Mainio uusi koululaisooppera

8.4.2017 Timo Hietalan ooppera Ihmepoika A Kansallisoopperassa Helsingissä

Olen nähnyt melkein kaikki Kansallisoopperan koululaisoopperat, joten pitihän tämä järjestyksessä seitsemäskin käydä katsomassa. Päätös osoittautui hyväksi, sillä Ihmepoika A on ilman muuta joukon parhaimpia. Timo Hietala on säveltänyt helposti lähestyttävää ja monipuolista musiikkia, jossa on hyödynnetty taitavasti erilaisia tyylejä ja maailmanmusiikkia. Soitannosta vastasivat Marko Hilpo (kosketinsoittimet) ja Mongo Aaltonen (lyömäsoittimet).

Oopperan libretto on rap-artisti Palefacena tunnetun Karri Miettisen käsialaa. Se käsittelee oivallisesti ajankohtaisia aiheita: pakolaisuutta, erilaisuuden kohtaamista, ennakkoluuloja, hyväksymistä ja yhteistyön voimaa. Ja kantaa otetaan varsin reippaasti mm. koulutuspolitiikkaan ja säästöihin. Koskaan ei saa menettää toivoaan ja luovuttaa!

Oopperassa esiintyivät Kaisaniemen ala-asteen koulun 5. ja 6. musiikkiluokkien oppilaat. Meininki oli iloista ja lauluosuudet yllättävän täsmällisiä. Solisteina toimivat Saara Kiiveri, Mikko Sateila ja Riku Pelo. Ohjaaja Riikka Oksanen ansaitsee erityisen kiitoksen toimivasta ja vauhdikkaasta ohjauksesta, jossa koululaisillakin oli paljon tehtävää ja joka piti yleisön otteessaan koko esityksen ajan. Lavastuksen ja puvustuksen oli suunnitellut Anna Kontek ja valaistuksen Vesa Pohjolainen.

Holliger hurmasi

7.4.2017 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Heinz Holliger, sol. Isabelle Faust, viulu Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n perjantai-illan konsertin aloitti maestro Heinz Holligerin oma kappale, Tonscherben vuodelta 1985. Yhdeksänosainen teos oli sirpaleisuudestaan huolimatta hyvin puhutteleva ja jännittävä. Holliger on ikäisekseen (toukokuussa 78 vuotta) erittäin pirteä ja liikkuvainen sekä hurmaavasti hymyilevä kapellimestari, jonka johtamista oli mukava seurata.

Toisena numerona oli Alban Bergin Viulukonsertto. En ole aiemmin ihastunut siihen mitenkään suuremmin, mutta nyt Holliger ja viulusolisti Isabelle Faust tekivät niin iskevän ja hienon tulkinnan, että jouduin muuttamaan kantaani. Eihän Bergin konsertto ole yhtään hullumpi kappale! Faustin suvereeni soitto oli ehkä jotenkin viileän ja etäisen oloista, mutta juuri se tuntui sopivan täydellisesti tähän esitykseen. Ylimääräisenä Faust soitti Holligerin 4 Hommages für Violine solo -teoksesta lyhyen surumielisen Musette funebre -osan. Maestrokin saapui kuuntelemaan ja nosti itselleen tuolin ovensuuhun.

Väliajan jälkeen Holliger johdatti meidät Schumannin maailmaan Sinfonian nro 2 C-duuri merkeissä. Pidin erityisesti kolmannen osan herkän kauniista ja rauhallisesta tunnelmasta. Esitys oli laadukasta työtä kaikin puolin.

Varsinaisen konsertin jälkeen oli halukkaille vielä tarjolla parikymmenminuuttinen Myöhäisillan kamarimusiikki -osuus, tällä kertaa vaskipuhaltajien voimin. Musisoimassa olivat Jukka Harju (käyrätorvi), Jouko Harjanne ja Tomas Gricius (trumpetti), Teppo Alestalo (pasuuna) sekä Anders Hauge (tuuba).

Renessanssi- ja barokkimusiikista muodostunut ohjelma alkoi parilla pikkukappaleella: Giovanni Gabrielin Canzona per Sonare nro 4 ja J. S. Bachin Contrapunctus I teoksesta Die Kunst der Fuge. Kolmantena kuulimme viisi renessanssitanssia Tielman (Tylman) Susaton teoksesta Danserye (1551). Siinä mukana oli myös lyömäsoittaja Kazutaka Morita. Hienoja esityksiä kaikin puolin - vielä kun olisi kuultu kappaleet periodisoittimin!

Psykologinen uutuusooppera kolmessa palassa

6.4.2017 Daniel Filippo -kamariooppera Kanneltalossa Helsingissä

Käsiohjelma kiteytti oopperan hyvin: "Daniel Filippo on nähnyt murhan. Tai ehkä tehnyt sen itse? Vahvasti psykologinen, trillerimäinen libretto kertoo hajoavan mielen tarinan kolmesta eri näkökulmasta."

Suomalaisen kamarioopperan uutuustuotanto sai ensi-iltansa Kanneltalossa. Teos koostuu kolmesta parikymmenminuuttisesta pienoisoopperasta, jotka esitettiin peräkkäin ilman taukoa. El Espejon (Peili) on säveltänyt Max Savikangas, Auloksen Lauri Toivio ja Claro de Lunan (Kuutamo) Tuomas Turriago. Säveltäjät muodostivat myös teoksen orkesterin: Savikangas soitti alttoviulua, Toivio huiluja ja Turriago pianoa.

Maritza Núñezin 22. oopperalibretto oli hämmentävän monitahoinen ja -merkityksinen. Tarina oli niukkasanaisuudessaan kutkuttavan epäselvä ja pakotti kuulijan täydentämään aukot. Keskeisiksi pohdinnan kohteiksi nousivat persoona ja identiteetti. Mitä niistä jäi ja jää käteen?

Oopperan oli ohjannut Vilppu Kiljunen, ja pitkästä aikaa pidin hänen työstään. Kun lavalla on vain yksi henkilö, eikä ihmeempiä muitakaan apuja, on ohjaajalla tietysti aika vähän materiaalia työstettäväksi. Mutta Kiljunen oli rakentanut siitä vähästäkin librettoa tukevan kokonaisuuden, joka ei missään nimessä ollut tylsä.

Teppo Lampela pääsi liikkumaan ja käyttämään äänialaansa monipuolisesti. Pääasiassa Lampela lauloi kontratenorina, mutta toisinaan pistäydyttiin baritonirekisterin puolella. Hänen laulunsa oli voimakasta ja tarkkaa. Myös näyttelijäntyö oli enimmäkseen erinomaista ilmeitä myöten.

Savikankaan, Toivion ja Turriagon sävellykset pelasivat mainiosti yhteen, vaikka herrat eivät kuulemma tehneet yhteistyötä tai yhteensovitusta sävellysprosessien aikana. Jokainen tuntui hyödyntävän oopperoissaan juuri omaa instrumenttiaan ja kirjoittavan sille erityisen kiinnostavan stemman. Savikankaan musiikki oli totisinta ja dogmaattisinta, mutta oli siinä esimerkiksi hieno pääsiäisen läheisyyteen sopiva Hasslerin/Bachin koraalilaina.

Toivion musiikista pidin enemmän, sillä se oli monipuolisempaa, menevää, paikoin tanssillista ja sisälsi huumoriakin. Narri oli esiintynyt libretossa useasti jo El Espejossa, ja odotin turhaan Leoncavallo-lainaa, mutta Toivio sen sitten toteutti! No, ehkä kovin ilmeinen kikka, mutta minua se huvitti kovasti. Turriagon sävellys alkoi teemalla Beethovenin Kuutamosonaatista, ja siihen sekä Debussy-lainaan palattiin vähän turhan monta kertaa oopperan aikana. Turriago oli muuten kirjoittanut hyvin taitavaa tekstuuria, jossa eri instrumenttien osuudet muodostivat kivan kudoksen.

Ei nyt ihan lumoissa kuitenkaan...

6.4.2017 Merikanto & Merikanto - suomalaisen lied-musiikin lumoissa -konsertti Malmitalossa Helsingissä

Baritoni Jussi Merikanto ja pianisti Marjaana Merikanto esiintyivät Malmitalon matineakonsertissa yllättävän runsaslukuiselle yleisölle. Ohjelmassa oli suomalaista laulumusiikkia ja pari pianokappaletta.

Toivo Kuulalta saatiin avaukseksi neljä eteläpohjalaista kansanlaulusovitusta: Niin kauan minä tramppaan, Pappani maja, Tuuli se taivutti koivun larvan sekä Luullahan, jotta on lysti olla. Näitä seurasi kaksi Oskar Merikannon kappaletta: Reppurin laulu ja Merellä.

Sibeliukselta kuultiin pianolla esitettynä Impromptu op. 5 no. 5. Väliin esitettiin laulut Illalle ja Under strandens granar ja Sibelius-osion lopuksi säveltäjän oma pianosovitus Finlandiasta. Ohjelman lopun muodostivat Yrjö Kilpisen kappaleet Laululle ja Illalla sekä päätösnumerona ollut Eero Hämeenniemen hauska Viina.

Jussi Merikanto lauloi päällisin puolin hyvin ja teksteihin eläytyen, mutta sen verran jäi vielä parannettavaa, ettei kiitettävää arvosanaa voi ihan antaa. Hän mm. lauloi falskisti monia fraasien loppuja ja sävelpuhtaudessa oli muuallakin pientä horjuvuutta. Solistillamme oli myös merkillinen tapa lisätä ylimääräisiä h-kirjaimia joidenkin konsonanttien perään, mikä sai sanat kuulostamaan oudoilta. Ja tätä ei voi laittaa murteen piikkiin.

Marjaana Merikanto teki varmaa ja ammattimaista työtä, vaikka pieni katkos jossain kappaleessa tulikin. Erityisesti hänen tulkintansa Finlandiasta oli häkellyttävän hyvä.

Reilu annos Schumannin kamarimusiikkia

2.4.2017 Schumann: Fantasiestücke -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

Musiikin täyttämä sunnuntaini jatkui vielä iltakonsertilla Musiikkitalon Camerata-salissa. Helsingin Barokkiorkesteri oli hypännyt hieman omimman tonttinsa ulkopuolelle, sillä tässä Vanhan musiikin sarjan konsertissa oli ohjelmana pelkästään Robert Schumannin (1810-1856) kamarimusiikkia.

Konsertin alkupuoliskolla kuulimme moniosaiset kappaleet Fantasiestücke op. 73 (Aapo Häkkinen, fortepiano ja Asko Heiskanen, klarinetti), Adagio und Allegro op. 70 (Häkkinen ja Alexander Rudin, sello) sekä Fantasiestücke op. 88 (Häkkinen, Rudin ja Réka Szilvay, viulu).

Väliajan jälkeen kuultiin samoin kolme moniosaista kappaletta: Fantasiestücke op. 111 (Häkkinen), Märchenbilder op. 113 (Häkkinen ja Dmitry Sinkovsky, alttoviulu) sekä Märchenerzählungen op. 132 (Häkkinen, Sinkovsky ja Heiskanen).

Kun soittajina oli huipputason muusikoita, oli lupa odottaa erinomaista konserttia - ja sellainen myös saatiin. Aapo Häkkinen on laajasti tunnettu cembalistina, mutta tämä konsertti osoitti hänen olevan todellinen tekijämies myös fortepianon ääressä. Konsertissa käytetty Pleyelin rakentama soitin on vuodelta 1843. Hiljattain restauroidun fortepianon sointi oli miellyttävän pehmeä ja lämmin.

Loistava Didon ja Aeneaan päivitys

2.4.2017 Henry Purcellin ooppera Dido ja Aeneas Vapaan Taiteen Tilassa Helsingissä

Orpheus' Muses -yhdistys oli tuottanut The English Vocal Consort of Helsinki -ryhmän kanssa Purcellin Dido ja Aeneas -oopperan. Esityspaikkana oli Vapaan Taiteen Tilaksi ristitty kolkko väestönsuoja, mutta lämmin tunnelma ja tasokas esitys sai senkin toimimaan ihan hyvin.

Iko Raatikainen oli ohjannut raikkaan produktion, joka sijoittui nykypäivän hömppä-TV:n maailmaan. Me katsomossa olleet pääsimme esittämään kuvattavan pilottijakson studioyleisöä, jota juontajat Jonnakaisa Risto ja Juuso Timonen paimensivat ja hauskuuttivat. Muutamat yleisön jäsenet pääsivät myös osallistumaan esitykseen. Ohjauksella oli saatu yksitoikkoiseen tarinaan vetävyyttä ja ilmeikkyyttä, jolla yleisön mielenkiinto pysyi takuulla yllä. Hauskana yksityiskohtana oli nauhoitettavan sarjan nimi, joka muuttui jokaisessa välispiikkauksessa. Nimi yhdisteli ja mukaili todellisten TV-ohjelmien nimiä (esimerkiksi: Rakas, sinusta on tullut huutokauppahirviö). Merimiesten eroottinen tanssinumero oli hulvaton.

Tuotannon valaistuksesta vastasi Jaakko Sirainen ja maskeerauksesta Stephanie Korhonen. Puvustuksen suunnittelijaa ei käsiohjelmassa ollut nimetty; useimmilla laulajilla tuntuikin olevan yllään omia siviilivaatteitaan. Pieni orkesteri soitti pätevästi viulisti Kaisa Ruotsalaisen liidaamana. Muina jäseninä olivat viulisti Noora Hirvelä, alttoviulisti Anna Pohjola, sellisti Anna Pulakka ja cembalisti Julia Tamminen.

Solisteille täytyy antaa kiitettävä yleisarvosana. Iida Antola oli aivan loistava Dido näyttelemistä myöten. Hänen tulkintansa kuuluisasta When I am laid in Earth -aariasta oli ylimaallisen kaunis ja herkkä. Meri Metsomäellä on kaunisvärinen ääni ja hän teki nappisuorituksen Belindana ym. tehtävissä. Martti Anttila oli ehkä hieman kankeasti näytellyt Aeneas, mutta laulamista ei voi moittia. Muissa tehtävissä olivat Valter Maasalo, ilmeikäs David Hackston ja Edward Ananian-Cooper.

Hämmentävä kuoro-ooppera

2.4.2017 Maija Ruuskasen ooppera Herääminen Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä

Maija Ruuskasen säveltämän ja Jaakko Heinimäen tekstittämän Herääminen-oopperan esityksestä jäi hiukan hämmentävä olo. Pidin kyllä sinänsä teoksesta, mutta sen sanoma ei oikein tavoittanut minua ja "Paavo Ruotsalaisen ydinajatusten luotsaaminen" jäi sameaksi. Armon viesti nyt ehkä tuli ja meni perille, kun tarpeeksi alleviivattiin. Heinimäen libretto oli turhan toisteinen, mutta sinänsä kelvollinen. Helsingin Sanomien kriitikko Lauri Otonkosken kanssa olen eri mieltä siitä, ettei teoksesta muka löydy laisinkaan huumorin pilkettä. Minusta esimerkiksi kohdat, joissa piru vaatii sitä ja tätä, olivat selvästi libretistin kieroa teologista huumoria.

Ruuskanen oli kirjoittanut monipuolista, vaikkakin lähinnä laulajien keskirekisterissä liikkuvaa musiikkia. Teoksessa hyödynnettiin mm. körttivirsiä. Todellinen yllätys oli, että ooppera on sävelletty vahvistetulle saksofonikvartetille. Aivan häkellyin siitä, miten jossain kohdassa saksofonit saattoivat kuulostaa aivan jousilta! Akateemisen Saksofonikvartetin lisäksi soittamassa olivat huilisti Outi Tumpula ja lyömäsoittaja Tuomas Timonen. Tärkeimmässä osassa oli kuitenkin kuoro, joka oli yhdistetty Philomelan (joht. Marjukka Riihimäki) ja Herännäisnuorten kuoron (joht. Hanna-Maria Hapuli) laulajista.

Paavon solistiosassa esiintyi baritoni Jussi Lehtipuu. Hänen laulussaan oli siellä täällä pientä horjuvuutta sävelpuhtauden kanssa, mutta kokonaisuus oli hyvä ja varsinkin näytteleminen erinomaista. Ohjaaja Juulia Tapola oli tehnyt päähenkilön roolista hyvin fyysisen. Ohjaus oli kokonaisuutena erinomainen, vaikka autonrenkaiden merkitystä en tajunnutkaan. Vähäisestä lavastuksesta valoineen vastasi Ville Virtanen ja puvuista Virtanen yhdessä Jenni Nykäsen kanssa.