Tärvätty ilta Musiikkitalossa

24.2.2018 Joose Tammelinin musikaali Satu Sammosta Musiikkitalossa Helsingissä

Olisikohan siitä pari vuotta vai peräti enemmänkin aikaa, kun kuulin Rehupiikles-mies Joose Tammelinin Kalevala-aiheisesta musiikkiteatteriprojektista. Silloin työn alla oli vielä ooppera, mutta myöhemmin teosta alettiin kutsua musikaaliksi. Syynä muutokseen olivat kuulemma pelkästään kaupalliset syyt - tuottaja arveli, että musikaali myy lippuja paremmin kuin ooppera. Valitettavaa, että tällaista ennakkoluuloisuutta esiintyy vieläkin, ja jopa kulttuurikentän toimijoiden parissa! Kyllä vaikkapa Ilmajoen musiikkijuhlien ja lukuisten vapaan kentän tuotantojen esimerkki on todistanut jo kauan sitten, että ns. suuri yleisökin löytää tiensä oopperakatsomoihin.

No, olipa teoksen lajityyppi mikä tahansa, niin hyvin se on Suomessa huomattu. Tammikuussa 2018 järjestettiin ensimmäistä kertaa AINO-gaala, jossa Satu Sammosta valittiin (eteläpohjalaisten?) yleisöäänillä vuoden oopperaksi. Julkisuudessa palstatilaa sai säveltäjä Tammelinin humalainen törttöily gaalatilaisuudessa. Satu Sammosta kantaesitettiin marraskuussa 2017 Jalasjärvellä ja seuraavien viikkojen aikana teos vieraili mm. Seinäjoella, Vaasassa ja Tampereella. Jätin aiemmat esitykset väliin ja olin jo päättänyt, etten mene katsomaan myöskään Musiikkitalon näytöstä, mutta ajankohdan lähestyessä tulin kuitenkin toisiin aatoksiin...

Mitäpä tästä nyt sitten sanoisi? Ehkä olisi pitänyt arvata, että odotukset korkeatasoisesta tuotannosta voi unohtaa, kun sävellys, libretto, ohjaus, harjoitus ja lavastus on pistetty saman miehen nimiin. Tammelinin värikkäällä, monin paikoin sibeliaanisia sävyjä mieleen tuovalla musiikilla on ansionsa. Sitä voi tyylillisestä poukkoilevuudestaan huolimatta pitää teoksen onnistuneimpana osana - varsinkin kun yli 60-henkinen Jalas Chamber -orkesteri soitti Juhani Nummisen johdolla varsin hyvin. Libretossa oli paljon Kalevala- ja Kanteletar-lainaa, mutta Tammelinin kokonaan kirjoittamat jaksot olivat toivottoman amatöörimäisiä ja jopa typeriä.

Ja ohjaus - päätä alkaa kivistämään pelkkä ajatuskin siitä! Eikö Jalasjärven suunnalta muka löytynyt ketään osaavaa ihmistä, vai pitikö Tammelin mustasukkaisesti kiinni lapsestaan? Kömpelöstä ohjauksesta en nimittäin löydä parhaalla tahdollakaan juuri mitään hyvää sanottavaa. Ennakkotiedoissa luvattiin mm. Monty Python -tyyppistä huumoria, mitä pidän lähes loukkauksena maineikkaita tekijöitä kohtaan. Ei sellaiseksi riitä, että laitetaan kuuluisan esikuvan mukaan kaksi pojua hyppelemään ja läpsimään toisiaan tekokaloilla. SAK/SDP-irvailu sentään sai meikäläisenkin suupielet vähän kohoamaan.

Kuorolla oli hetkensä, mutta sen harjoittaminen oli jäänyt vajaaksi. Varsinkin puheosuuksissa kuoro oli yleensä niin epäyhtenäinen, ettei sanoista saanut selvää. Lauletuissa osuuksissa oli kirjavuutta, eikä salin akustiikkaan tottumaton kapellimestari aina onnistunut balansoimaan kokonaisuutta orkesterin kanssa. Valittujen kuorolaisten ja solistien äänen sähköinen vahvistaminen takelteli useita kertoja ja osalla repliikkejä lausuneista henkilöistä ei ollut mikrofonia lainkaan. Ja arvaahan sen, miten tämä vaikuttaa kokonaisuuteen. Epätasaisuus jatkui solisteissa: Louhena esiintyi Elina Aho-Kuusama ja Ilmarisena Juha Pikkarainen. Muista solisteista mainittakoon Jouni Leivo (Joukahainen), Juha Uusitalo (Väinämöinen) ja Ville Salonen (Lemminkäinen). Ei ollut tänään edes Uusitalon ilta, ei todellakaan.

Kokonaisuutena Satu Sammosta oli pettymys, vaikka suurelta osin harrastajavoimin tehtyä tuotantoa kohtaan yrittäisi kuinka olla lempeä ja ymmärtäväinen. Kyllä olisin tämän illan voinut viettää paremminkin...