Laulava Oulun polliisi

26.8.2020 Petrus Schroderus, tenori & Janne Hovi, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Anna sen soida -kampanjassa kerätään varoja Musiikin edistämissäätiölle, joka jakaa rahat edelleen koronavirusepidemian kurittamille muusikoille. Osana kampanjaa järjestettiin Helsingin Musiikkitalossa Rakastan elämää -hyväntekeväisyyskonsertti, jossa esiintyivät tenori Petrus Schroderus ja pianisti Janne Hovi. Tiedä sitten paljonko tällä oikeasti hyväntekeväisyyspottia kerrytettiin, sillä konsertin liput maksoivat ainoastaan 10 euroa, konserttisalin paikoista oli turvavälien vuoksi käytössä vain pieni osa, ja aika huonosti niitäkään oli saatu myydyksi...

Schroderus nousi viime keväänä esille Oulun poliisin julkaisemalla YouTube-videolla, jossa tenorimme laulaa suositun Rakastan elämää -kappaleen. Julkaisu herätti huomiota mm. Venäjällä ja alkuperäisvideota on katsottu jo lähes 2,4 miljoonaa kertaa. Schroderushan vaikutti kilpailuvoittojensa jälkeen Kansallisoopperassa vuosina 2004–2012, mutta turhautui loppuvuosina, kun rooleja ei enää irronnut talon uudelta johdolta ja palasi poliisintyöhönsä Ouluun.

Tämä konsertti oli ensimmäinen Musiikkitalon suuressa salissa järjestetty yleisötilaisuus sitten maaliskuun. Noin tunnin mittaisen session juonsi Vesa Kytöoja. Konsertti oli jaettu kolmeen osioon: Ruotsia tai ruotsin kieltä edustivat Sibeliuksen Svarta rosor ja Första kyssen sekä kansansävelmä Ack Värmeland, du sköna – viimeisin tosin suomeksi laulettuna (Kaunis kotimaani). Suomi-osion kappaleet olivat Oskar Merikannon Oi, muistatko vielä sen virren, Madetojan Yrtit tummat ja Serenadi sekä Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin Lapin kesä.

Venäjää toivat esille Volga-laulu Lehárin operetista Perintöruhtinas, kansansävelmä Kuljen yksin autiolla tiellä sekä Solovjov-Sedoin ikivihreä Unohtumaton ilta. Näistä viimeisen Schroderus lauloi venäjäksi (Podmoskovnyje vetšera). Ja loppuun kuultiin tietenkin se Kolmanovskin Rakastan elämää.

Schroderuksen esiintymistä leimasi harmillisesti epätasaisuus. Alussa ylä-äänet olivat tiukassa ja laulu muuttui usein puskemiseksi. Kukkoja ja muita ongelmia esiintyi myöhemminkin. Mutta parhaimmillaan tenorimme laulu oli oikein nautinnollista, sävykästä ja tulkinnoistakin löytyi syvyyttä. Esimerkiksi Vesa-Matti Loirin leimaamasta ja puhkikuluttamasta Lapin kesästä kuultiin herkän levollinen esitys. Konsertin jälkipuoliskolla äänen virtaaminen vapautui selvästi, kun Schroderus siirtyi pois nuottitelineen takaa. Janne Hovi oli duossa mies paikallaan; hän oli valinnut Musiikkitalon flyygeleistä soittimekseen Bösendorferin.

Musiikkiteatteria Tšehovin hengessä

20.8.2020 Hevosenkaltainen sukunimi ja mitä jäljelle jää -esitys Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian laulumusiikin aineryhmän opiskelijoiden näyttämöilmaisuaineiden lopputyön piti päästä lavalle jo toukokuussa. Koronatilanne siirsi esitykset elokuulle ja matkalla teoskin muutti muotoaan joidenkin opiskelijoiden jäätyä pois projektista. Alun perin J. Martina Roosin (miksihän tuo J. on nyt tullut käyttöön?) piti ohjata esitys Kalle Luotosen näytelmän pohjalta. Anton Tšehovin novelliin perustuvaa näytelmää muokattiin lyhentämällä ja poistamalla kohtauksia sekä yhdistämällä roolihenkilöitä. Kokonaisuus muuttui lopulta mahdottomaksi väen vähetessä, ja Roos päätyi kesällä kirjoittamaan tarinan uudelleen.

