Kamariooppera Toivo Kuulan elämästä

13.6.2018 Sampsa Ertamon ooppera Yllätä ikuinen virta Iittala-hallissa Hämeenlinnassa

Säveltäjä Toivo Kuulan (1883–1918) elämästä kertova Sampsa Ertamon kamariooppera sai kantaesityksensä Iittalan musiikkijuhlilla. Olin katsomassa teoksen toisen esityksen keskiviikkoiltana; kantaesitys oli ollut iltapäivällä. Esityspaikkana oli Iittala-halli, joka on Iittalan yhtenäiskoulun yhteydessä oleva liikuntahalli. Kolkko iso tila saatiin väliseinällä ja valaistuksella muuttumaan oopperaesitykseen paremmin sopivaksi.

Hämeenlinnalainen Sampsa Ertamo oli säveltänyt teoksensa jousikvartetille. Tässä tuotannossa soittamassa oli Odysseus-kvartetti eli viulistit Linnea Hurttia ja Sylvia Hurttia, alttoviulisti Ivan Podyachev ja sellisti Johannes Teppo. Soitto oli katkeamatonta, muodoltaan ja harmonioiltaan melko yhtenäistä maalailua, jossa ei mässäilty erilaisilla sointiväreillä – ei siis mikään tusinaratkaisu oopperan musiikiksi. Ertamo toimi itse kapellimestarina, mitä pidin melko turhana, kun ei mies selvästikään mikään orkesterinjohtaja ole. Osaava kvartetti pärjäisi tällaisessa teoksessa hyvin ilmankin ja laulajat taas eivät näyttäneet paljoakaan johtajasta piittaavan.

Libretto ja ohjaus olivat Arto Myllärisen työtä. Monissa viime aikojen uusissa kotimaisissa oopperoissa libretto on ollut se heikoin lenkki, mutta nyt en kokenut niin. Kertomus alkoi ristiäisillä, kun Kuulan vanhemmat veivät yksi toisensa jälkeen lapsensa kastettavaksi – ja pian he saivat haudata heistä useamman. Lapsuus ja nuoruus ohitettiin nopeasti, lähinnä todettiin isä Matti Kuulan vastentahtoisuus poikansa musiikkiuraa kohtaan.

Ensimmäisen avioliittonsa Kuula solmi Silja Valon kanssa. Tytär Aune syntyi ja kuoli nuorena, mikä osaltaan edesauttoi puolisoiden vieraantumista. Kuula nähtiin Helsingissä iltaa istumassa Sibeliuksen ja Leinon kanssa, ja kuvioihin oli jo astunut mukaan Alma Silventoinen. Kohupari nautti rakkauden huumasta aina Bolognaa myöten. Almasta tulikin pitkään odotetun avioeron jälkeen Kuulan toinen vaimo, joka – toisin kuin Silja – ymmärsi Kuulan musiikkia ja mitä se vaatii säveltäjältään. Tämän puutteeseen ensimmäinen avioliitto kai pohjimmiltaan kaatui.

Oopperan lopussa juhlitaan Viipurissa vapunaattona 1918 – tunnetuin seurauksin. Rähinöivää Kuulaa ammutaan päähän ja hän makaa sairaalan vuoteessa houraillen. Edellisenä vuonna syntynyt Sinikka-tytär tuodaan vuoteen ääreen isäänsä katsomaan. Tässä esityksessä mukana ollut tyttö oli hieman vanhempi, mutta aiheutti itkuisella harhailullaan pientä käsikirjoituksesta poikkeamista...

Teoksessa on neljä laulusolistia, joilla kaikilla oli hetkensä, vaikka ammattilaistasosta oltiinkin kaukana. Matti Torhamolla (Matti Kuula, Jean Sibelius) on hyvä äänimateriaali, mutta tekniikka on vielä keskentekoinen ja diktiota pitäisi saada selvemmäksi. Kalle Virtasella (Toivo Kuula) tekniikka on jo pidemmälle työstetty, mutta falskia laulamista kuultiin melkoisen paljon. Parannusta siis sävelpuhtauteen! Eeva Semerdjiev eläytyi hyvin Silja Valon rooliin, mutta Vilja Riutamaa (Alma Kuula) lauloi osansa turhan arasti. Lisäksi näyttämöllä nähtiin muutamia henkilöitä puhe- ja mykkärooleissa.