Viva vox -kuoron iltakonsertissa

25.11.2018 Kamarikuoro Viva vox, joht. Seppo Murto, solistit ja Laura Nurkka, urut Helsingin tuomiokirkossa

Seppo Murto on yksi kokeneimmista ja ehtivimmistä kuoronjohtajistamme, ja yksi hänen luotsaamistaan kokoonpanoista on Helsingin tuomiokirkon kamarikuoro Viva vox. Kuoron iltakonsertti alkoi Laura Nurkan tasokkaalla esityksellä J. S. Bachin urkukappaleesta Fantasia g-molli BWV 542. Tämän jälkeen kuoro esitti urkusäestyksellä kaksi Ave verum corpus -sävellystä, ensin Mozartin ja sitten Elgarin version.

Konsertin pää- ja päätösnumerona oli Dvořákin Messu D-duuri. Teoksesta kuultiin alkuperäinen versio sekakuorolle, uruille ja neljälle solistille. Seppo Murto oli harjoituttanut ja johti onnistuneen tasapainoisen esityksen. Solisteina olivat Laura Murto, Ruut Mattila, Tommi Niskala ja Risto Pulkamo.

Winterreise toimii aina vaan!

25.11.2018 Jaakko Kortekangas, baritoni & Tuija Hakkila, fortepiano Balderin salissa Helsingissä

Eva Tigerstedtin Klassikkoparatiisi on tuttu Yle Radio 1:n ohjelmana, mutta jo parin vuoden ajan on saatu nauttia sen laajentumisesta konserttisarjaksi. Klassikkoparatiisi live -konsertteja on Balderin salissa neljä kaudessa ja niiden taiteellinen suunnittelu on Tuija Hakkilan vastuulla. Ennen jokaista konserttia Tigerstedt kertoo kappaleista taustoineen ja säveltäjineen. Tällä kertaa puhe oli Schubertista, hänen elämästään ja Winterreisesta, joka oli konsertin ohjelmana.

Laulusarjan esittivät Jaakko Kortekangas ja Tuija Hakkila. Instrumenttina oli fortepiano, joka toi sävyllään moniin lauluihin aivan uudenlaista tunnelmaa, siis tavanomaiseen flyygeliin verrattuna. Ja kun Hakkila on fortepianon paras suomalainen taitaja, niin herkullistahan sitä oli kuunnella. Jaakko Kortekangas on tunnettu osaavana lied-laulajana, mutta juuri Winterreisea en itse ole kuullut hänen esittävän aiemmin. Kortekankaan teknisesti moitteeton, samanaikaisesti tunteikas ja älykäs tulkinta oli loistava – ilman muuta yksi parhaista mitä olen tästä suosikistani koskaan kuullut. Kerrassaan upea kokonaisuus, liediä parhaimmillaan!

Janáčekin kohtalokas neljäs ooppera

24.11.2018 Leoš Janáčekin ooppera Osud Mahenovo divadlossa Brnossa

Ostravan kaupungissa pitää majaansa Národni divadlo moravskoslezské eli Määrin Sleesian kansallisteatteri. Siitä tuli hiljattain brnolaisen sisartalonsa lisäksi toinen teatteri maailmassa, joka on esittänyt näyttämöllä kaikki Janáčekin yhdeksän oopperaa. Listan viimeinen oli Osud (Kohtalo), joka sai ensi-iltansa Ostravassa lokakuussa ja tuotiin nyt vierailulle Janáček Brno -festivaalille.

Kolmas ja viimeinen iltani Brnossa kului siis Kohtalon merkeissä. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että istuin salin parhaalla paikalla presidentin aitiossa, ja lipun hinta oli silti naurettavat 13 euroa!). Janáček sävelsi oopperan vuosina 1903–1907, Jenůfan jälkeen, mutta ensimmäisen näyttämötoteutuksensa se sai vasta 1958 Brnossa. Kohtalon musiikki poikkeaa huomattavasti edellisinä iltoina kuulemistani varhaisteoksista – tässä on jo tunnistettavissa Janáčekin persoonallinen ääni ja omat säveltämisen työkalut. Kapellimestari Jakub Klecker oli mies paikallaan ja teki oikeutta teokselle. Hänen tarkkaa ja esiintyjiä hienosti tukevaa johtamistaan oli ilo seurata.

Jiří Nekvasil oli ohjannut sinänsä sujuvan ja toimivan esityksen, mutta jotenkin siitä jäi vähän valju kokonaisvaikutelma. Oopperan juoni olisi kyllä tarjonnut mahdollisuuksia: Mílan äiti lopettaa lyhyeen Živnýn ja Mílan suhteen, vaikka tytär on jo raskaana ja päätyy yksinhuoltajaksi, hylkiöksi. Myöhemmin pari löytää toisensa uudelleen, ja menee naimisiin, mutta onnea varjostaa samassa taloudessa asuva äiti. Mielenterveydeltään järkkynyt äiti syöksyy kuolemaansa parvekkeelta ja vetää mukanaan Mílan, joka pyrki estämään äitiään. Syyllisyyttä poteva Živný jää säveltämään keskeneräistä oopperaansa, joka ei valmistu koskaan. Alun perin Živnýkin kuolee oopperan lopussa (salamaniskuun!), mutta ratkaisu oli jätetty pois tässä tuotannossa.

Näyttämöllä ei ollut tai tapahtunut oikein mitään mieleenpainuvaa, ellei nyt sitten Daniel Dvořákin lavastuksen jättimäisiä pianonkosketinseiniä pidä sellaisena. Tyylikkään yksinkertaisen puvustuksen suunnittelija oli Simona Rybáková. Tärkeimmissä solistitehtävissä oli ihan osaavia laulajia: Säveltäjä Živný oli Martin Šrejma, Míla Valková oli Veronika Holbová ja hänen äitinsä oli Petra Alvarez Šimková. Tohtori Sudan roolin teki Tomáš Kořinek, maalari Lhotský oli Roman Hoza ja Konečný oli Lukáš Bařák.

Lisää Janáčekin varhaisteoksia

23.11.2018 Leoš Janáčekin ooppera Počátek románu ja baletti Rákoš Rákoczy Mahenovo divadlossa Brnossa

Brnon Janáček-festivaali jatkui double bill -illalla, jossa esitettiin kaksi säveltäjän varhaisteosta. Eilisiltana esitetyn Šárka-oopperan jälkeen syntyivät 1890-luvun alussa yksinäytöksinen ooppera Počátek románu ja samoin yksinäytöksinen baletti Rákoš Rákoczy, joka jäi lajityypissään ainoaksi Janáčekilta valmistuneeksi. Oopperan nimi on ymmärtääkseni suomeksi Romaanin alku, mutta kirjallisuudessa ja eri nettisivuilla käytetään monilla kielillä nimeä Romanssin alku (siis näin suomeksi käännettynä). Miten sitten lienee?

Brnon näyttävä Mahenovo divadlo eli alkujaan Deutsches Stadttheater valmistui vuonna 1882. Tšekkiläisen kirjailija Jiří Mahenin nimeä teatteri on kantanut vasta vuodesta 1965. Nyt talossa nähty tuplaensi-ilta oli Brnon konservatorion tuotanto. Teoksia yhdistää sävellysajankohdan lisäksi kansanmusiikki: Janáček käytti oopperassa omia kansanmusiikkisovituksiaan ja baletti sisältää paljonkin kansansävelmiä ja -tansseja.

Počátek románu -oopperassa on kyse tutulta kuulostavasta rakkaustarinasta: Köyhä maalaistyttö Polushka (Hana Kuželová) antautuu nuoren paroni Adolfin (Ondřej Koplík) vieteltäväksi ja unohtaa kokonaan Tonekin, jonka vaimoksi on jo lupautunut. Polushkan kummisetä Mudroch (Vladimír Jindra) yllättää lempivät nuoret ja ottaa valokuvan todisteeksi (uskottava tilanne, eikö totta!). Polushkan vanhemmat (Aleš Janiga, Marie Rosová) eivät aluksi usko tapahtunutta, mutta paljastava valokuva pakottaa heidät kohtaamaan totuuden. Nuorten avioliitosta ei tietenkään tule mitään, ja niin Polushka palaa Tonekinsa (Tadeáš Janošek) kainaloon. Ja tämä hyväksikäytetty mies siivoaa jäljet kiltisti!

