torstai 15. helmikuuta 2018

Varaslähtö pääsiäiseen toisessa muistokonsertissa


14.2.2018 Sächsische Staatskapelle Dresden ja Collegium Vocale Gent, joht. Philippe Herreweghe Semperoper Dresdenissä

Dresdenin Philharmonien (ks. edellinen julkaisuni) tavoin myös Staatskapelle järjestää vuosittain konsertin kaupungin pommituksen (13.15.2.1945) muistoksi. Tänä vuonna konsertti soitetaan kaksi kertaa Semperoperissa ja kerran Frauenkirchessä (joka tuhoutui mainituissa pommituksissa ja rakennettiin uudelleen vuosina 19942005). Kävin kuuntelemassa konserteista keskimmäisen, joka sekin päättyi musiikin jälkeen hiljaisuuteen ilman aplodeja.

Muistokonsertin ohjelmana oli tänä vuonna J. S. Bachin Johannes-passio, joka soi Semperoperin salissa selkeänä ja erottelevana tavanomaisesta tai totutusta kirkkoakustiikasta poiketen. Meillä Suomessa on jo pitkään ollut tarjolla hyvin tyylitietoisia ja korkeatasoisia passioesityksiä periodisoittimin, joten Staatskapellen sointi tuntui tällaisessa kappaleessa vähän vieraalta ja kovalta. Kapellimestari Philippe Herreweghen kovin persoonallinen johtamistyyli tarjosi mielenkiintoista seurattavaa.

Collegium Vocale Gent -kuoro oli aivan loistava, niin sävykäs ja tarvittaessa iskevä. Solisteina lauloivat Maximilian Schmitt (evankelista), Krešimir Stražanac (Jeesus), Dorothee Mields (sopraano), Damien Guillon (altto), Robin Tritschler (tenori) ja Tobias Berndt (basso). Pienemmissä solistitehtävissä oli kuoron jäseniä. Kaikki solistit olivat varsin hyvätasoisia, mutta suosikkejani olivat tällä kertaa molemmat tenorit. Maximilian Schmitt oli evankelistana suorastaan häikäisevän hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti