Takemitsun lyömäsoitinkavalkadi konsertin huippuna

11.2.2018 Gewandhausorchester, joht. Edward Gardner Gewandhaus zu Leipzigissa

Leipzigin Gewandhausorchesterin sunnuntainen matineakonsertti veti salin täyteen väkeä, vaikka sama ohjelma oli esitetty viikolla arki-iltoina jo kahdesti. Ohjelman aloitti Tōru Takemitsun From Me Flows What You Call Time. Vuodelta 1990 oleva teos on sävelletty viidelle lyömäsoittajalle ja orkesterille. Ajattelin ennakkoon, että kuinkahan tällaisen yli puoli tuntia kestävän kilkatusmaratonin kestää, mutta jouduin pian toteamaan, että ilman mitään ongelmia. Teoksen alussa viisi lyömäsoittajaa saapuivat lavalle eri puolilta salia samalla soittaen pieniä buddhalaisuuteen yhdistyviä symbaaleja.

Takemitsun kappale oli erittäin mielenkiintoinen, vaihteleva ja nautittava. Toki siinä käytettiin tutuimpien lyömäsoittimien lisäksi vaikka minkä moisia bambuhelistimiä ja muita soittimia, joiden nimistä minulla ei ole aavistustakaan. Veikeitä olivat esimerkiksi kookkaat tuulikellot, jotka roikkuivat katosta ja joita soitettiin nauhakimppua kiskomalla. Lyömäsoittajaviisikko (Gerhard Hundt, Steffen Cotta, Wolfram Holl, Johann-Georg Baumgärtel ja Rafael Molina García) koostui rautaisista ammattimiehistä ja solistisissa osuuksissa varsinkin Hundt ja Holl tekivät virtuositeetillaan vaikutuksen.

Väliajan jälkeen kuultiin Edvard Griegin Lyric Suite, jonka Gewandhausorchester esitti vasta tässä ohjelmassa ensimmäistä kertaa. Grieg sävelsi vuosina 1866-1901 Lyriske stykker -kokoelmaan 66 pianokappaletta, jotka julkaistiin kymmenenä vihkona. Viidennen vihkon kappaleet orkestroitiin myöhemmin Scherzoa lukuun ottamatta Lyric Suiteksi. Grieg vaihtoi kahden osan sijaintia, mutta tässä Leipzigin esityksessä ne oli palautettu alkuperäisen pianoversion järjestykseen. Grieg myös jätti lopullisesta orkesteriversiosta pois viimeisen osan Klokkeklang (Bell-Ringing), mutta nyt se kuultiin aivan teoksen aluksi.

Konsertin päätösnumerona oli Antonín Dvořákin Sinfonia nro 7 d-molli. Siinäkin orkesteri ja kapellimestari Edward Gardner onnistuivat erinomaisesti. Jousisointi tuntui hyväilevän jostain sisältä...