Rossinin musiikin ja DiDonaton juhlaa

18.2.2017 Gioachino Rossinin ooppera Semiramide Bayerische Staatsoperissa Münchenissä

Münchenin turvallisuuskonferenssi oli tuonut poliiseja keskikaupungin jokaiseen kadunkulmaan ja sekoittanut osan julkisesta liikenteestä. Ehdin kuitenkin juuri ja juuri ajoissa Nationaltheateriin katsomaan Rossinin Semiramiden. Kyseessä on yhteistuotanto Lontoon Royal Opera Housen kanssa ja se sai ensi-iltansa Münchenissä vajaa viikko sitten.

Assyrian Semiramisin legenda innoitti Voltairea kirjoittamaan tragedian Sémiramis vuonna 1748. Tarinaan tarttui myöhemmin Gaetano Rossi, jonka laatiman libreton Rossini sitten sävelsi; kantaesityksensä Semiramide sai Venetsiassa 1823. Jo seuraavana vuonna ooppera nähtiin ensimmäistä kertaa Münchenissä!

David Aldenin ohjaus oli jotenkin kaksijakoinen. Lavalla nähtiin paljon mielikuvituksettomia ja paikalleen pysähtyneitä pönötyskohtauksia, mutta esimerkiksi kuorokohtauksiin oli keksitty näyttävyyttä ja sisältöä. Paul Steinbergin lavastuksessa oli oivallusta, esimerkiksi valtava Nino-kuninkaan patsas ja poseerauskuvat veivät ajatukset johonkin Keski-Aasian "diktatuuristaniin". Buki Shiff käytti puvuissaan kaikille tuttuja islamilaisen maailman malleja.

Esityksen kapellimestarina toimi vanha tuttu Michele Mariotti, joka on kotoisin Rossinin syntymäkaupungista Pesarosta. Hänen suorituksensa oli aivan täyden kympin arvoinen - tuntui että miehen suonissa suorastaan virtaa Rossinin säveliä, sillä niin saumattomasti hän oli yhtä orkesterin ja solistien kanssa. Eikä Mariotti tuntunut paljon partituuria tarvitsevan, se näytti vähän väliä laahaavan kymmenkunta sivua jäljessä. Paikoin Rossinin sävelkieli kuulosti niin hauskalta ja melodiat humoristisilta, että meinasin ryhtyä nauramaan väärissä paikoissa. Musiikki oli aika ajoin melko kaukana melodramma tragicon tunnelmista.

Mutta solistit tietenkin kruunasivat tämän esityksen. Laulajat olivat ensiluokkaisia, kuten Baijerin Valtionoopperassa yleensä on tapana. Joyce DiDonato oli nimiroolissa aivan ylimaallisen hyvä. Kyllä tällainen ääni ja tekniikka yhdistettynä valtavaan lavakarismaan ja näyttelijäntaitoihin on harvinainen yhdistelmä. Yleisö palkitsi oopperan lopuksi hänet sellaisilla aplodeilla, huudoilla ja tömistyksillä, etten ole tainnut koskaan kuulla yhtä voimakkaita suosionosoituksia.

Paljon huonommaksi ei jäänyt Daniela Barcellona Arsacen roolissa ja myös Alex Esposito Assurina ansaitsee vahvan kiitettävän arvosanan. Aivan mahtavaa kuunneltavaa! Pienemmissä osissa olivat Lawrence Brownlee (Idreno), Elsa Benoit (Azema), Simone Alberghini (Oroe) ja Galeano Salas (Mitrane). Kuolleen Nino-kuninkaan haamun (basso Igor Tsarkov) parvelta jylissyt julistus toi kovasti mieleen Komtuurin Don Giovannin loppukohtauksessa. Varmaankin tarkoituksellinen viittaus Rossinilta?