Renée Fleming ja Sakari Oramo ottivat yleisönsä

2.9.2017 Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri, joht. Sakari Oramo, sol. Renée Fleming, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot toi jälleen Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella ulkomaisen orkesterivierailun Suomeen. Kungliga Filharmonikerna eli kansainvälisissä yhteyksissä Royal Stockholm Philharmonic Orchestra (RSPO) esiintyi Musiikkitalossa ylikapellimestarinsa Sakari Oramon johdolla. Solistina kuultiin maailmankuulua yhdysvaltalaissopraanoa Renée Flemingiä.

Konsertin aloitti vuonna 1981 syntyneen ruotsalaisen Andrea Tarrodin kappale Liguria. Järisyttävästä alusta kuoriutui miellyttävän kekseliäs ja moni-ilmeinen Italian luoteisosan kyliä kuvaava teos. Toisena numerona kuultiin yhdysvaltalaisen Samuel Barberin Knoxville: Summer of 1915, joka on sävelletty vuonna 1947 James Ageen elämänmakuiseen proosarunoon. Vuodet alkavat (ainakin ajoittain) kuulua Flemingin äänessä, mutta sen kauneus, notkeus ja ylivertainen sisällön välittämisen taito ovat edelleen tallella. Solistimme esitti tähän väliin ylimääräisenä Barberin kauniin melodisen laulun Sure on This Shining Night.

Renée Fleming on tunnettu ja arvostettu mm. Strauss-sopraanona, ja väliajan jälkeen kuultiinkiin Ich komme, ich komme eli Daphnen muodonmuutos -kohtaus Richard Straussin oopperasta Daphne. Tässä Fleming oli mukavuusalueellaan, ja upeaa lyyristä laululinjaa kuultiin paremmin kuin Barberin kappaleissa. Lopun vokaliisi kuului lavan takaa vähän heikosti. Daphne-numeron jälkeen kuultiin toinen ylimääräinen: Straussin iki-ihana laulu Morgen, joka soi hivelevän kuulaana ja eteerisen kauniina.

Konsertin päätti Carl Nielsenin Sinfonia nro 2, Neljä temperamenttia. RSPO on niittänyt mainetta ja saanut kiitettäviä arvosteluja Oramon johdolla tehdystä Nielsenin sinfonioiden kokonaislevytyksestä. Esityksestä aistikin, että kappale on kapellimestarille ja orkesterille tuttu ja tulkinta sisäistynyt. Itse en ole hulluna Nielsenin sinfonioihin, eikä tämäkään kappale kuulu suosikkeihini, mutta upeaa ammattityötä ja taiteellista näkemystä täytyy aina arvostaa. Leppoisan hyväntuulinen Oramokin tuntui nauttivan esityksestä korokkeellaan. Vielä kolmaskin ylimääräinen saatiin: Oskar Merikannon Kesäillan valssi.