Hevosenkaltainen sukunimi ja mitä jäljelle jää kertoi eristyksissä elävästä perheestä, joka kieltäytyy kohtaamasta tosiasioita. Teos oli neljän laulunopiskelijan näyttämöllisesti vahvaa musiikkiteatteria. Sen osana kuultiin Tšaikovskin sävellyksiä, sekä laulumusiikkia että pianokappaleita tai -sovituksia. Flyygelin ääressä taituroi Jussi Littunen, jolle oli myös kirjoitettu muutama repliikki Tšaikovskina.

Produktio jäi harmillisesti harvojen herkuksi, sillä ainakin tähän keskimmäiseen kolmesta esityksestä oli jaossa vain muutama lippu kutsuvieraiden yms. lisäksi. Arvostin esityksen käsikirjoitusta ja ohjausta, vaikka pari kertaa juoni meinasikin lähteä laukalle. Tunnelma oli kuitenkin aitotšehovilainen – jotain olennaista Roos oli kyennyt tavoittamaan tai säilyttämään. Valosuunnittelu oli Jukka Kolimaan ja huonekaluröykkiöistä koottu lavastus työryhmän Mikko Elonen, Kolimaa ja Roos.

Esiintymässä olivat sopraanot Virva Puumala (Anna) ja Marianne Montonen (Njanja), tenori Aarne Mansikka (Andrei) sekä baritoni Veikko Vallinoja (Volodja). Ohjaaja Roos oli saanut lyhyessä ajassa nuoret hyvin sisälle rooleihinsa; heidän heittäytymistään oli suorastaan ilahduttavaa seurata. Laulullisesti vahvimman suorituksen teki Puumala, jonka solidi tekniikka vaikuttaa olevan jo ammattilaistasolla. Eikä Montonen jäänyt juurikaan huonommaksi, mutta Mansikan ja Vallinojan laulu ei yltänyt alkuunkaan samalle viivalle. Esimerkiksi sanoitettu Tšaikovskin Pianokonsertto nro 1:n teema oli aivan liikaa tenorimme kyvyille.

200-vuotisjuhlakonsertti?

16.8.2020 Tommi Hakala, baritoni, Dan Karlström, tenori, Sami Luttinen, basso, Tuomas Pursio, bassobaritoni & Hans-Otto Ehrström, piano Savoy-teatterissa Helsingissä

Neljä kansainvälistä uraa tekevää suomalaista mieslaulajaa järjesti Helsingin Savoy-teatterissa juhlakonsertin – nämä jo opiskeluaikoinaan Sibelius-Akatemiassa tutustuneet herrat täyttävät nimittäin jokainen tänä vuonna 50. Tommi Hakala tekee uraa freelancerina, mutta Dan Karlström ja Tuomas Pursio ovat kiinnitettynä Oper Leipzigissa ja Sami Luttinen vaikuttaa Deutsche Oper am Rheinissa.

Sua tervehdin sopi erinomaisesti konsertin aloitukseksi mieskvartetin a cappella -esityksenä (muut numerot kuultiin Hans-Otto Ehrströmin oivallisella pianosäestyksellä). Tommi Hakalan alkujuonnon jälkeen jokainen solisti esitti yksinlaulun, jotka olivat Griegin En dröm (Karlström), Sibeliuksen Illalle (Luttinen), Kuulan Tuijotin tulehen kauan (Pursio) ja O. Merikannon Elämälle (Hakala).

Oopperaakin oli tarjolla, totta kai: Pursio aloitti Filipin Ella giammai m'amò -aarialla ja jatkoi yhdessä Luttisen kanssa Filipin ja Suurinkvisiittorin duetolla. (Nämä olivat sivumennen sanoen hienoinen pettymys minulle.) Karlströmin valinta oli Che gelida manina, jonka perään hän jatkoi Hakalan kanssa La bohème -oopperan toisella numerolla: O Mimì, tu più non torni -duetolla. Luttinen vei kuulijat toisiin tunnelmiin Greminin aarialla Jevgeni Oneginista. Ja osion päätteeksi Hakala kajautti Toreadorin laulun (Votre toast) Carmenista.

