Mahtava Kalevala-ooppera

11.3.2017 Karl Müller-Berghausin ooppera Die Kalewainen in Pochjola Logomossa Turussa

Die Kalewainen in Pochjola -oopperasta on kirjoitettu hyvin monissa kuttuurijulkaisuissa ja -blogeissa, mutta toistetaan nyt vielä tähän alkuun perustiedot: Saksalainen Karl Müller-Berghaus (1829-1907) valittiin peräti 157 hakijan joukosta Turun Soitannollisen Seuran kapellimestariksi vuonna 1886  ja hän toimi tehtävässä vuoteen 1895 saakka. Vuonna 1890 valmistui hänen suurimuotoinen Turussa sävelletty oopperansa Die Kalewainen in Pochjola, jonka libretto (F. W. O. Spengler) perustuu tietenkin kansalliseepokseemme. Oopperaa ei kyetty esittämään tuon ajan Turussa, vaan kantaesityksen piti toteutua Hampurissa. Se kuitenkin peruuntui kaupunkia piinanneen koleraepidemian vuoksi, ja ainoastaan oopperan toinen näytös esitettiin Turussa konserttiversiona.

Koko ooppera sai odottaa kantaesitystään yli 120 vuotta, kunnes Turussa tartuttiin toimeen. Kalevalan päivänä 2017 nähtiin ensimmäinen kuudesta esityksestä, mutta minä pääsin seuraamaan niistä vasta viimeisen. Hieman harmittelin tätä, sillä muut esitykset johtanut Leif Segerstam oli viimeisessä esityksessä vaihtunut Ruut Kiiskeksi. Mutta oikein hyvin nuori kapellimestarikin tehtävästä suoriutui, vaikka orkesteri oli sijoitettu hankalasti näyttämön takaosaan.

Müller-Berghausin musiikki oli positiivinen yllätys. Olin toki lukenut yhtymäkohdista Wagnerin kanssa, ja moni on kuullut teoksessa vaikutteita mm. Lisztiltä ja Beethovenilta. Minulle rikas romanttinen sointikuva toi ennemminkin mieleen Lortzingin tai von Weberin. Säveltäjä on tehnyt sujuvaa ja ammattimaista jälkeä, ja hänen vuolas joskin sentimentaalinen orkestraationsa on paikoin aivan mahtavaa. Müller-Berghaus on osannut kirjoittaa myös solisteille kiitollista laulettavaa.

Tiina Puumalaisen ohjaus ei ollut erityisen kekseliäs, vaan näyttämöllä nähtiin paljolti perinteistä "seisoskeluoopperaa". Oopperan libretto ja henkilöiden yksiulotteisuus ei ehkä anna ohjaajalle eväitä oikein muuhun. Kuoroa sentään käytetään siellä täällä näyttävänä ihmisjoukkona (koreografia Osku Heiskasen). Kuorona oli Chorus Cathedralis Aboensiksen ja Laulun Ystävien jäseniä. Naiskuoro suoriutui osuudestaan yhtenäisemmin ja hallitummin kuin mieskuoro. Teppo Järvisen lavastus oli yksinkertainen ja melkoisen mitäänsanomaton, mutta ehkä syynä tällaiseen toteutukseen ovat Logomon salin tekniset rajoitteet. Teemu Nurmelinin hienot valot tuntuivat olevan ajoittain jopa tärkeämmässä roolissa kuin fyysinen lavastus. Näyttävät puvut oli suunnitellut Pirjo Liiri-Majava.

Solistien laulu jouduttiin Logomon salin luonteen ja akustiikan vuoksi vahvistamaan sähköisesti. Taitavan solistikunnan muodostivat Petri Lindroos (Wäinämöinen), Tommi Hakala (Ilmarinen), Christian Juslin (Achti), Anna Danik (Luonnotar), Johanna Rusanen-Kartano (Louchi), Kaisa Ranta (Ismo) ja Petter Andersson (Zauberer). Erinomaista työtä tekivät kaikki, mutta omaksi suosikikseni nostan Johanna Rusanen-Kartanon upean ja väkevän Louhen. Myös Tommi Hakala teki oikein vaikuttavaa työtä Ilmarisen roolissa. Pientä moitittavaa oli ainoastaan Christian Juslinin laulussa; hän kävi pari kertaa voimavarojensa riittävyyden ja äänen särkymisen rajoilla.