Bel(lini) cantoa La Scalassa

29.6.2018 Vincenzo Bellinin ooppera Il pirata Teatro alla Scalassa Milanossa

Vincenzo Bellini (1801-1835) ehti säveltää lyhyen elämänsä aikana kymmenen oopperaa (joista yhdestä hän teki revision pari vuotta kantaesityksen jälkeen). Oopperoista noin puolet on sellaisia, joita nykyisinkin esitetään harvakseltaan - ja toinen puoli sitten on käytännössä unohduksiin painuneita teoksia, joita ei ohjelmistoissa tapaa.

Il pirata eli Merirosvo oli La Scalan tilaus menestystä niittäneeltä nuorelta säveltäjältä, ja ooppera kantaesitettiin talossa vuonna 1827. Teos palasi ohjelmistoon vuosina 1830 ja 1840, mutta seuraavaa La Scalan produktiota saatiin odottaa aina vuoteen 1958 saakka. Tuolloin bel canto -musiikin renessanssi toi mestariteoksen jälleen näyttämölle ja naispääosan lauloi itse Maria Callas.

Callasin ja kumppaneiden legendaarisen produktion jälkeen vierähti 60 vuotta ennen kuin Il pirata tuotiin jälleen milanolaisyleisön eteen. Pääsin katsomaan uuden yhteistuotannon (Madridin Teatro Realin ja San Francisco Operan kanssa) ensi-illan. Jo alkusoitto ennusti, että hyvää on luvassa, ja sitä seurannut hieno kuoronumero vei jo täysin mukanaan. Kapellimestari Riccardo Frizza teki orkesterinsa kanssa aivan loistavaa työtä alusta loppuun saakka. Bellinin ominaispiirteet - eleganssi, omanlaisensa melodiikka ja hienostunut lyyrisyys - saivat todellakin arvoisensa tulkinnan.

Il pirata on varhaisia romanttisia oopperoita, mutta se on (ainakin Bellinin teokseksi) yllättävän dramaattinen. Bellini ja libretisti Felice Romani sisällyttivät nimittäin oopperaan traagisen sankarittaren ja rakensivat traagisen lopun, jollaisia aiemmissa Bellinin töissä ei ole. Emilio Sagin ohjaus tuki hyvin teoksen ominaispiirteitä ja dramatiikkaa. Daniel Biancon yksinkertaisena mutta vaikuttavana lavastuksena oli lähinnä taustan maisemakuvia tai graafisia kuvioita ja heijastavia peililevyjä. Puvustuksen oli suunnitellut Pepa Ojanguren.

Naispääosan esittäjä Sonya Yoncheva oli sanalla sanoen loistava. Hänen hahmonsa Imogen saapui lavalle vasta ensimmäisen näytöksen neljännessä kohtauksessa, ja aivan aluksi Yonchevan fraaseissa oli hienoista kovuutta ja särmikkyyttä. Mutta tämä korjaantui nopeasti ja loppu oli yhtä juhlaa. Merirosvo Gualtieron (Imogenin entinen rakastaja) roolissa nähty Piero Pretti ei ansaitse yhtä hyvää arvosanaa. Tunnetusti hyvin kriittinen ja vaativa milanolaisyleisö ei sentään buuannut hänelle, mutta bravo-huudoista ei ollut tietoakaan ja aplodit olivat erittäin laimeat. Muutaman kerran Pretti kävikin ylärekisterissä kykyjensä rajoilla, eikä sävelpuhtauskaan ollut kiitettävällä tasolla. Nicola Alaimo vakuutti Imogenin miehenä, Caldoran herttua Ernestona. Muissa rooleissa olivat Francesco Pittari (Itulbo), Riccardo Fassi (Goffredo) ja Marina De Liso (Adele).