Rákoš Rákoczy -baletista nähtiin versio, jossa alkuperäistä librettoa ja tarinaa oli muokattu melkoisesti. Teos sisälsi paljon kuoron laulamia numeroita sekä puheosuuksia ja muutaman soololaulunkin. Baletista oli tehty eräänlainen jatke ensin nähdyn oopperan tapahtumille ja kaikki sen henkilöt esiintyivät lavalla myös baletin aikana. Ladislava Košíkován koreografia nojasi musiikin tavoin kansantansseihin ja oli kohtalaisen tylsä, itseään toistava. Ehkä syynä oli se, että tanssimassa olivat solistit ja konservatorion kuoro, joilta ei varmaan voinut liikoja vaatia. Ammattimaisempaa otetta edustivat silloin tällöin lavalla pistäytyneet Hradišťan-ryhmän tanssijat. Tärkeimmissä osissa olivat Eliška Rejmanová (Katuška), František Sliž (Janek), Vilém Cupák (pormestari, starosta), Kateřina Karzelová (täti, tetka), Vojtěch Tesař (opettaja, učitel) ja Pavel Janečka (kirkkoherra, farář).

Molemmat teokset oli ohjannut Kristiana Belcredi, jonka työtä oli myös eilinen Šárka. Lavastajakin oli sama Sylva Marková, ja tähän kokonaisuuteen hän oli suunnitellut myös puvustuksen. Lavastajana Marková oli päässyt melko vähällä, sillä molemmissa teoksissa oli näyttämöllä vain suuri tausta, johon heijastettiin kuvia ja videoita. Pyörivällä näyttämön osalla käytettiin jousilla olevaa laatikkomaista kulkuvälinettä, joka muuttui sujuvasti lentokoneesta autoksi ja polkupyörästä hevosten vetämiksi rattaiksi.

Illan kapellimestarina toimi Tomáš Krejčí. Orkesterin osuuteen olen tyytyväinen – varsinkin Počátek románun rehevä sointi ja muhkea orkestrointi yllättivät Šárkan kuulokuvan jälkeen. Myös kuoro teki hyvää työtä ja erityisesti on kiitettävä vahvoja miesääniä monissa baletin numeroissa. Laulusolistien osuuksissa oli siellä täällä havaittavissa epäpuhtauksia ja muita pieniä ongelmia, mutta tämä oli ehkä odotettavissa, kun lähes kaikki esiintyjät olivat vasta konservatorion opiskelijoita.

Sukupuolten taistelua

22.11.2018 Leoš Janáčekin ooppera Šárka Divadlo Redutassa Brnossa

Kuudetta kertaa järjestetty Janáček Brno -festivaali keskittyy nimensä mukaisesti Leoš Janáčekin sävellyksiin. Ohjelmassa on jonkin verran myös muiden aikalaisten tai maanmiesten musiikkia, mutta minulle Tšekin-matkan syynä olivat pelkästään Janáčekin oopperat.

Šárka on varmasti monille oopperaharrastajillekin täysin tuntematon teos. Kyseessä on Janáčekin ensimmäinen ooppera, jota hän sävelsi vuosina 1887–1888. Kaikki ei mennyt prosessissa aivan putkeen: Säveltäjä käytti omin lupinensa Julius Zeyerin librettoa, mistä runoilija hikeentyi. Zeyerin kunnialle ilmeisesti kävi, että alun perin suurelle Dvořákille tarkoitettu libretto päätyi aloittelevalle säveltäjälle, jolla oli vielä otsaa lyhentää ja muokata hänen tekstiään!

Runoilija kielsi suorasanaisesti Janáčekia käyttämästä librettoaan. Tämä jatkoi säveltämistä, mutta siirsi lopulta teoksen syrjään, koska sen esittäminen olisi Zeyerin kiellon vuoksi ollut mahdotonta. Vuonna 1918 Janáček löysi vanhan käsikirjoituksensa ja palasi oopperan pariin oppilaansa avustuksella. Nyt libretisti oli jo kuollut ja kuuluisalla Janáčekilla ei ollut mitään ongelmia saada lupaa oikeuksien omistajalta. Šárka valmistui lopultakin vuonna 1919 ja sai kantaesityksensä Brnossa 1925.

Ooppera on aikamoinen harvinaisuus näyttämöllä: Vuoden 1925 jälkeen sitä on esitetty kolmeen otteeseen tšekkiläisissä teattereissa ja lisäksi se on nähty Edinburghissa vuonna 1993. Miellyttävässä Brnon Reduta-teatterissa nähty uusi produktio on syntynyt Opera Diversan ja Brnon kansallisteatterin yhteistyönä tätä festivaalia varten.

Ooppera alkaa pitkällä alkusoitolla, jonka aikana nähtiin naiset suremassa Libušen (tšekkiläisten myyttinen esiäiti) arkun äärellä. Paikalle saapuu Přemysl miehineen ja ilmoittaa meiningin muuttuvan: hän ottaa vallan ja naisten etuoikeudet lakkaavat. Tästä seuraa parin näytöksen verran kähinää puolin ja toisin. Sen tuoksinassa Šárka ja Ctirad rakastuvat toisiinsa, mutta Šárkan lojaalius pitää: hän virittää ansan Ctiradille ja luovuttaa tämän naisille tapettavaksi. Oopperan lopussa murtunut Šárka päättää kuitenkin seurata polttohaudattavaa Ctiradia roviolle. Ja tässä kohdassa kaikkien pitäisi ylistää rakkauden voimaa!

Ohjaaja Kristiana Belcredi oli siirtänyt oopperan tapahtumat linnasta epämääräiseen toimistoympäristöön, joka ei oikein säväyttänyt. Läpikuultavien seinien käyttö oli hyvä idea; esimerkiksi Ctiradin murhaaminen oopperan loppupuolella näytettiin tyylikkäästi seinän läpi varjokuvana, takaa heijastettujen voimakkaiden valojen avulla. Lavastus oli Sylva Markován ja puvustus Eliška Lupačová Ondráčkován tekosia.

Šárka kesti ilman väliaikaa vain hieman yli tunnin. Musiikillisesti esitys oli onnistunut – kiitos orkesterin, pätevän kuoron ja kapellimestari Gabriela Tardonován. Ja solisteja on myös kiitettävä: Iveta Jiříková oli mahtava Šárka, joka tykitti osuutensa uskomattomalla intensiteetillä. Roman Hozalla oli kaunis baritoniääni ja hän sopi myös olemukseltaan erinomaisesti Přemyslin rooliin. Dušan Růžička vakuutti Ctiradina, vaikka toisinaan laulussa oli puristeisuutta, ja Pavel Valenta pärjäsi pienemmässä Lumírin osassa.

Virkistävää Vivaldia

20.11.2018 Suomalainen barokkiorkesteri, joht. Kreeta-Maria Kentala, viulu, sol. Essi Luttinen, mezzosopraano Hämeenlinnan Raatihuoneessa

Suomalaisen barokkiorkesterin konsertin nimenä oli Il prete rosso – Punainen pappi. Tämä viittaa tietenkin Venetsian lahjaan barokkimusiikille: punahiuksiseen Antonio Vivaldiin, joka vihittiin 25-vuotiaana papiksi.

Ohjelmassa oli pelkkää Vivaldia. Sen runkona olivat vuonna 1711 Amsterdamissa ilmestyneen L'estro armonico -kokoelman konsertot. Niistä kuultiin numerot 11, 3, 1 ja 2. Erityisesti numero ykkönen oli mieleeni, sillä siinä oli peräti neljä solistista viulua. Kreeta-Maria Kentala oli harjoituttanut FiBOlaiset hyvin, sillä 13-jäseninen orkesteri aivan puhkui tunnetta, intoa ja tekemisen meininkiä kaikissa kappaleissa. Hän liidasi soittoa kokeneesti ja soitti hivelevän kauniita solistisia osuuksia.

Konsertin alkupuoliskon päätti konserttojen jälkeen kantaatti Longe mala, umbrae, terrores, jonka solistina lauloi Essi Luttinen. Jälkipuoliskolla konserttojen välissä kuultiin ooppera-aarioita: Zeffiretti, che sussurrate, joka on peräisin nimeltään tuntemattomasta, kadonneesta oopperasta, Vedrò con mio diletto oopperasta Giustino ja tutumpi Agitata da due venti oopperasta Griselda. Luttinen selvitti ongelmitta Vivaldin vaikeat juoksutukset ja kuvioinnit – ja esitykset olivat muutenkin ensiluokkaisen hienoja. Ensimmäisessä aariassa kuultiin mainio oivallus, kun orkesterille vastaavat viulut oli sijoitettu aulaan, jonka kaikuisemmasta akustiikasta ne kuulostivat salin puolelle todella mahtavilta. Ylimääräisenä kuultiin uudelleen Alleluia-osa em. kantaatista.

