lauantai 2. syyskuuta 2017

Osataan sitä Ruotsissakin!


1.9.2017 Göteborgs Symfoniker, joht. Santtu-Matias Rouvali Sibeliustalossa Lahdessa

Göteborgin sinfonikot on Ruotsin kansallisorkesteri, joka on perustettu vuonna 1905. Orkesterilla on vahva perintö ja linkki Sibeliuksen musiikkiin, sillä mestari vieraili itse johtamassa göteborgilaisia 1910- ja 1920-luvuilla. Jo tätä ennen orkesteri oli toki soittanut Sibeliuksen musiikkia; ensimmäiset kerrat Armas Järnefeltin ja Wilhelm Stenhammarin johdolla 1907. Myöhemminkin Sibeliusta on ollut orkesterin ohjelmassa, ennen kaikkea Neeme Järven pitkällä ylikapellimestarikaudella (1982-2004).

Kauden 2017-18 alusta Göteborgin sinfonikkojen ylikapellimestarina aloitti lahtelaissyntyinen Santtu-Matias Rouvali. Hän toi orkesterinsa vierailemaan Sibelius-festivaalilla takuuvarmalla ohjelmistolla. Konsertti alkoi Metsänhaltijalla (Skogsrået), josta kuultiin energinen ja ripeä, paikoin jopa raju tai hurja tulkinta. Ohjelma jatkui isorummun kumistessa saumattomasti eli lähes tauotta Sadulla (En saga). Erikoinen ratkaisu! Upea sävelruno soi hyvin eriteltynä, mutta ei tässäkään kappaleessa liikoja himmailtu. Osa herkemmistä sävyistä ja tunnelmista taisi jopa hävitä voimalla ja vauhdilla paahtamiseen... Väliajan jälkeen oli vuorossa Sinfonia nro 5 Es-duuri, jossa Rouvalin näkemys oli lähempänä tunnettujen (suomalaisten) Sibelius-kapellimestarien valtavirtaa. Sinfonia oli nautinnollista kuunneltavaa, vaikka orkesterin soinnista puuttui tiettyä hienostuneisuutta. Rouvali on hyvin liikkuvainen johtaja, joka ei pysy juuri lainkaan aloillaan, ja tätä on lumoavan viihdyttävää seurata. Kokonaisuutena piristävän erilainen konsertti!

---
Kuuntelin myöhemmin Yle Areenasta konsertin tallenteen. Kyllä ei kuulokuva vastannut lainkaan paikan päällä salissa koettua! Missä oli se rajuus tai hurjuus, johon edellä viittasin? Ilmeisesti oli jäänyt ääniteknikkojen pöydälle. Harmi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti