Erinomainen Vivaldi-tuotanto Ulmissa

7.7.2018 Antonio Vivaldin ooppera Motezuma Theater Ulmissa

Antonio Vivaldi (1678-1741) väitti itse säveltäneensä 94 oopperaa, mutta niistä tunnetaan edes nimeltä vain noin puolet. Ja vielä vähemmän - runsaat 20 - on niitä teoksia, joiden partituuri tai edes osa siitä on säilynyt. Esityskelpoisia Vivaldin oopperoita olisi tästä huolimatta ihan kelpo joukko, ja onkin harmi miten vähän niitä nykyisin tuotetaan näyttämölle. Itse olen tämä Motezuma mukaan luettuna nähnyt vain puolen tusinaa teosta.

Motezuma kantaesitettiin Venetsiassa 1733. Sen musiikin uskottiin kadonneen, kunnes berliiniläisessä arkistossa tehtiin yllätyslöytö vuonna 1999. Partituuri oli osa Puna-armeijan varastamaa aineistoa, jota oli saatu takaisin Ukrainasta. Oopperasta tehtiin rekonstruktio, sillä löydetystä materiaalista puuttui ensimmäisen näytöksen alku ja suuri osa kolmannesta näytöksestä. Vuonna 2005 kuultiin sekä ensimmäinen konsertti- (Rotterdam) että näyttämöversio (Düsseldorf) sitten Vivaldin päivien.

Moctezuma (suomessa vakiintunut asu Montezuma) II oli atsteekkivaltakunnan viimeinen suuri hallitsija vuosina 1502-1520. Hänen kävi huonosti Hernán Cortésin johtaman espanjalaisvalloituksen (1519-1521) aikana. Konkistadorit hävittivät koko valtakunnan ja orjuuttivat hengissä selvinneet asukkaat. Seuraavien vuosikymmenten aikana epidemiat tappoivat pääosan atsteekeista. Montezuman ja atsteekkien tuhoutuminen on ollut ilmeisen kiehtova pala historiaa, sillä aiheesta on tehty ainakin parikymmentä oopperaa. Eniten sävellyksiä syntyi 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Ulmiin Motezuman oli ohjannut Antje Schupp. Lopputulos oli yhdessä Mona Hapken lavastuksen ja puvustuksen kanssa erinomainen. Tässä oli pitkästä aikaa barokkioopperaproduktio, jossa oli nähty vaivaa konseptin kanssa ja luotu toimiva, monitahoinen ja myös viihdyttävä kokonaisuus. Aivan mahtavia ja tuoreita ideoita, eikä lainkaan sitä tavanomaista tylsää paikallaanseisomista! Ooppera alkoi Madridin Prado-museon salissa, jossa oli näytteillä esineistöä atsteekkivaltakunnasta. Mallinuket astuivat alas korokkeiltaan ja osoittautuivat Motezumaksi, hänen Mitrena-vaimokseen ja Teutile-tyttärekseen. Myöhemmin tulevat konkistadorit ryöstivät ja hajottivat koko näyttelyn. Tämän jälkeen päädyttiin puimaan erimielisyyksiä ties minkä komission tai tuomioistuimen eteen, YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen merkeissä. Erinomaista satiiria kolonialismista! Ja tätä rataa...

Tällä erää viimeisen esityksen kapellimestariksi oli vaihtunut Hendrik Haas, joka soitti myös toista cembaloa. Haas ja orkesteri tekivät loistotyötä, mitä nyt torvien epäpuhtaudet ottivat aika ajoin korviin (yksi soittimista taisi jopa olla pysyvästi epävireessä). Erinomaisesta soitosta huolimatta on todettava, että olen kuullut Vivaldilta musiikillisesti "parempia" ja vetävämpiäkin oopperoita. Kaikki laulusolistit tekivät ihan kelpo työtä, mutta kansainvälisen tason kykyjä ei Ulmin näyttämöltä löytynyt.

Martin Gäbler oli kiinteä-ääninen ja vakaa Motezuma; mitä nyt yksi pieni kukko pääsi oopperan alkupuolella. I Chiao Shih (Mitrena) ja Helen Willis (Teutile) aloittivat molemmat kovin varovaisesti, mutta paransivat lauluaan illan aikana. Julia Sitkovetsky oli laulullisesti hyvä Fernando (siis Hernándo eli Hérnan Cortés), mutta liikkeet ja eleet eivät olleet mieheksi uskottavia - normaaleja housuroolin vaikeuksia siis. Cortésin Ramiro-veljen osassa nähtiin hienovaraista komiikkaa väläytellyt Christianne Bélanger. Aspranon roolissa ei nähtykään Maria Rosendorfskya, vaan varahenkilönä paikalle saatu Katarzyna Jagiełło.