Konsertin loppu soljui keveämmissä merkeissä: Pursion Tango Desirée ja Luttisen Kangastus osoittivat, miten muuntautumiskykyisiä oopperalaulajat voivat olla. Kerrassaan mainioita esityksiä! Näihin tangoihin liittyi toinenkin yllätys, kun lavalle nousi nelinkertainen nuorten harmonikansoiton SM-voittaja, itse Raimo Sirkiä! Ja hienosti soi hänen haitarinsa edelleen...

Viimeiset kappaleet olivat musikaaleista (ja yksi elokuvasta). Karlström esitti laulun Guldet blev till sand, joka on Kristina från Duvemåla -musikaalista ja Hakala tunnelmoi klassikolla Sinua, sinua rakastan. Luttisen Ol' Man River oli nappisuoritus ja yksi konsertin parhaita esityksiä. 1930-luvun Roberta-musikaalia ei enää juuri kukaan tunne, mutta Karlströmin laulama Smoke Gets in Your Eyes on jäänyt siitä elämään. Ohjelman päätti South Pacific -musikaalin Some enchanted evening, jonka solistimme lauloivat yhdessä.

Ja tietysti pari ylimääräistäkin saatiin, molemmat operettimusiikkia: Vait' on huulet on Iloisen lesken rakastetuimpia numeroita, ja sen saapui juhlakalujen kanssa esittämään sopraano Reetta Haavisto. Toiseen encoreen saatiin lisää naisvahvistuksia, mm. Anna Danik ja Essi Luttinen. Kappaleena oli Lepakon Brüderlein und Schwesterlein.

Norma toimi tälläkin kerralla

11.8.2020 Vincenzo Bellinin ooppera Norma Sellosalissa Espoossa

Teatro Productions Oy:n Norma-tuotanto esitettiin Sellosalissa syyskuussa 2018. Nyt oopperasta nähtiin uudelleenlämmitys Norman osan laulaneen Laura Leisman yrityksen tuotantona. Esityskertoja oli kolme, joista kävin katsomassa viimeisen. Koronaviruspandemian aiheuttama pitkä kuiva kauteni päättyi – viimeinkin oikea oopperaesitys livenä!

Pari vuotta sitten kirjoittamani blogiteksti sopii mielestäni monilta osin myös tähän uusintakokemukseen: http://oopperaa.blogspot.com/2018/09/norma-yllatti-tasokkuudellaan-8.html. Joitakin lavallepanon yksityiskohtia muistin toisin – olisiko ohjaaja Ville Saukkonen tehnyt hienosäätöä tälle kierrokselle vai olivatko muistikuvani vain vääriä? Diplomikonserttiinsa valmistautuva nuori kapellimestari Chloé Dufresne hoiti tehtävänsä pätevästi orkesterin (BelArte Ensemble) ja kuoron (BelArte Chorus) kanssa.

Pääroolin Normana lauloi tälläkin kertaa Laura Leisma, eikä hänen suorituksestaan ole kuin hyvää sanottavaa. Pollione oli vaihtunut Pekka Kuivalaiseksi, joka ei aivan pystynyt täyttämään pari vuotta sitten roolin tehneen Giuseppe Varanon saappaita. Hannu Forsberg oli Orovesona hienoisessa kesäterässä, mutta Niina Keitel (Adalgisa) ja Eeva Semerdjiev (Clotilde) tekivät tasalaatuista työtä. Petteri Loukio oli valopilkku Flavion pienessä roolissa.

Panulan 90-vuotisjuhlakonsertti

10.8.2020 Vantaan Viihdeorkesteri, joht. Jorma Panula, sol. Olga Heikkilä, sopraano & Elja Puukko, baritoni Temppeliaukion kirkossa Helsingissä

Kapellimestarien kouluttajana legendan asemaan noussut akateemikko Jorma Panula täytti 90 vuotta 10.8.2020. Mies on edelleen aktiivinen ja jatkaa opetustyötään. Syntymäpäiväkin sujui työn merkeissä, sillä maestro johti Temppeliaukion kirkon juhlakonsertissa omaa musiikkiaan. Orkesterina oli Vantaan Viihdeorkesteri.

