Giuditta oli Markus Nykäsen vahva näyttö

22.2.2019 Franz Lehárin operetti Giuditta Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Helsingissä oltiin vuonna 1934 ajan hermolla, kun Wienissä tammikuussa kantaesitetty Lehárin Giuditta nähtiin tuoreeltaan eli jo saman vuoden lokakuussa Aleksanterin teatterissa. Sitten pitikin odottaa 85 vuotta, että Opera BOX toi teoksen seuraavan kerran tälle perinteikkäälle näyttämölle, Marika Hakolan uutena suomennoksena.

Ohjaaja Ville Saukkonen ansaitsee kiitokset ammattitaitoisesta toteutuksesta. Lavalla nähtiin tasapainoinen ja looginen, visuaalisuutta tyylikkäästi hyödyntävä esitys, josta Saukkoselle tyypilliset huumorin ja liioittelun keinot puuttuivat lähes kokonaan. Liian usein opereteista tehdään puskafarssikohelluksia, mutta sellainen lähestymistapa ei tietysti olisikaan sopinut tähän tummasävyisempään kertomukseen. Saukkosen ohjauksessa ei syntynyt näyttämölle pysähtyneitä hetkiä, vaan tapahtumat etenivät sujuvasti. Itse en ollut nähnyt Giudittaa aiemmin, joten tarinan loppukohtaus pääsi yllättämään. Tässä ensi-illassa oli vielä nähtävissä hienoista haparointia, mutta myöhemmissä näytöksissä asiat varmasti loksahtavat saumattomasti kohdalleen.

Tuotannon lavastuksen ja puvustuksen oli suunnitellut Taina Relander. Lavastuksessa pärjättiin melko vähällä, mm. aita- ja seinäelementeillä, joista jälkimmäisiin heijastettiin elokuvakatkelmia Marlene Dietrichin ja Gary Cooperin tähdittämän Marokon hengessä. Puvustukseen oli satsattu paljon ja se oli näyttävä kautta linjan. Valaistuksessa oli muutamia oivallisia tehokeinoja; siitä vastasi Kalle Paasonen.

Illan laulullinen onnistuja oli ilman muuta Markus Nykänen (Octavio), jonka tenori ylitti loistokkuudellaan ja laadullaan kaikki odotukset. Riikka Hakolan (Giuditta) äänessä toimii vielä moni asia, mutta runsaasta ja veltosta vibratosta en edelleenkään pidä. Ville Salonen (Pierrino) aloitti hieman horjuvasti, mutta pian hänenkin totuttu tasonsa pääsi esiin, kun koneisto lämpeni. Emilia Vesalainen-Pellas (Anita) esitti näpsäkästi pienemmän osansa.

Muista henkilöistä mainittakoon Vikke Häkkinen (Manuele), Markku Pihlaja (Sebastian) ja Markus Nieminen (Antonio), jotka tekivät kelvolliset suoritukset. Ja vielä on nostettava esiin Mika Nikander (Martini), joka pääsi herkuttelemaan korkokengissään yökerhon omistajana.

Kamariorkesteri Ariadne soitti Jonas Rannilan johdolla ihan mukiinmenevästi, mitä nyt trumpetin epäpuhtauksia kuului luvattoman paljon. Pienellä kokoonpanolla saatiin aikaan varsin kelvollinen kuulokuva. Kuoroksi oli valmennettu Helsingin filharmonisen kuoron laulajia. Esityksessä oli mukana neljä ilmaisuvoimaista tanssijaa, joiden koreografia oli Elina Lindroosin.