Lisää Lux Musicae -ohjelmaa

17.11.2018 Anna-Maaria Oramo, cembalo ja clavisimbalum & Roman Chlada, urut Siuntion kirkossa

18.11.2018 Jorma Hynninen, baritoni & Ilmari Räikkönen, piano Siuntion kirkossa

Lux Musicae -festivaalin lauantainen iltakonsertti Siuntion kirkossa oli rauhoittava ja tunnelmallinen. Jo maantien varrelle oli sytytetty pitkä rivi jätkänkynttilöitä ja pysäköintialueelta johti kaunis lyhtykuja kirkon ovelle. Ennen konsertin alkamista jäi aikaa ihailla 1400-luvun jälkipuoliskolla rakennetun kivikirkon upeita tähtiholveja ja säilyneitä kalkkimaalauksia.

Konsertissa esiintyivät aviopari Anna-Maaria Oramo ja Roman Chlada. Oramon instrumentteja olivat cembalo ja clavisimbalum ja Chlada soitti urkuja. Ohjelman ideana oli – festivaalin runoilijaelämää-teemaan liittyen – valottaa kolmen "suuren nimen" musiikillista äänimaisemaa. Millaista musiikkia Dante, Shakespeare ja Cervantes ovat saattaneet seurapiireissään kuulla?

Ohjelma sisälsi musiikkia keskiajalta (mm. Philippe de Vitryn sävellykset, jotka ovat peräisin Robertsbridge Codexista – vanhinta säilynyttä kosketinsoitinmusiikkia!) renessanssin kautta aina varhaisbarokkiin saakka. Konsertin aloitti Aurelio Bonellin Toccata "Athalanta", joka soitettiin veikeästi uruilla ja cembalolla vuorotellen. Muita säveltäjänimiä olivat mm. Francesco Correa de Arauxo, William Byrd, Antonio de Cabezón, Thomas Tomkins ja Giuseppe Guami.

Francesco Landinin ja La Comtessa de Dian keskiaikaisissa kappaleissa Oramo soitti clavisimbalumia ja myös lauloi. Aivan upea ääni ja loistava kyky hän oli tässäkin roolissa! Ja voi miten loistokkaana Oramon cembalotaide soikaan kirkon erinomaisessa akustiikassa. Myös Chlada vakuutti omalla osuudellaan ja tunnelmoi uruilla kokonaisuuteen sopivasti.

* * *

Festivaalin päätöskonsertissa sunnuntaina esiintyi baritoni Jorma Hynninen. Ohjelmassa oli ilmoitettu pianistiksi Kimmo Hakola, joka vielä eilisillan konsertissa toimi isäntänä. Hakola oli kuitenkin tässä välissä sairastunut ja korvaavaksi pianistiksi oli hälytetty Ilmari Räikkönen. Hän hoiti rautaisena ammattilaisena osuutensa hienosti, vaikka valmistautumisaika oli varmasti jäänyt vähiin.

Konsertin ohjelmassa oli kaksi laulusarjaa: Schumannin Dichterliebe, joka oli selvästi valittu festivaalin runoilijaelämää-teeman mukaan ja Hakolan Kivi-laulut. Lux Musicae -festivaali tilasi laulusarjan Hakolalta vuonna 2007. Hänen johtajakautensa olisi päättynyt sopivasti tähän eräänlaiseen ympyrän sulkeutumiseen, mutta kun ei niin ei...

Hynninen lauloi kaikki Schumannin 16 kappaletta ulkomuistista. Hän lähti liikkeelle varovaisesti, kuin voimiaan säästellen, mutta syvällinen tekstien tulkinta välittyi kuulijoille ajoittaisista pienistä epätarkkuuksista huolimatta. Paikoin Hynninen väläytteli näytteitä kulta-aikojensa upeasta baritonaalisesta säihkeestä.

Hakolan lauluissa vaihde loksahti aivan eri asentoon; on kuin Hynninen olisi saanut ylimääräisen energiapiikin Metsämiehen laulun vaikuttavien alkusointujen kajahtaessa. Aivan erinomainen esitys!

Hynnisen sanoin "joulu tulee joka vuosi aikaisemmin", joten hän oli valinnut ylimääräiseksi joululaulun Puer natus in Betlehem. Sen on säveltänyt Kimmo Hakola Hynnisen omaan runoon vuonna 2012. Varsinkin hymnimäisen kertosäkeen väkevä esitys kuulosti vavahduttavalta.

Kotimatkalle lähdettäessä paloi jälleen jätkänkynttilärivistö maantien laidalla. Lux Musicae tarjosi tänä vuonna upeita konsertteja – tuskin maltan odottaa, mitä ensi vuoden 20-vuotisjuhlaohjelmasta löytyy!