa sitä on vaan purtava hammasta ja tultava jälleen ensi vuonna uudestaan Mikkeliin...