Perusvarmassa Trubaduurissa muutama valopilkku

7.4.2018 Giuseppe Verdin ooppera Trubaduuri (Il trovatore) Kansallisoopperassa Helsingissä

Kollegani OopperaDonna kirjoitti hiljattain blogissaan (http://oopperadonna.blogspot.fi), että "Giuseppe Verdin Trubaduuri kuuluu niihin oopperamaailman klassikoihin, joita kannattaa käydä katsomassa aina säännöllisin väliajoin." Olen asiasta täysin samaa mieltä. Joten Kansallisoopperaan piti minunkin suunnata, sillä edellisen kerran olen tämän teoksen nähnyt vuonna 2012.

Trubaduurin juonta ja librettoa on arvosteltu ja haukuttu monissa yhteyksissä oikein olan takaa. Tarinaa on luonnehdittu mm. sekavaksi, epäjohdonmukaiseksi ja epäuskottavaksi. Mutta sellaisiahan oopperoiden juonet ovat kovin usein! Mielestäni Trubaduuri ei erotu tässä suhteessa sen huonompana kuin kymmenet muutkaan saman ajan oopperat. Ehkä teokseen on vaan kiinnitetty niin paljon huomiota - johtuen sen tavattomasta suosiosta kantaesityksestään (1853) lähtien. Suomen Kansallisoopperassakin on tehty Trubaduurista yhdeksän produktiota ennen tätä; niistä viimeisin pyöri vuosina 2000-2003.

Tämä Kansallisoopperan kymmenes produktio on ostettu maailmalta; se on Barcelonan Gran Teatre del Liceun ja Oviedon Teatro Campoamorin tuotanto. Hieman olin pettynyt Joan Anton Rechin ohjaukseen ja lavastuskonseptiin. Mielestäni lopputuloksessa ei ollut mitään sellaista lisäarvoa tai sisältöä, jota kuka tahansa kotimainen oopperaohjaaja ei olisi kyennyt tuottamaan - ellei sellaiseksi nyt katso oivallusta Francisco de Goyan etsausten projisoinnista. Ostettu tai vuokrattu tuotanto tulee tietenkin halvemmaksi, ja onkin surullista, että taiteellisiakin päätöksiä näytetään nykyisin tehtävän rahan ehdoilla. Jotenkin odottaisin, että jos taloon hankitaan valmiita tuotantoja maailmalta, niin niissä olisi jotain sen arvoista ja erityistä. Tällaisiakin teoksia eli onnistuneita hankintoja on nähty viime vuosina (mm. Taikahuilu, Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth). Ja mikä ihmeen idea oli oopperan alun joukkoraiskauskohtaus?

Tämä oli minulle ensimmäinen ooppera, jossa näin Patrick Fournillierin tositoimissa. Hän on ranskalainen kapellimestari, joka aloitti viime vuonna Kansallisoopperan päävierailijana - orkesteriparalla kun ei enää ole ylikapellimestaria. Olin oikein tyytyväinen Fournillierin otteeseen ja illan musiikilliseen antiin. Verdihän on oikein tuhlannut tarttuvia melodioita ja iskevää musiikkia tähän oopperaan.

Solisteista Elena Stikhina oli aivan ilmiömäisen hyvä vaativassa osassaan Leonorana. Kotimaisista voimista Sari Nordqvist teki kelpo roolityön Azucenana. Claudio Otelli oli Lunan kreivinä uskottava ja laulukin kulki enimmäkseen moitteetta. Aquiles Machado sen sijaan saa minulta pykälää huonomman arvosanan. Hänen esiintymisensä Manricona jäi vajaaksi ja laulussa oli joitain kertoja pientä sanomista. Parhaimmillaan hän kyllä kajautti fraasinsa komeasti. Pienemmissä osissa olivat mm. Heikki Aalto, Ilkka Hämäläinen, Elli Vallinoja, Marko Nykänen ja Juha Riihimäki.