Pykälää vakavampaa Rossinia

15.8.2017 Gioachino Rossinin ooppera Torvaldo e Dorliska Teatro Rossinissa Pesarossa

[Teknisten ongelmien vuoksi kaksi viimeistä julkaisua Pesaron-matkaltani ilmestyvät vasta nyt, pari-kolme päivää jälkijunassa.]

Ainoa Rossinin dramma semiserioksi nimeämä ooppera on Torvaldo e Dorliska, joka oli toisena oopperana Pesaron-matkani ohjelmassa. Sekin on säveltäjän nuoruusvuosien tekosia, ja kantaesitettiin Roomassa 1815. Teos on ajankohdalle tyypillinen pelastusooppera. Tässä Ranskan vallankumouksen synnyttämässä ”oopperatyypissä” sankari pelastuu kuolemalta tai muulta hirveältä kohtalolta ja loppu on ns. onnellinen ja hyveitä korostava. Beethovenin Fidelio on tunnetuin lajin edustaja.

Rossinin ooppera kertoo keskiaikaan sijoittuvan ritari Torvaldon ja hänen vaimonsa Dorliskan tarinan. Kantona kaskessa on Ordowin herttua, joka yrittää tappaa Torvaldon saadakseen naisen itselleen. Dorliska viedään herttuan linnaan, jossa häntä pidetään vankina. Sittenkin hengissä selvinnyt Torvaldo pääsee linnaan valepuvussa, mutta pöhlö vaimo tulee paljastaneeksi miehensä ja Torvaldo päätyy tyrmään. Vartija Giorgio ja hänen sisarensa Carlotta yrittävät auttaa pariskuntaa, mutta Ordow saapuu harmillisesti paikalle. Herttua ei kuitenkaan ehdi tappaa Torvaldoa ja Dorliskaa, sillä linnaan ryntää kapinoiva väkijoukko, joka tappaa sotilaat ja vangitsee Ordowin. Ja näin pääpari vapautuu...

Tämä Pesaron produktio on uudelleenlämmitys vuodelta 2006. Mario Martonen ohjaus on perinteinen ja yllätyksetön, mutta oikein hyvin toimiva. Lisäpisteitä annan salin tehokkaasta käyttämisestä - tapahtumia oli paljon näyttämön ulkopuolella. Synkeän tyylikkäästä lavastuksesta vastasi Sergio Tramonti ja kauniista epookkipuvustuksesta Ursula Patzak.

Orchestra Sinfonica G. Rossinia ja Coro del Teatro della Fortuna M. Agostinia (läheisestä Fanon kaupungista) johti suurella ammattitaidolla Francesco Lanzillotta. Ilta oli musiikillisestikin oikein onnistunut, ja mieleen jäivät vahvojen solistisuoritusten lisäksi mm. miesten upeat tertsetot ensimmäisessä näytöksessä. Roolituksessa oli onnistuttu aivan ensiluokkaisesti: Raamikas Nicola Alaimo oli uskottava häijynä herttuana - hahmosta tuli jotenkin Scarpia mieleen. Salome Jicia ja Dmitry Korchak lauloivat hivelevän kauniisti pääparina. Suomessakin esiintynyt Carlo Lepore oli Giorgiona uskomattoman taitava näyttelijä, ja toki laulukin kulki. Raffaella Lupinacci pääsi Carlottana esille melko vähän, mutta vakuutti kyllä kuulijansa. Pienessä Ormondon osassa oli Filippo Fontana.