tiistai 1. syyskuuta 2020

Wein, Wein, nur du allein...?


1.9.2020 Elokuvissa: Jonas Kaufmann: My Vienna

Jonas Kaufmannilta ilmestyi vuonna 2019 levy nimeltä Wien yhdessä Wienin Filharmonikkojen, kapellimestari Ádám Fischerin ja sopraano Rachel Willis-Sørensenin kanssa (viimeksi mainitun nimi on muuten kirjoitettu nolosti levyn kanteen väärin!). Wien on rakkaudentunnustus Kaufmannille tärkeälle kaupungille ja sen rikkaalle musiikkiperinnölle, erityisesti operetille ja valssille.

Lokakuussa 2019 Kaufmann ja Willis-Sørensen esiintyivät Wiener Konzerthausissa pitkälti Wien-levyn ohjelmistolla. Orkesteriksi oli saatu Prague Philharmonia, jota johti Kaufmannin luottomies Jochen Rieder. Konsertti taltioitiin ja se on saatavissa DVD-levynä. Elokuvateatterilevitykseen taltioinnin piti tulla jo keväällä, mutta Suomessa Finnkino lykkäsi näytökset syyskuun alkuun.

Mein Wien -konserttitallenteessa vuorottelivat musiikkinumerot sekä Kaufmannin mukavat jutustelut ja kuljeskelut eri puolilla kaupunkia. Hieman ääneen pääsivät
Willis-Sørensen ja Riederkin tosin vain kehumaan tenoriamme! Musiikillisesti My Vienna -paketti oli täyttä timanttia. Kaufmannin ilmeikkyys, eläytyminen ja ilmaisuvoima olivat uskomattomia, ja kyllä hän jälleen hämmästytti laulutekniikallaankin. Willis-Sørensen oli minulle uusi tuttavuus, joka osoittautui aivan loistavaksi.

Konsertin alkupuolisko oli omistettu Johann Strauß nuoremmalle. Tallenne ei sisältänyt aivan kaikkia konsertissa esitettyjä kappaleita, vaan pois oli jätetty yksi Straußin valssi ja yksi polkka. Kokonaisuuteen kuuluivat Draußen in Sievering blüht schon der Flieder (postuumista operetista Die Tänzerin Fanny Elssler, jonka ovat koonneet Oskar Stalla ja Bernard Grun), Dieser Anstand so manierlich (operetista Lepakko, duetto), alkusoitto operetista Yö Venetsiassa (orkesteri), Sei mir gegrüßt, holdes Venezia (operetista Yö Venetsiassa), Ach, wie so herrlich zu schaun (samoin), Wiener Blut (operetista Wieniläisverta) sekä Tik-Tak (Polka schnell, orkesteri).

Toisen puoliskon aloitti Emmerich Kálmánin Zwei Märchenaugen operetista Sirkusprinsessa, mutta sitten valokeilaan pääsi Robert Stolz kappaleillaan Im Prater blüh'n wieder die Bäume, Gruß aus Wien (marssi, orkesteri) ja Wien wird schön erst bei Nacht. Yksi Stolzin orkesterivalssi oli karsittu tallenteelta pois, ja saman kohtalon koki myöhemmin esitetty Karl Komzákin valssi.

Ohjelma jatkui Hermann Leopoldin Wienerliedillä In einem kleinen Café in Hernals sekä Hans Mayn laululla Heut' ist der schönste Tag in meinem Leben. Rudolf Sieczynskiltä kuultiin Wien, du Stadt meiner Träume, jonka tunnettu kertosäe houkutti minut pieneen vääntelyyn blogin otsikossa. Voi olla hieman lapsellista, mutta sallinette tämän kerran...

Loppusuoran kappaleista ensimmäinen oli Es lebt' eine Vilja, ein Waldmägdelein eli ns. Vilja-laulu, joka oli Willis-Sørensenin soolonumero. Samasta operetista (Franz Lehárin Iloinen leski) kuultiin myös duetto Lippen schweigen. Carl Zellerin Lintukauppiaasta oli peräisin toinen tunnettu operettiduetto, Schenkt man sich Rosen in Tirol. Peter Kreuderin laulua Sag beim Abschied leise Servus seurasi vielä vihoviimeisenä Georg Kreislerin Der Tod, das muss ein Wiener sein. Sen Kaufmann lauloi mikrofonin ja Jochen Riederin pianosäestyksen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti