Brittenin ooppera ei kolahtanut - tällaisena versiona

5.7.2018 Benjamin Brittenin ooppera Death in Venice (Der Tod in Venedig) Oper Stuttgartissa

Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa on löytynyt kirjahyllystäni kai jostain lukiovuosista lähtien - se piti hankkia, kun olin ihastunut Luchino Viscontin ikoniseen elokuvaan. Viime marraskuussa näin Kansallisteatterin näytelmäsovituksen teoksesta, ja nyt oli vuorossa Brittenin oopperaversio Stuttgartissa.

Olin vähän pettynyt Demis Volpin moderniin ohjaukseen. Brittenhän teki jo itse ratkaisun, että tanssijat esittävät Tadzion, hänen perheensä ja ystäviensä äänettömät roolit. Tanssijoiden käyttö ja koreografia olikin Volpin työn onnistunein osa. Muutoin ohjaus oli mielestäni jäsentymätön ja kertomuksen draaman kaari jäi toteutumatta. Juonen vaikuttavuus katosi sekavien lavatapahtumien alle - ehkä myös libretolla oli osuutta tähän. Katharina Schlipfin lavastuksena oli pääasiassa läpikuultavia seinäelementtejä ja aina vaan toistuvia kirjapinoja (tajusittehan nyt varmasti, että von Aschenbach on kirjailija?). Hänen puvustuksessaan oli onnistunutta ajankuvaa.

Kapellimestari Marco Comin teki orkesterinsa kanssa erinomaista työtä, mutta mielestäni tämä Brittenin viimeiseksi jäänyt (kantaesitys 1973) ooppera ei ole musiikillisesti lainkaan hänen parhaitaan. Matthias Klink teki hyvän roolityön Gustav von Aschenbachin raskaassa osassa. Pienemmissä rooleissa oli lähinnä oopperastudion ja kuoron laulajia. Nuoret tanssijat olivat paikallisesta John Cranko Schule -nimisestä balettioppilaitoksesta.