Loistoesitys Händelin ensimmäisestä oratoriosta

21.9.2018 Georg Friedrich Händelin oratorio Il trionfo del Tempo e del Disinganno Johanneksenkirkossa Helsingissä

Viime helmikuun alussa olin kuuntelemassa Händelin oratorion The Triumph of Time and Truth Helsingin Vanhassa kirkossa (katso tarkemmin täältä: http://oopperaa.blogspot.com/2018/02/ajan-ja-totuuden-voitto-1.html). Kyseessä on englanninkielinen oratorio, josta Händel oli aiemmin tehnyt kaksi italiankielistä versiota.

Suomalainen barokkiorkesteri esitti Johanneksenkirkossa alkuperäisen Rooman version, Il trionfo del Tempo e del Disinganno. Se on samalla myös Händelin ensimmäinen oratorio vuodelta 1707. Musiikki on särmikkäämpää ja dramaattisempaa kuin englanninkielisessä versiossa. Pidin melkeinpä enemmän tästä paketista kuin briteille siistimmäksi ja tasaisemmaksi sliipatusta lopullisesta versiosta.

FiBO soitti loistavan sävykkäästi ja yhtenäisesti viulisti Georg Kallweitin ja urkuri-cembalisti Petteri Pitkon johdolla. Keski-Euroopasta oli saatu vierailijoiksi tasokkaat solistit. Maria Erlacherin (Bellezza) kirkas sopraanoääni pyörteili hienosti kirkon akustiikassa. Marie Luise Werneburg (Piacere) pääsi parissakin aariassa esittelemään kuvioinnin mallia. Toinen näistä oli Lascia la spina, cogli la rosa, jonka säveltä Händel käytti myöhemmin Rinaldo-oopperan hittiaariassa Lascia ch’io pianga. Marian Dijkhuizen lauloi Disingannon altto-osan, ja hänen pehmeän jalosointinen äänensä oli erityisen nautinnollista kuunneltavaa. Tenori Nino Aurelio Gmünder teki Tempona tasaisen varman suorituksen; lisäpisteet luonnollisesta äänenmuodostuksesta myös ylärekisterissä.

Esityksen konsepti ja ohjaus oli parivaljakon Ilka Seifert ja Folkert Uhde käsialaa. Valaistuksen olivat suunnitelleet Jörg Bittner ja Karel de Wit. Oli hyvä ajatus, että yleisölle tarjottiin jotain seurattavaa, sillä lähes kaksi tuntia kestäneessä esityksessä ei ollut väliaikaa. Orkesterin vieressä oli valkokangas, jolle heijastettiin kuvitusta sekä livekuvaa esiintyjistä. Mainio idea, mutta kameroiden sijoittamista olisi voinut miettiä tarkemmin. Nyt näytettiin liian usein solistien selkäpuolia tai laulaja oli jopa selin yleisöön, jolloin ääni ei tietenkään kuulunut parhaalla mahdollisella tavalla kirkkosaliin.