Koronan kutistama Così-tuotanto

8.9.2020 Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Così fan tutte ossia La scuola degli amanti Musiikkitalossa Helsingissä

Vuonna 2019 aloittaneen Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen vuosikurssin piti esittää ensimmäinen kokonainen teoksensa keväällä 2020. Tunnetusta syystä Così fan tutte -produktio siirtyi syksylle ja koki muodonmuutoksen: esitysten määrä väheni kahteen (yksi kummallakin miehityksellä) ja orkesteri vaihtui pianosäestykseksi.

Näkemäni ensi-illan solistit olivat Stella Tähtinen (Fiordiligi), Ruut Mattila (Dorabella), Henri Tikkanen (Guglielmo), Jasper Leppänen (Ferrando), Iris Candelaria (Despina) ja Artis Muižnieks (Don Alfonso). Heistä Tikkanen edusti oopperakoulutuksen edellistä ensembleä ja Muižnieks oli "lainassa" Jāzeps Vītols Latvian Academy of Musicista.

Leppäsen laululliseen suoritukseen jäi eniten parannettavaa, mutta keskimäärin kaikki nuoret solistit tekivät mallikasta työtä. Onnistuminen ulottui laulamisen lisäksi myös näyttelemiseen. Pisteet Vilppu Kiljuselle onnistuneesta henkilöohjauksesta, vaikka muuten lavalla nähtiin kohtalaisen tasapaksu ja mitäänsanomaton esitys. Jos kysyt minulta puolen vuoden päästä tästä ohjauksesta, niin luultavasti en muista yhtään mitään... Markus Tsokkinen oli suunnitellut värikkään lavastuksen, Anna Sinkkonen puvustuksen ja Sirje Ruohtula valaistuksen. Visuaalinen kokonaisuus oli ihan mukiinmenevä.

Pianon ääressä urakoi Maarja Plink ja resitatiivit säesti fortepianolla Eleonore Luciani. Esityksen johti Markus Lehtinen. Oopperan molempiin näytöksiin oli myynnissä hyvin vähän lippuja, mutta onneksi osattomaksi jääneet voivat lohduttautua myöhemmin netissä julkaistavalla tallenteella.

Ankkabarock 5 vuotta

6.9.2020 Ensemble Nylandia, joht. Matias Häkkinen, Vantaan kanttorien kuoro ja solistit Korson kirkossa Vantaalla

Korson kirkossa järjestettävä Ankkabarock-festivaali on ehtinyt jo viiden vuoden ikään. Sunnuntai-illan juhlakonsertissa esiintyi Ensemble Nylandia johtajanaan cembalisti Matias Häkkinen. Vantaan seurakuntien kanttoreista oli koottu kuoro ja myös solisteina esiintyi vantaalaisia ja helsinkiläisiä voimia: sopraanot Tiia Maria Saari ja Katariina Kopsa, altto Paula Patosalmi, tenori Jussi Salonen sekä basso Tuomas Heikkilä.

Konsertissa kuultiin eniten pohjoissaksalaista 1600-luvun musiikkia. Dietrich Buxtehudelta oli valittu mukaan hienot kappaleet Alles, was ihr tut mit Worten oder Werken, In te Domine speravi ja Lauda Sion Salvatorem. Lisäksi kuultiin Georg Muffatin, Nicolaus Bruhnsin ja  Franz Tunderin teokset, joihin ainakaan Suomessa ei usein törmää. Germaanisen ylivallan rikkoi ainoastaan Archangelo Corelli, jolta tarjoiltiin Concerto grosso I D-duuri.

Juhlakonsertin ohjelma oli koostettu tyylikkäästi ja tasapainoisesti. Osaavien esiintyjien ansiosta kokonaisuus oli erittäin nautinnollinen. Minulle illan kohokohta oli tenori Jussi Salosen taiturointi Bruhnsin Jauchzet dem Herrn alle Welt -kappaleen solistina.