Panula oli valinnut ohjelmaan kappaleita 1950–1980-luvuilta (sekä yhden tuoreen teoksen). Aloituksena kuultiin veikeä sikermä S.F. – suomalaisia teemoja vuodelta 1951 ja loppuun kantaesityksenä samanhenkinen Opus 3, joka syntyi viime vuonna. Muita orkesterikappaleita olivat Koraali Etelä-Pohjanmaalta ja Koska meillä on joulu -teemaan sävelletty orkesteriesittely vuodelta 1963.

Illan pääosassa oli Panulan laulumusiikki. Kirsti Puhtilan runoihin sävellettyjä kappaleita kuultiin useita (Kehtolaulu, Lakkipää, Madonna ja Balladi) ja oli mukaan päässyt pari puolison eli Sauvo Puhtilankin tekstien sävellystä (uskomaton tango Rappiorustholli sekä tunnetumpi On kuun vuorilla hiljaisuus). Laulunumeroita edustivat vielä On likellä luhtien ehtoo suvivesperistä Peltomiehen rukous, Canzone Eino Leinon runoon, Musta Tango (teksti M. A. Numminen) sekä musikaalista Ruma Elsa laulut Tango ja Liisankatu (sanat Ensio Rislakki).

Konsertin osaavina solisteina lauloivat sopraano Olga Heikkilä ja baritoni Elja Puukko. Melkein parasta antia olivat kuitenkin Panulan kulmikkaat, mutta humoristiset juonnot ja välitokaisut. Pirteä ja hyväkuntoinen maestro pursusi energiaa ja – uskokaa tai älkää – leppoisan hyvää tuulta. Onnittelen lämpimästi ja jään odottamaan 100-vuotiskonserttia!

Uusintakin kelpaa hyvin...

8.7.2020 Elokuvissa: Gaetano Donizettin ooppera Don Pasquale The Metropolitan Operasta New Yorkista

Finnkino pyörittää taas kesäencoreina sarjan The Metin oopperaesityksiä menneiltä vuosilta. Nyt nähtiin Donizettin Don Pasquale, joka lähetettiin Live in HD -tuotantona kaudella 2010–2011. Kävin tuolloin katsomassa tämän saman tallenteen, mutta uusinta oli nyt paikallaan, sillä oopperavajaukseni on äitynyt todella pahaksi viime kuukausien aikana.

Don Pasquale on hilpeänpuoleinen koominen ooppera, joka on juoneltaan kuin sisarteos säveltäjän Lemmenjuomalle (L’elisir d’amore). Ohjaaja Otto Schenk kuljetti tarinaa sujuvasti ja paikoin herkullisesti, mutta jälleen kerran turhauttavan konservatiivisesti. Rolf Langenfass vastasi näyttävästä puvustuksesta ja näppärästä lavastuksesta, joka ei sortunut liioitteluun.

Produktion mainiona kapellimestarina toimi James Levine, joka kuulemma johti tuolloin Don Pasqualen ensimmäistä kertaa. Orkesteri nappasi kuulijan otteeseensa jo alkusoitosta lähtien – montusta suorastaan pulppusi iloa ja energiaa.

Esitystä oli siunattu myös erinomaisilla solisteilla, kuinkas muuten. Anna Netrebkossa oli vielä kymmenen vuotta sitten hehkeää tyttömäisyyttä, joka sopi Norinan rooliin kuin nenä päähän. Ja hänen laulustaan en kerta kaikkiaan saanut kyllikseni. Suoranaista luksusta oli se, että Anna lauloikin vain minulle – noin satapaikkaisessa elokuvasalissa ei ollut minun lisäkseni ketään muuta!

Matthew Polenzani lauloi Ernestona kuin unelma, mutta hänen kömpelöön ja tasapaksuun näyttelemiseensä en ihastunut. Tätä vikaa ei ollut Mariusz Kwiecieńillä, joka oli myös näyttämöllisesti täydellisen sisällä Malatestan roolissa. Vuonna 2016 kuollut John Del Carlo esitti Don Pasqualea herkullisesti – mikä koomikkolahjakkuus hän olikaan! Oopperan alussa Del Carlon laulussa oli kuultavissa pientä epätarkkuutta, mutta onneksi vain muutamassa fraasissa.

