Tcherniakovin lunastusnäytelmä

2.4.2018 Richard Wagnerin ooppera Parsifal Staatsoper Unter den Lindenissä Berliinissä

Wagnerin Parsifal kuuluu tuntemistani oopperoista hienoimpiin ja vaikuttavimpiin. Se sopii oivallisesti pääsiäisen aikaan ja sopivasti Berliinin valtionooppera oli sisällyttänyt Festtage-ohjelmaansa pari näytöstä. Bonuksena pääsin (vasta nyt) käymään ensimmäistä kertaa Staatsoperin remontoidussa talossa Unter den Lindenillä. Perinteikäs 1700-luvun oopperatalo avattiin uudelleen viime lokakuussa, seitsemän vuotta kestäneen väistötiloissa toimimisen jälkeen. Nyt kaikki oli uutuuttaan säihkyvää ja hyvällä maulla restauroitua. Sali oli pienempi kuin muistinkaan, mutta akustiikkaan tehdyt parannukset vaikuttivat onnistuneilta.

Vuonna 2015 ensi-iltansa saaneen Parsifal-produktion on ohjannut ja lavastanut Dmitri Tcherniakov. En voinut olla pitämättä lopputuloksesta, vaikka toteutus oli makuuni turhan realistinen. Itseäni miellyttää enemmän vaikkapa Kansallisoopperan tuotanto, jossa Harry Kupfer on annostellut mukaan mystiikkaa reilulla kädellä. Tcherniakovin raikas konsepti toimi kuitenkin erinomaisesti, vaikka en kaikkia yksityiskohtia ymmärtänytkään. Loppukohtaus löi minun lisäkseni monet muutkin katsojat ällikällä: Yleisen nujakoinnin keskellä Amfortas kippasi arkussa maanneen isänsä (siis Titurelin) ruumiin lattialle ja raahaili sitä ympäriinsä. Parsifal ja Kundry äityivät sekstailemaan ja sen aikana Gurnemanz tuikkasi puukolla Kundryn hengiltä.

Solistikaarti oli tässä esityksessä aivan ensiluokkainen: Lauri Vasar (Amfortas), René Pape (Gurnemanz), Andreas Schager (Parsifal), Falk Struckmann (Klingsor) ja Reinhard Hagen (Titurel). Mieslaulua parhaimmillaan! Eivätkä naiset hävinneet yhtään, vaikka osuus jäi ainoastaan Nina Stemmen (Kundry) harteille. Brava! Ja tietysti on mainittava loistava orkesteri ja esityksen loistava kippari Daniel Barenboim. Voi mikä intensiteetti ja sävykkyys ja miten ihanasti Pitkäperjantain lumous soikaan. Aah!