Vahva aloitus SibA:n uudelta oopperaensembleltä

13.4.2018 Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera La clemenza di Tito Musiikkitalossa Helsingissä

Tituksen lempeys vuodelta 1791 on Mozartin viimeiseksi jäänyt ooppera. Säveltäjä palaa siinä oopperoidensa kehityskaarta ajatellen muutaman askelen taakse päin. Tämä johtunee pitkälti siitä, että kyseessä on tilausteos keisari Leopold II:n kruunajaisiin. Antiikkinen kertomus, henkilöiden sisäisiä tunnemyrskyjä kuvaavat aariat ja cembalolla säestetyt resitatiivit vievät ajatukset barokin oopperoihin.

Olin tavoistani poiketen seuraamassa tuotannon ensi-illan. Pienenä kömpelyytenä näyttäytyi se, että tekstitys saatiin toimimaan vasta kymmenen minuuttia teoksen alun jälkeen. Sibelius-Akatemian Oopperan Tituksen lempeys on vuonna 2017 maisteriopintonsa aloittaneen ensemblen ensimmäinen kokonainen oopperaproduktio. Pidin kovasti Katariina Lahden ohjauksesta, joka onnistui melko rauhallisesta ja perinteisestä yleisilmeestään huolimatta yllättämään muutaman kerran. Esimerkiksi housuroolien esittäjät saivat olla kiinnostavan androgyynisiä henkilöitä, ja Tituksen lempeys näyttäytyi tässä ohjauksessa hieman valikoivana.

Ohjaus piti mielenkiinnon vireänä koko esityksen ajan. Loppuratkaisu oli yksi yllätyksistä: armahdettu Sesto ei pystynyt nousemaan syyllisyydestään, vaan ampui itsensä Titukselta saadulla aseella. Fabian Nybergin lavastus oli kuulemma saanut inspiraationsa roomalaisen elokuvastudion portista. Hänen käsialaansa olivat myös esityksessä nähdyt projisoinnit. Anna Sinkkosen puvustus leikitteli mukavasti eri aikakausilla. Valaistuksen oli suunnitellut Jukka Kolimaa.

Tuotannossa soittaa Lohjan kaupunginorkesteri, mikä oli iloinen yllätys. Kyllähän aiempien SibA:n oopperoiden opiskelijaorkesterit ovat tehneet varsin hyvää työtä, mutta on se niinkin, että ero ammattilaisorkesterin soittoon kuuluu. Ensi-illan johti luotettavasti Markus Lehtinen. Seston Parto, parto -aarian ajaksi ohjaaja oli keksinyt tuoda klarinetistin näyttämölle laulusolistin pariksi. Hieno idea - ja aaria oli muutenkin yksi illan vahvimmista numeroista. Napakasti esiintyneen kuoron, Somnium Ensemblen, oli valmentanut Tatu Erkkilä.

Naissolistit olivat tämän esityksen parhainta antia. Anniona lauloi Ruut Mattila, Serviliana Elisaveta Rimkevitch, Vitelliana Minna-Leena Lahti ja Sestona Rachel McIntosh. Lahti oli paitsi upea laulaja, myös aivan ilmiömäinen näyttelijäkyky ja McIntosh miellytti sävykkäällä äänellään. Heikki Hattusen suoritus Titona oli tänään epätasainen. Hän aloitti horjuvasti (ehkä jännityksen vuoksi?), mutta paransi esityksen aikana. Esimerkiksi aaria Se all'impero sujui jo varsin hyvin. Henri Uusitalo lauloi Publiona varmasti ja komeasti, mutta Mozart-laulun hienostuneisuus oli hukassa. Molemmat miehet tarvitsevat lisäharjoitusta myös näyttelemisessä.