"Pois puute, pois kurjuus"

27.6.2020 Wagnerin lumoissa -konsertti Pyhän Laurin kirkossa Lohjalla

On kulunut tasan kolme kuukautta edellisestä blogijulkaisustani ja runsaat 3,5 kuukautta siitä, kun viimeksi olin kuuntelemassa elävää musiikkia. Edellisessä kirjoituksessani harmittelin sitä, kuinka koronaepidemia tuhosi unelmakevääni – ja sittemmin samaa tietä meni kesäkin. Ei tullut perinteistä alkukesän Saksan-reissua, johon olisi sisältynyt sekä Hallen että Göttingenin Händel-festivaalit ja Leipzigin Bach-festivaali. Cancelled-listalle päätyivät muutkin ulkomaanmatkat, mm. Bad Wildbadin Rossini-festivaali. Kotimaisesta tarjonnasta pyyhkiytyivät pois Ilmajoen Musiikkijuhlat, Savonlinnan Oopperajuhlat, Mikkelin Musiikkijuhlat, Joroisten Musiikkipäivät, Urkuyö ja Aaria sekä monet muut kesätapahtumat, joiden tarjonnasta olin aikeissa nauttia. Todellakin Taistojen tiellä on tässä joutunut kulkemaan! Onneksi monen oopperan ja konsertin on ilmoitettu toteutuvan ensi vuonna.

Mutta nyt tallenteisiin ja striimauksiin tyytyminen päättyi lopultakin! Koronarajoitusten purkaminen sai aina aktiivisen ja yritteliään OperArt Jyrki Anttila Oy:n polkaisemaan pystyyn oopperakonsertin nopealla aikataululla jo kesäkuun puolelle. Esityspaikkana oli Lohjan Pyhän Laurin kirkko, jonne uskaltautui kohtalainen määrä oopperan ystäviä; osallistujamäärää oli toki rajoitettu turvavälien vuoksi. Kirkkosali oli onneksi pysynyt miellyttävän viileänä, vaikka ulkolämpötila oli peräti +31 °C.

Wagnerin lumoissa -konsertin ohjelmassa oli kaksi konserttiversiona kuultua oopperanäytöstä. Molempien pianosäestyksestä vastasi Hans-Otto Ehrström. Alkuun kuultiin Valkyyrian ensimmäinen näytös, jonka Jyrki Anttila esitteli lyhyesti. Solisteina lauloivat Anttila (Siegmund), Miina-Liisa Värelä (Sieglinde) ja Timo Riihonen (Hunding).

Esitys oli LOISTAVA ja ennen kaikkea Anttila oli elämänsä laulukunnossa. Olen hyvin harvoin kuullut häneltä yhtä vaikuttavaa oopperatyötä, ehkä vertoja vetää vain Tallinnan taannoinen Cardillac. Ihailin mykistyneenä Anttilan eläytymistä, kestävyyttä ja äänen kiinteyttä. Ja miten selkäpiihin käyvän Wälse! Wälse! -huudon hän kajauttikaan! Tässä meillä on ensiluokkainen heldentenori ja en voi kuin ihmetellä, miksi Kansallisoopperan "kotimaiseen" Ringiin piti kiinnittää Siegmund Ruotsinmaalta. Anttila sentään kuuluu talon omaan solistikuntaan!

Värelän sävykästä ääntä ja kaunislinjaista tulkintaa oli ilo kuunnella. Riihonen julmisteli oivallisesti Hundingina ja sai äänivaroillaan koko kirkon resonoimaan. Ehrström selvisi kunnialla Wagnerin sakeasta pianosatsista, vaikka kirkkosalin akustiikka toisinaan puurouttikin sointia.

Lyhyen väliajan jälkeen Jaakko Kortekangas esitteli illan toisen numeron, joka oli Tannhäuserin kolmas näytös. Hän lauloi itse Wolfram von Eschenbachin osan; muut solistit olivat Jyrki Anttila (Tannhäuser) ja Miina-Liisa Värelä (Elisabeth, Venus). Erinomainen oli tämäkin esitys. Kortekangas lauloi kokeneen ja rutinoituneen baritonin varmuudella, romanttisen sielukkaasti ja kauniisti fraseeraten.

Wagnerin upea musiikki ja osaavat esiintyjät tärskäyttivät sisälleni sellaisen energialatauksen, että kotimatka meni kuin sumussa. Konsertti toistetaan 9.8. Savonlinnassa. Sinnepä siis kaikki, joilta tämä Lohjan esitys jäi väliin!