Ankkabarock 5 vuotta
6.9.2020 Ensemble Nylandia, joht. Matias Häkkinen, Vantaan kanttorien kuoro ja solistit Korson kirkossa Vantaalla
Korson kirkossa järjestettävä Ankkabarock-festivaali on ehtinyt jo viiden vuoden ikään. Sunnuntai-illan juhlakonsertissa esiintyi Ensemble Nylandia johtajanaan cembalisti Matias Häkkinen. Vantaan seurakuntien kanttoreista oli koottu kuoro ja myös solisteina esiintyi vantaalaisia ja helsinkiläisiä voimia: sopraanot Tiia Maria Saari ja Katariina Kopsa, altto Paula Patosalmi, tenori Jussi Salonen sekä basso Tuomas Heikkilä.
Konsertissa kuultiin eniten pohjoissaksalaista 1600-luvun musiikkia. Dietrich Buxtehudelta oli valittu mukaan hienot kappaleet Alles, was ihr tut mit Worten oder Werken, In te Domine speravi ja Lauda Sion Salvatorem. Lisäksi kuultiin Georg Muffatin, Nicolaus Bruhnsin ja Franz Tunderin teokset, joihin ainakaan Suomessa ei usein törmää. Germaanisen ylivallan rikkoi ainoastaan Archangelo Corelli, jolta tarjoiltiin Concerto grosso I D-duuri.
Juhlakonsertin ohjelma oli koostettu tyylikkäästi ja tasapainoisesti. Osaavien esiintyjien ansiosta kokonaisuus oli erittäin nautinnollinen. Minulle illan kohokohta oli tenori Jussi Salosen taiturointi Bruhnsin Jauchzet dem Herrn alle Welt -kappaleen solistina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti