lauantai 26. elokuuta 2017

Monteverdi-trilogian päätös


25.8.2017 Claudio Monteverdin ooppera Poppean kruunaus (L'incoronazione di Poppea) Helsingin Konservatoriossa

Orpheus' Muses -seurueen Monteverdi-trilogian päätösosa sai ensi-iltansa Helsingin Konservatorion konserttisalissa Ruoholahdessa. Aiemmin samalla näyttämöllä on nähty Orfeo (2015) ja Odysseuksen kotiinpaluu (2016), ja nyt oli siis Poppean kruunauksen vuoro.

Tämänkin tuotannon oli ohjannut Ville Saukkonen. Välillä näyttämöllä nähtiin melkoista vilskettä ja tanssijoiden riekkumista, mutta onneksi monien aarioiden kohdalla ohjaaja malttoi rauhoittaa tekemisen ja antaa musiikin itsessään puhutella. Ohjaus oli monipolvisempi kuin aiemmissa Monteverdi-oopperoissa, ja täytyy tunnustaa etten tällä kertaa ymmärtänyt kaikkia Saukkosen ratkaisuja. Mutta paketti pysyi kasassa ja hyvin toimiva esitys lavalla nähtiin; esimerkiksi oopperan loppu oli vaikuttava ja tyylikäs. Tanssijoiden koreografia oli Laura Humppilan suunnittelema ja visualisoinnista vastasi Hanna Hakkarainen. Lavastus oli lähes olematon, mutta takaseinälle heijastettiin Tuukka Aimasmäen graafisia projisointeja. Puvustukseen sen sijaan oli uhrattu enemmän voimavaroja, ja lavalla nähtiinkin muutamia todella hienoja luomuksia.

Helsingin Monteverdi-orkesteria johti aiempien tuotantojen tapaan Edward Ananian-Cooper. Hän oli myös tehnyt musiikin muokkauksen, instrumentaation ja orkestraation periodisoittimille. Lopputulos kuulosti hienolle ja monien barokkisoittimien hennot äänet erottuivat hyvin balansoidusta kokonaisuudesta. Musiikillisesti hienon illan täydensivät pääroolien tasokkaat solistit: Neronen osassa lauloi ja näytteli erinomaisesti Merja Mäkelä, jolla on paljon kokemusta mm. Saksan oopperalavoilta. Poppeana oli Katja Vaahtera ja Ottaviana Emma Suszko. Kontratenori David Hackston lauloi upean sävykkäästi Ottonen roolin. Aapo-Tapani Kilpelällä on vielä työtä mm. laulun tarkkuuden ja italian ääntämisen kanssa, mutta hänen Senecansa oli kuitenkin onnistunut kaikessa yksitotisuudessaan.

Anu Ontronen (Arnalta) ja Elisabet Petsalo (Nutrice) tekivät rehevät suoritukset imettäjinä. Meri Metsomäki oli Drusillana uskottava hovinainen, jonka kaunista laululinjaa oli ilo kuunnella. "Jumalaisissa" rooleissa kuultiin erinomaisia suorituksia, mm. Sofia Buono (La Fortuna), Iida Antola (La Virtú, Pallade), Linda Rolig (Amore) ja Satu Strömberg (Venene). Pienemmissä osissa oli lähinnä Helsingin Konservatorion opiskelijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti