perjantai 28. elokuuta 2020

Laulava Oulun polliisi


26.8.2020 Petrus Schroderus, tenori & Janne Hovi, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Anna sen soida -kampanjassa kerätään varoja Musiikin edistämissäätiölle, joka jakaa rahat edelleen koronavirusepidemian kurittamille muusikoille. Osana kampanjaa järjestettiin Helsingin Musiikkitalossa Rakastan elämää -hyväntekeväisyyskonsertti, jossa esiintyivät tenori Petrus Schroderus ja pianisti Janne Hovi. Tiedä sitten paljonko tällä oikeasti hyväntekeväisyyspottia kerrytettiin, sillä konsertin liput maksoivat ainoastaan 10 euroa, konserttisalin paikoista oli turvavälien vuoksi käytössä vain pieni osa, ja aika huonosti niitäkään oli saatu myydyksi...

Schroderus nousi viime keväänä esille Oulun poliisin julkaisemalla YouTube-videolla, jossa tenorimme laulaa suositun Rakastan elämää -kappaleen. Julkaisu herätti huomiota mm. Venäjällä ja alkuperäisvideota on katsottu jo lähes 2,4 miljoonaa kertaa. Schroderushan vaikutti kilpailuvoittojensa jälkeen Kansallisoopperassa vuosina 20042012, mutta turhautui loppuvuosina, kun rooleja ei enää irronnut talon uudelta johdolta ja palasi poliisintyöhönsä Ouluun.

Tämä konsertti oli ensimmäinen Musiikkitalon suuressa salissa järjestetty yleisötilaisuus sitten maaliskuun. Noin tunnin mittaisen session juonsi Vesa Kytöoja. Konsertti oli jaettu kolmeen osioon: Ruotsia tai ruotsin kieltä edustivat Sibeliuksen Svarta rosor ja Första kyssen sekä kansansävelmä Ack Värmeland, du sköna viimeisin tosin suomeksi laulettuna (Kaunis kotimaani). Suomi-osion kappaleet olivat Oskar Merikannon Oi, muistatko vielä sen virren, Madetojan Yrtit tummat ja Serenadi sekä Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin Lapin kesä.

Venäjää toivat esille Volga-laulu Lehárin operetista Perintöruhtinas, kansansävelmä Kuljen yksin autiolla tiellä sekä Solovjov-Sedoin ikivihreä Unohtumaton ilta. Näistä viimeisen Schroderus lauloi venäjäksi (Podmoskovnyje vetšera). Ja loppuun kuultiin tietenkin se Kolmanovskin Rakastan elämää.

Schroderuksen esiintymistä leimasi harmillisesti epätasaisuus. Alussa ylä-äänet olivat tiukassa ja laulu muuttui usein puskemiseksi. Kukkoja ja muita ongelmia esiintyi myöhemminkin. Mutta parhaimmillaan tenorimme laulu oli oikein nautinnollista, sävykästä ja tulkinnoistakin löytyi syvyyttä. Esimerkiksi Vesa-Matti Loirin leimaamasta ja puhkikuluttamasta Lapin kesästä kuultiin herkän levollinen esitys. Konsertin jälkipuoliskolla äänen virtaaminen vapautui selvästi, kun Schroderus siirtyi pois nuottitelineen takaa. Janne Hovi oli duossa mies paikallaan; hän oli valinnut Musiikkitalon flyygeleistä soittimekseen Bösendorferin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti