Teini-Mozartin työnhakuooppera

8.7.2018 Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Lucio Silla Badisches Staatstheaterissa Karlsruhessa

Mozartin Lucio Sillaa näkee harvakseltaan oopperatalojen ja -festivaalien ohjelmistoissa, mutta itse en ole onnistunut teosta näkemään ennen tätä käyntiä Karlsruhessa. Yhteistuotanto Théâtre Royal de la Monnaien kanssa sai kantaesityksensä Brysselissä viime marraskuussa. Nyt oli vuorossa Karlsruhen ensi-ilta, joka oli vetänyt katsomon aivan täyteen.

Mozart matkusti syksyllä 1772 isänsä kanssa kolmatta ja viimeistä kertaa nykyisen Italian alueelle. Tavoiteltua hovivirkaa ei tippunut tälläkään reissulla, mutta Milanossa kantaesitettiin vain 16-vuotiaan Wolfgangin säveltämä Lucio Silla kohtuullisella menestyksellä.

Oopperaan on yhdistelty historiallisia ja fiktiivisiä henkilöitä. Lucio Silla eli Lucius Cornelius Sulla Felix (n. 138-78 eKr.) tuli minulle tutuksi jo pari vuotta sitten samaa miestä käsittelevän Händelin oopperan tiimoilta. Mozartin teoksessa diktaattori Silla haluaa vaimokseen Giunian, joka luulee rakastettunsa Cecilion kuolleen. Maanpaossa ollut senaattori Cecilio palaa salaa Roomaan ja patriisi Lucio Cinna auttaa rakastettuja tapaamaan toisensa.

Tyrannimainen Silla ei peräänny, joten Cecilio hautoo tämän murhaamista. Mutta pieleenhän se tietysti menee ja hän päätyy virumaan vankilaan. Cinna ja Sillan sisar Celia hämmentävät soppaa ja pintaan pulpahtaa uskomaton loppuratkaisu: Silla päättää, että Cecilio ja Giunia saavat naida toisensa ja samoin käy Cinnalle ja Celialle. Silla ilmoittaa luopuvansa asemastaan diktaattorina ja palauttavansa vapauden Roomaan. Ja kansa hurraa! Siis samantyyppisiä aineksia kuin La clemenza di Titossa.

Tobias Kratzerin ohjaus oli tyylikäs modernisointi, jonka myötä vähän pökkelön tarinan jaksoi seurata loppuun saakka. Alkusoiton aikana nähtiin oivaltava Manuel Braunin videokooste eräiden diktaattorien ja muiden vallanpitäjien edesottamuksista ja ylellisestä elämästä. Hyvä yksityiskohta oli koiranluikku, joka kipitti näyttämöllä sopivan sopimattomissa kohdissa. Tämä oli oivallinen keino rikkoa mahtipontisuutta ja jähmeyttä. Rainer Sellmaier oli suunnitellut sekä lavasteet että puvut ja Reinhard Traub loi valaistuksella tehokkaita efektejä.

Solistien huippu oli odotetusti kontratenori Franco Fagioli Cecilion roolissa. Henkilöohjaus oli todella pätevää ja Fagioli pääsi kerrankin osoittamaan, että kyllä häneltä näytteleminenkin käy erinomaisesti. Toisena ylivertaisena laulajana nousi esille venäläissopraano Ekaterina Lekhina. Hänen tulkintansa Giunian aarioista oli puhdasta nektaria. Lucio Sillan osan esitti australialainen tenori James Edgar Knight. Hyvä laulaja oli hänkin, mutta henkilönsä kolkoista piirteistä huolimatta olisi Mozartia voinut ja pitänytkin laulaa pari astetta hienostuneemmin. Jos Knightin laulua luonnehtisi yhdellä sanalla, niin se olisi varmaankin "kova" - eikä tämä siis viittaa volyymiin. Muissa rooleissa esiintyivät Irina Simmes (Lucio Cinna), Uliana Alexyuk (Celia) ja Klaus Schneider (tribuuni Aufidio, Sillan ystävä).

Lucio Sillassa ollaan vielä kaukana "kypsemmän" Mozartin musiikillisista mestariteoksista. Hyvää käyttömusiikkia (enkä tarkoita tätä yhtään halventavana) kuultiin kuitenkin alusta loppuun, ja oli siellä pari helmeäkin joukossa. Esityksen kapellimestarina oli Johannes Willig ja hänen osuudestaan ei ole kuin positiivista sanottavaa.