keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Müller paikkauskeikalla La Scalassa


18.9.2018 Hanna-Elisabeth Müller, sopraano & Juliane Ruf, piano Teatro alla Scalassa Milanossa

Teatro alla Scalan resitaalisarjassa piti tänä iltana olla Sonya Yonchevan (Sonja Jontševa) vuoro. Hän oli kuitenkin sairastunut ja korvaajaksi oli parin päivän varoitusajalla saatu Hanna-Elisabeth Müller. Vuonna 1985 syntynyt saksalainen sopraano tekee hienoa nousujohteista uraa. Baijerin valtionoopperan vuosinaan (2012-2017) pinnalle noussut laulaja on jo ehtinyt esiintymään Salzburgissa, Semperoperissa, The Metropolitan Operassa, La Scalassa, Zürichissä ja monissa muissa tunnetuissa taloissa - ja pian on edessä debyytti Royal Opera Housessa. Hänen luottopianistinsa Juliane Ruf oli mukana tässäkin konsertissa.

Ohjelma aloitettiin Robert Schumannin Myrthen-laulusarjalla, jonka 26 osasta kuulimme kymmenen. Richard Straussilta oli valittu viisi laulua eri opuksista: Waldseligkeit, Das Rosenband, Gefunden, Ich wollt ein Sträußlein binden ja Säusle, liebe Myrthe. Väliajan jälkeen jatkettiin Schumannilla ja Straussilla. Ensin mainitulta kuulimme opuksen 90 eli Sechs Gedichte von N. Lenau und Requiem. Straussilta saatiin toiset viisi laulua: Meinem Kinde, Malven, Die erwachte Rose, Weißer Jasmin ja Hat gesagt - bleibt's nicht dabei.

Müller ja Ruf tarjoilivat hienoa lied-taidetta, vaikka varovaisen alun aikana ehdin jo miettiä, että mitähän tästä tulee. Müllerillä on kaunissävyinen ja taipuisa ääni ja hänessä on luontaista tyylikkyyttä sekä herkkyyden tajua. Straussin lauluissa hän pääsi esittelemään paremmin upeaa laululinjaa ja äänensä mahdollisuuksia. Keskittymistä tuntui häiritsevän yleisö, joka läpytti sitkeästi lähes jokaisen laulun jälkeen - vaikka esiintyjät kuinka yrittivät kouluttaa ja antoivat ymmärtää, että vasta kokonaisuuden jälkeen aplodeerataan. Ensimmäisenä ylimääräisenä kuultiin (tietenkin) Straussin Morgen! Toisessa ylimääräisessä vaihdettiin yllättäen säveltäjää ja konsertin päätti hyvin sopivasti Johannes Brahmsin Wiegenlied.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti