Antiikin ajan saippuaoopperaa

7.6.2018 Georg Friedrich Händelin ooppera Berenice, regina d'Egitto Oper Hallessa

Hallen Händel-Festspielen ohjelmassa oli tänä vuonna niin paljon kiinnostavia konsertteja, että olisi tehnyt mieli viettää paikkakunnalla vaikkapa viikko. Siihen ei (taaskaan) ollut mahdollisuutta, joten jouduin tyytymään yhteen näyte-erään: oopperaan Berenice, regina d'Egitto (Berenike, Egyptin kuningatar), joka on tämän vuoden uusi tuotanto. Teos kantaesitettiin Lontoossa 1737, mutta se menestyi huonosti ja esityksiä oli vain neljä.

Berenicen keskushenkilö on Berenike III eli Kleopatra Berenike, joka oli kuningatar vuosina 82-81 eaa. ja ensimmäinen yksin hallinnut nainen Egyptissä 1100 vuoteen. Jo tätä ennen hän oli ollut vallan kahvassa ilmeisesti puolisonsa kanssa. Oopperassa Berenice rakastaa Makedonian prinssi Demetriota, mutta hänen pitäisi ottaa roomalainen puoliso valtion edun vuoksi. Kaiken lisäksi Demetrio on Egyptin vihollisen, Pontoksen kuninkaan Mithridateen, liittolainen. Rooman lähettiläs Fabio esittelee kuningattarelle Alessandron, joka on valittu hänen puolisokseen. Alessandro rakastuu Bereniceen päätä pahkaa, mutta kuningattaren tunteet eivät herää.

Fabio ilmoittaa, että jollei Berenice nai Alessandroa, niin sulhokandidaatin on otettava puolisokseen kuningattaren sisko Selene. Mutta kuinka ollakaan, Demetrio ja Selene rakastavat salaa toisiaan, ja juonittelevat vallan kaappaamiseksi Mithridateen avulla. Berenice taasen on naittamassa siskoaan Arsacelle, joka rakastaa Seleneä mutta ei saa vastakaikua tunteilleen. Ja tätä rataa oopperan tapahtumat etenevät aivan saippuaoopperan hengessä - loppuratkaisun saatte arvata itse! (Ja ei, näyttämölle ei saavu mustana hevosena Berenicen veljeä, jonka kanssa kuningatar astuisi avioon - kuten antiikin Egyptissä toisinaan oli tapana...)

Ohjaaja Jochen Biganzoli toi oopperan tapahtumat sosiaalisen median, netin viihdesivustojen, kuvamanipulaatioiden ja muiden vastaavien aikamme ilmiöiden keskelle. Henkilöt ottivat selfieitä, twiittasivat, lähettivät toisilleen kännyköillä pikaviestejä yms. ja ryntäsivät välillä lavan reunalle kameran eteen laulamaan aariansa. Livekuva näistä numeroista samoin kuin jatkuva nettisivustojen virta YouTube-videoineen projisoitiin näyttämön ylle. Konsepti ei ollut kovin tuore - itse olen nähnyt niin monta vastaavaan ideaan perustuvaa ohjausta, ettei tämä jaksanut enää innostaa. Wolf Gutjahrin lavastuksena oli pyörivällä näyttämöllä oleva rakennus, jonka eri huoneissa oopperan kohtaukset tapahtuivat, ja tietysti henkilöt ravasivat peräkanaa huoneesta toiseen näyttämön pyöriessä. Jokseenkin nähty tämäkin ratkaisu... Katharina Weissenbornin barokkityyliset puvut olivat näyttävät ja tyylikkäät.

Kapellimestari Jörg Halubek aloitti hieman vaisusti, mutta sai rutinoituneen orkesterinsa lämpenemään oopperan edetessä. Solistit olivat jälleen kerran erinomaisia: Romelia Lichtenstein (Berenice), Samuel Mariño (Alessandro), Filippo Mineccia (Demetrio), Svitlana Slyvia (Selene), Franziska Gottwald (Arsace), Robert Sellier (Fabio) ja Ki-Hyun Park (Aristobolo). Suosikkini oli Mariño, joka hallitsi tyylin parhaiten, fraseerasi erittäin kauniisti ja lisäksi eläytyi rooliinsa Alessandrona aivan esimerkillisesti.