Ilmeikästä Schubertia

6.9.2020 Erik Rousi, bassobaritoni & Justas Stasevskij, piano Aino-salissa Tuusulassa

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston isännöimässä Ainon vieraana -konserttisarjassa esiintyivät tällä kertaa bassobaritoni Erik Rousi ja pianisti Justas Stasevskij. Runsaat 20 henkilöä oli saapunut opiston Aino-saliin kuuntelemaan Franz Schubertin laulusarjan Die schöne Müllerin (suom. Kaunis myllärintytär).

Olen kuullut Rousia lied-laulajana (muistaakseni) vain kerran aikaisemmin ja silloin hän teki Schumannin ja Brahmsin parissa varsin hyvän vaikutuksen. Tästä huolimatta odotukseni Tuusulan konsertin suhteen eivät olleet mahdottoman suuret. Sitä iloisempaa oli päästä todistamaan, miten korkeatasoista lied-taidetta vasta kolmekymppiset Rousi (s. 1987) ja Stasevskij (s. 1989) pystyivät tarjoamaan! Rousin notkea ääni ja varma tekniikka taipuivat Schubertin vaatimuksiin oivallisesti. Hän oli sisäistänyt Wilhelm Müllerin runot ja ilmensi niiden sisältöä sekä äänellisesti että fyysisesti eläytyen. Ja oi miten selkeä diktio – matalalle miesäänelle melkein poikkeuksellisen hyvä! Rousin tapaan Wienissä opiskellut Stasevskij oli suvereeni pianisti, joka veti vertoja monille kuulemilleni vanhemmille konkareille. Oikein ilmeikästä ja tasapainoista soittoa!

Lintu vai kala?

5.9.2020 Laila Kansallisoopperassa Helsingissä

Esa-Pekka Salosen, Paula Vesalan, Tuomas Norvion ja Ekho Collectiven yhteistyön tuloksena syntyneen Lailan kantaesitys siirtyi toukokuulta elokuun lopulle. Kaikkiaan uutuusteos esitetään Kansallisoopperan Alminsalissa tällä erää yli 300 kertaa ja ilmeisesti jokainen näytös on loppuunmyyty! On tosin mainittava, että yhteen esitykseen myydään vain kuusi lippua... Esitystilaan siirtymiseen valmistaudutaan pukemalla kasvomaski ja kenkäsuojat – jälkimmäiset eivät liity koronaviruksen torjumiseen, vaan älylattian suojaamiseen.

Laila on merkillinen teos, joka ei suosiolla solahda oikein mihinkään perinteiseen teoslajien lokeroon. Se yhdistää musiikkia, ääntä, kuvaa ja visuaalisia efektejä. Teos liikkuu teknologian ja taiteen rajapinnalla; yleisö on osa teosta, jota keinoäly ohjaa mm. katsojien liikkeiden perusteella. Näin ollen jokainen esityskerta on hieman erilainen, sekä musiikin että visuaalisuuden osalta. Mainostettu kokemus interaktiivisuudesta jää kuitenkin ohueksi, immersiivisyys avautuu paremmin. Seiniin piilotetuista kaiuttimista kuuluva musiikki, laulu ja puhutut sanat tai lauseet ovat tallenteita. Lisäksi jokaisen katsojan kaulassa roikkuu pieni kaiutin, jonka matalat taajuudet saavat värisemään mukavasti rintalastan päällä.

Mietin tovin, että kirjoitanko blogiin mitään tästä kokemuksesta, sillä olen siitä edelleen hieman ymmälläni. Mitä Lailasta pitäisi ajatella? Nerokasta tulevaisuuteen kurkottamista, joka antaa aavistuksen siitä, mihin suuntaan esittävien taiteiden kokeminen voisi olla matkalla? Vai 20 minuuttia tekotaiteellista roskaa, jossa ei ole päätä eikä häntää ja joka jättää katsojan sisältä kylmäksi ja tyhjäksi? Vai jotain näiden väliltä? Ehkäpä Lailan merkitys on juuri tämän pohtimisessa.

RSO:lta vahva alku poikkeussyksyyn

4.9.2020 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Tuomas Katajala, tenori Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n syyskauden avajaiskonsertti toi mukanaan monta muutosta "vanhaan normaaliin" verrattuna. Musiikkitalon konserttisaliin oli myyty vain muutama sata lippua, joten yleisöä oli hyvin harvakseltaan. Orkesterin koko on rajoitettu 50 henkilöön, joten suurimuotoisten teosten esittäminen ei onnistu. Ohjelmistomuutosten lisäksi myös kapellimestarivaihdoksia on jouduttu tekemään vielä elokuun lopulla, sillä kiinnitetyt ulkomaiset vierailijat eivät pääse saapumaan syyskuun konsertteihin koronarajoitusten vuoksi. Onneksi tilalle on saatu Esa-Pekka Salonen ja Sakari Oramo! Yhtenä merkittävänä muutoksena on vielä mainittava se, että konsertit lähetetään suorana Yle Teemalla monen vuoden tauon jälkeen. Tästä johtuen alkamisajat on pääsääntöisesti siirretty klo 20:een, konserttien kesto on hieman totuttua lyhyempi eikä niissä ole väliaikaa.

Illan avauskappaleeksi oli ilmoitettu Esa-Pekka Salosen Fog vuodelta 2019. Sitä ennen kuultiin kuitenkin yllätysnumerona Preludi J. S. Bachin kolmannesta Sooloviulupartitasta E-duuri. Tämä oli Salosen toivomus, sillä Bachin kappale on toiminut inspiraationa hänen teokselleen. Fog liittyy säveltäjän ja arkkitehti Frank Gehryn kokemukseen Los Angelesin Walt Disney Concert Hallin valmistumisen aikaan. Salonen kirjoitti kappaleen Gehryn 90-vuotisjuhliin ja sen nimi viittaa arkkitehdin nimikirjaimiin.

Bachin Preludin soitti viulisti Hannu Vasara permannon ylätasanteella. Valinta oli oivallinen, sillä musiikki levisi saliin ja ympäröi kuulijat aivan eri tavalla kuin lavalla soitettuna. Lintu jatkoi Fogilla ilman taukoa. Salosen kappale sopi loistavasti konsertin teemaan, joka oli suhde historiaan. Miten hienosti Bachin musiikki sulautuikaan Salosen omaan ilmaisuun!

Konsertin ja lähetyksen juontajana toiminut Lotta Emanuelsson hoiti tehtävänsä rutinoidusti. Ennen Benjamin Brittenin laulusarjaa kuultiin lyhyt Tuomas Katajalan haastattelu; televisiosta tai netistä lähetystä seuranneet näkivät sen tietenkin kuvan kanssa. Käsiohjelman kannessa oli huvittava lipsahdus, kun Katajalan nimen alle oli präntätty "sopraano". Mutta kyllä mies edelleen kuulosti tenorilta, kun Brittenin Nocturne alkoi. Sarja koostuu kahdeksasta laulusta, joiden aiheena ovat unen eri muodot. Runot ovat eri vuosisadoilta ja tunnettujen brittikynäilijöiden kirjoittamia (mm. Shakespeare, Shelley, Keats, Tennyson ja Wordsworth). En ollut kuullut tätä Brittenin teosta aikaisemmin, mutta tykästyin välittömästi sen sävelmaalailuun ja peräti seitsemän obbligatosoittimen nerokkaaseen käyttöön. Ja Katajala oli tavallisen taitava...

Tähän väliin kuultiin Jukka Nykäsen ja Janne Palkiston esittely Igor Stravinskyn Pulcinella-sarjasta. Kyseessähän on yksi säveltäjän uusklassisen kauden hienoimpia teoksia, jonka Stravinsky kokosi balettimusiikistaan. Tässä kappaleessa orkesteri pääsi loistamaan ja esittelemään sointiaan Hannu Linnun jämptissä ja turhankin vakavassa otteessa. Illan päätteeksi Salonen ja Lintu keskustelivat vielä lavalla koronaviruspandemian vaikutuksista ja tulevaisuudennäkymistä.

Tallenne konsertista löytyy Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-50618175.

Lohjan orkesterin uudet kipparit

3.9.2020 Lohjan kaupunginorkesteri, joht. Jukka Untamala, sol. Monica Groop, mezzosopraano Laurentius-salissa Lohjalla

Lohjan kaupunginorkesteri on saanut uuden taiteellisen johtajan, joka on kapellimestari Jukka Untamala (s. 1981). Aiemmin lähinnä viulistina ja kamarimuusikkona tunnettu Untamala sai johtamisoppinsa Panula-Akatemiassa ja on jo usean vuoden ajan vieraillut eri puolilla Suomea kapellimestarina. Lohjalle oli valittu myös uusi konserttimestari, eläköityneen Sakari Sallisen tilalle. Manttelinperijä on alalla hyvin tunnettu nimi, nimittäin Tero Latvala.

Untamalan kauden avajaiskonsertti tarjosi perinteikkäässä hengessä Sibeliusta ja Beethovenia. Cassazione on lähes 40-vuotiaan Sibeliuksen orkesterikappale, jonka hän kirjoitti täytteeksi helmikuun 1904 sävellyskonserttiinsa. Teos jäi muun ohjelman varjoon ja sitä luonnehdittiin arvosteluissa mm. vähäpätöiseksi. Sibelius muokkasi teosta seuraavana vuonna, mutta ei ollut siihen vieläkään tyytyväinen. Lopullinen uudistaminen jäi kuitenkin tekemättä. Cassazione soi hyvin harvoin konserteissa ja se olikin Untamalalta kiva valinta ohjelman alkuun.

Toisena numerona kuultiin Aulis Sallisen orkesterisovitus kahdeksasta Sibeliuksen laulusta. Sarjan tilasi Yleisradio säveltäjän 150-vuotisjuhlan (2015) kunniaksi ja RSO kantaesitti niistä seitsemän Anne Sofie von Otterin kanssa itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa. Olin tuolloin paikalla ja kehuin Sallisen orkestrointia (https://oopperaa.blogspot.com/2015/12/itsenaisyyspaivan-juhlakonsertti-6.html).

Tässä konsertissa laulut kuultiin seuraavassa muutetussa järjestyksessä: De bägge rosorna, Sippan, Dold förening, Under strandens granar, Kyssens hopp, Hennes budskap, Men min fågel märks dock icke ja Jägargossen. Mezzosopraano Monica Groop sopi Sibeliuksen tulkiksi oivallisesti ja esitti useamman laulun oikein sydämeenkäyvällä lämmöllä. Orkesterin osuus pääsi tällä kokoonpanolla ja Laurentius-salin akustiikassa oikeastaan paremmin esille kuin Musiikkitalossa.

Konsertin päätti toinen mukava yllätys, nimittäin Beethovenin Sinfonia nro 8 F-duuri. Sitä olen kaikista säveltäjänsä sinfonioista kuullut vähiten. Kappale onkin Beethovenille vähän omituinen tuotos: lyhyehkö ja valoisa, jossa (hyvänen aika!) kaikki osat kulkevat duurissa. Rapsakkaasti ja jäsentyneesti lohjalaiset tämän tarjoilivat Untamalan pätevällä johdolla.

Wein, Wein, nur du allein...?

1.9.2020 Elokuvissa: Jonas Kaufmann: My Vienna

Jonas Kaufmannilta ilmestyi vuonna 2019 levy nimeltä Wien yhdessä Wienin Filharmonikkojen, kapellimestari Ádám Fischerin ja sopraano Rachel Willis-Sørensenin kanssa (viimeksi mainitun nimi on muuten kirjoitettu nolosti levyn kanteen väärin!). Wien on rakkaudentunnustus Kaufmannille tärkeälle kaupungille ja sen rikkaalle musiikkiperinnölle, erityisesti operetille ja valssille.

Lokakuussa 2019 Kaufmann ja Willis-Sørensen esiintyivät Wiener Konzerthausissa pitkälti Wien-levyn ohjelmistolla. Orkesteriksi oli saatu Prague Philharmonia, jota johti Kaufmannin luottomies Jochen Rieder. Konsertti taltioitiin ja se on saatavissa DVD-levynä. Elokuvateatterilevitykseen taltioinnin piti tulla jo keväällä, mutta Suomessa Finnkino lykkäsi näytökset syyskuun alkuun.

Mein Wien -konserttitallenteessa vuorottelivat musiikkinumerot sekä Kaufmannin mukavat jutustelut ja kuljeskelut eri puolilla kaupunkia. Hieman ääneen pääsivät Willis-Sørensen ja Riederkin – tosin vain kehumaan tenoriamme! Musiikillisesti My Vienna -paketti oli täyttä timanttia. Kaufmannin ilmeikkyys, eläytyminen ja ilmaisuvoima olivat uskomattomia, ja kyllä hän jälleen hämmästytti laulutekniikallaankin. Willis-Sørensen oli minulle uusi tuttavuus, joka osoittautui aivan loistavaksi.

Konsertin alkupuolisko oli omistettu Johann Strauß nuoremmalle. Tallenne ei sisältänyt aivan kaikkia konsertissa esitettyjä kappaleita, vaan pois oli jätetty yksi Straußin valssi ja yksi polkka. Kokonaisuuteen kuuluivat Draußen in Sievering blüht schon der Flieder (postuumista operetista Die Tänzerin Fanny Elssler, jonka ovat koonneet Oskar Stalla ja Bernard Grun), Dieser Anstand so manierlich (operetista Lepakko, duetto), alkusoitto operetista Yö Venetsiassa (orkesteri), Sei mir gegrüßt, holdes Venezia (operetista Yö Venetsiassa), Ach, wie so herrlich zu schaun (samoin), Wiener Blut (operetista Wieniläisverta) sekä Tik-Tak (Polka schnell, orkesteri).

Toisen puoliskon aloitti Emmerich Kálmánin Zwei Märchenaugen operetista Sirkusprinsessa, mutta sitten valokeilaan pääsi Robert Stolz kappaleillaan Im Prater blüh'n wieder die Bäume, Gruß aus Wien (marssi, orkesteri) ja Wien wird schön erst bei Nacht. Yksi Stolzin orkesterivalssi oli karsittu tallenteelta pois, ja saman kohtalon koki myöhemmin esitetty Karl Komzákin valssi.

Ohjelma jatkui Hermann Leopoldin Wienerliedillä In einem kleinen Café in Hernals sekä Hans Mayn laululla Heut' ist der schönste Tag in meinem Leben. Rudolf Sieczynskiltä kuultiin Wien, du Stadt meiner Träume, jonka tunnettu kertosäe houkutti minut pieneen vääntelyyn blogin otsikossa. Voi olla hieman lapsellista, mutta sallinette tämän kerran...

Loppusuoran kappaleista ensimmäinen oli Es lebt' eine Vilja, ein Waldmägdelein eli ns. Vilja-laulu, joka oli Willis-Sørensenin soolonumero. Samasta operetista (Franz Lehárin Iloinen leski) kuultiin myös duetto Lippen schweigen. Carl Zellerin Lintukauppiaasta oli peräisin toinen tunnettu operettiduetto, Schenkt man sich Rosen in Tirol. Peter Kreuderin laulua Sag beim Abschied leise Servus seurasi vielä vihoviimeisenä Georg Kreislerin Der Tod, das muss ein Wiener sein. Sen Kaufmann lauloi mikrofonin ja Jochen Riederin pianosäestyksen kera.