perjantai 1. syyskuuta 2017

Enemmän Komsia, kiitos!


31.8.2017 Sinfonia Lahti, joht. Dima Slobodeniouk, sol. Anu Komsi, sopraano Sibeliustalossa Lahdessa

Lahden Sibelius-festivaalin toisen sinfoniakonsertin avausnumerona oli sävelruno Aallottaret. Se soi Slobodenioukin johdolla sävykkään vellovana, mutta silti läpikuultavana ja erittelevänä. Seuraavaksi kuultiin kolme Sibeliuksen laulua orkesteriversioina: En slända, Jubal ja Höstkväll. Näistä ensimmäinen oli Ernest Pingoud'n sovitus jousiorkesterille. Kaksi seuraavaa kappaletta olivat Sakari Oramon sovituksia, joissa oli mukana myös puhaltimia. Solistina laulanut Anu Komsi oli ylimaallisen hyvä ja hänen äänensä liiteli taitavasti korkeuksissa. Harmittamaan jäi ainoastaan se, että lauluja oli ohjelmassa vain kolme...

Väliajan jälkeen oli vuorossa Luonnotar. Komsin tekninen taituruus ja äänellinen ilmaisuvoima yhdistyivät tässä kappaleessa hienolla tavalla tekstin fyysiseen ilmentämiseen ja eläytymiseen. Slobodeniouk balansoi orkesterisoiton aivan esimerkillisen taitavasti suhteessa solistin osuuksiin. Konsertin päätti Lemminkäis-sarja, jonka kuulin vasta viisi päivää sitten Helsingissä Sibelius-Akatemian ja Juilliard Schoolin yhteisorkesterin esittämänä ja Esa-Pekka Salosen johtamana. Slobodeniouk toi lahtelaisten soittoon enemmän dynaamista vaihtelua ja paikoin tempokin oli hieman ripeämpi kuin Helsingin konsertissa. Jukka Hirvikangas soitti suosikkeihini kuuluvan Tuonelan joutsen -osan englannintorvisoolon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti