Psykologinen uutuusooppera kolmessa palassa

6.4.2017 Daniel Filippo -kamariooppera Kanneltalossa Helsingissä

Käsiohjelma kiteytti oopperan hyvin: "Daniel Filippo on nähnyt murhan. Tai ehkä tehnyt sen itse? Vahvasti psykologinen, trillerimäinen libretto kertoo hajoavan mielen tarinan kolmesta eri näkökulmasta."

Suomalaisen kamarioopperan uutuustuotanto sai ensi-iltansa Kanneltalossa. Teos koostuu kolmesta parikymmenminuuttisesta pienoisoopperasta, jotka esitettiin peräkkäin ilman taukoa. El Espejon (Peili) on säveltänyt Max Savikangas, Auloksen Lauri Toivio ja Claro de Lunan (Kuutamo) Tuomas Turriago. Säveltäjät muodostivat myös teoksen orkesterin: Savikangas soitti alttoviulua, Toivio huiluja ja Turriago pianoa.

Maritza Núñezin 22. oopperalibretto oli hämmentävän monitahoinen ja -merkityksinen. Tarina oli niukkasanaisuudessaan kutkuttavan epäselvä ja pakotti kuulijan täydentämään aukot. Keskeisiksi pohdinnan kohteiksi nousivat persoona ja identiteetti. Mitä niistä jäi ja jää käteen?

Oopperan oli ohjannut Vilppu Kiljunen, ja pitkästä aikaa pidin hänen työstään. Kun lavalla on vain yksi henkilö, eikä ihmeempiä muitakaan apuja, on ohjaajalla tietysti aika vähän materiaalia työstettäväksi. Mutta Kiljunen oli rakentanut siitä vähästäkin librettoa tukevan kokonaisuuden, joka ei missään nimessä ollut tylsä.

Teppo Lampela pääsi liikkumaan ja käyttämään äänialaansa monipuolisesti. Pääasiassa Lampela lauloi kontratenorina, mutta toisinaan pistäydyttiin baritonirekisterin puolella. Hänen laulunsa oli voimakasta ja tarkkaa. Myös näyttelijäntyö oli enimmäkseen erinomaista ilmeitä myöten.

Savikankaan, Toivion ja Turriagon sävellykset pelasivat mainiosti yhteen, vaikka herrat eivät kuulemma tehneet yhteistyötä tai yhteensovitusta sävellysprosessien aikana. Jokainen tuntui hyödyntävän oopperoissaan juuri omaa instrumenttiaan ja kirjoittavan sille erityisen kiinnostavan stemman. Savikankaan musiikki oli totisinta ja dogmaattisinta, mutta oli siinä esimerkiksi hieno pääsiäisen läheisyyteen sopiva Hasslerin/Bachin koraalilaina.

Toivion musiikista pidin enemmän, sillä se oli monipuolisempaa, menevää, paikoin tanssillista ja sisälsi huumoriakin. Narri oli esiintynyt libretossa useasti jo El Espejossa, ja odotin turhaan Leoncavallo-lainaa, mutta Toivio sen sitten toteutti! No, ehkä kovin ilmeinen kikka, mutta minua se huvitti kovasti. Turriagon sävellys alkoi teemalla Beethovenin Kuutamosonaatista, ja siihen sekä Debussy-lainaan palattiin vähän turhan monta kertaa oopperan aikana. Turriago oli muuten kirjoittanut hyvin taitavaa tekstuuria, jossa eri instrumenttien osuudet muodostivat kivan kudoksen.