Hämmentävä kuoro-ooppera

2.4.2017 Maija Ruuskasen ooppera Herääminen Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä

Maija Ruuskasen säveltämän ja Jaakko Heinimäen tekstittämän Herääminen-oopperan esityksestä jäi hiukan hämmentävä olo. Pidin kyllä sinänsä teoksesta, mutta sen sanoma ei oikein tavoittanut minua ja "Paavo Ruotsalaisen ydinajatusten luotsaaminen" jäi sameaksi. Armon viesti nyt ehkä tuli ja meni perille, kun tarpeeksi alleviivattiin. Heinimäen libretto oli turhan toisteinen, mutta sinänsä kelvollinen. Helsingin Sanomien kriitikko Lauri Otonkosken kanssa olen eri mieltä siitä, ettei teoksesta muka löydy laisinkaan huumorin pilkettä. Minusta esimerkiksi kohdat, joissa piru vaatii sitä ja tätä, olivat selvästi libretistin kieroa teologista huumoria.

Ruuskanen oli kirjoittanut monipuolista, vaikkakin lähinnä laulajien keskirekisterissä liikkuvaa musiikkia. Teoksessa hyödynnettiin mm. körttivirsiä. Todellinen yllätys oli, että ooppera on sävelletty vahvistetulle saksofonikvartetille. Aivan häkellyin siitä, miten jossain kohdassa saksofonit saattoivat kuulostaa aivan jousilta! Akateemisen Saksofonikvartetin lisäksi soittamassa olivat huilisti Outi Tumpula ja lyömäsoittaja Tuomas Timonen. Tärkeimmässä osassa oli kuitenkin kuoro, joka oli yhdistetty Philomelan (joht. Marjukka Riihimäki) ja Herännäisnuorten kuoron (joht. Hanna-Maria Hapuli) laulajista.

Paavon solistiosassa esiintyi baritoni Jussi Lehtipuu. Hänen laulussaan oli siellä täällä pientä horjuvuutta sävelpuhtauden kanssa, mutta kokonaisuus oli hyvä ja varsinkin näytteleminen erinomaista. Ohjaaja Juulia Tapola oli tehnyt päähenkilön roolista hyvin fyysisen. Ohjaus oli kokonaisuutena erinomainen, vaikka autonrenkaiden merkitystä en tajunnutkaan. Vähäisestä lavastuksesta valoineen vastasi Ville Virtanen ja puvuista Virtanen yhdessä Jenni Nykäsen kanssa.

Händelin monipuolinen pastissi

31.3.2017 Georg Friedrich Händelin ooppera Oreste Theater an der Wien in der Kammeroperissa

Theater an der Wienin "sivunäyttämöllä" eli Kammeroperissa esitetään usein nuorin voimin raikkaita ja mielenkiintoisia sekä pienimuotoisempia oopperaproduktioita. Myös näkemäni Händelin Oreste kuuluu tähän sarjaan. Tauriissa kyllä seikkailtiin, mutta Kay Linkin ohjaus nosti tuoreudellaan ja hienoilla oivalluksillaan barokkioopperan uudelle tasolle. Jännittävä visuaalinen ilme oli Olga von Wahlin ja valaistus Franz Josef Tscheckin käsialaa.

Oreste vuodelta 1734 on pastissiooppera, jossa Händel käytti suurimmaksi osaksi aiempien oopperoidensa musiikkia. Tunnistin aarioita ainakin Sosarmesta, Agrippinasta ja Riccardo primosta. Orkesterina oli Kammeroperin perinteiseen tapaan Bach Konsort Wien, mutta hyvin tuntui toisenkin barokin mestarin musiikki heiltä taittuvan. Kapellimestarina toimi Rubén Dubrovsky.

Ja kyllä solistitkin olivat tehtäviensä tasalla, kaikki ansaitsevat hyvän arvosanan. Rooleissa olivat Eric Jurenas (Oreste), Frederikke Kampmann (Ermione), Carolina Lippo (Ifigenia), Julian Henao Gonzalez (Pilade), Matteo Loi (Toante), Florian Köfler (Filotete) ja Gabriel Scheib (Un guardiano).

Kampmann oli sairastunut ja näytteli roolin mykkänä. Lavan sivussa Ermionen osuuden lauloi Cornelia Horak. Alussa nuottitelineeseen kiinnitetyistä kahdesta valaisimesta toinen putosi orkesterimonttuun ja toinenkin lakkasi hetkeä myöhemmin toimimasta. Upeasti Horak kuitenkin selvisi seuraavaan kohtaukseen saakka lähes pimeällä näyttämöllä. Yleisö hurrasi suoritukselle.

Tai entäs Porporan oopperoita?

30.3.2017 Nicola Antonio Porporan ooppera Germanico in Germania Theater an der Wienissä

Theater an der Wienissä esitetään säännöllisesti oopperaharvinaisuuksien konserttiversioita, usein barokin ajalta. Tällä kertaa vuorossa oli Nicola Antonio Porporan (1686-1768) teos Germanico in Germania. Tämä opera seria kantaesitettiin Roomassa vuonna 1732.

Porpora tunnetaan aikansa keskeisenä säveltäjänä, jonka tuotantoon kuuluu mm. kuutisenkymmentä oopperaa. Hän vaikutti elämänsä aikana eri puolilla nykyistä Italiaa ja Saksaa sekä Lontoossa ja Wienissä. Porpora opetti mm. kastraattilaulajia Farinelli ja Caffarelli sekä säveltäjiä Haydn ja Hasse. Upeasta urasta ja suosiosta huolimatta hänen oopperoitaan esitetään nykyisin todella harvoin. Aikanaan monet pitivät Porporaa jopa Händeliä etevämpänä säveltäjänä, mutta itse en ainakaan tämän näyte-erän perusteella allekirjoita moista mielipidettä.

Kuulemassani esityksessä soitti Capella Cracoviensis Jan Tomasz Adamusin johdolla. Ihan oli mukavaa menoa, mutta ei soiton taso kuitenkaan vetänyt vertoja Theater an der Wienissä usein esiintyville Euroopan huippuorkestereille. Luonnontorvien soittaminen puhtaasti on tunnetusti vaikeaa, mutta nyt kuultiin kyllä aivan liian paljon vääriä äänia. Adamusin persoonallista johtamistyyliä oli hauska seurata, kun konserttiversiossa ei niin paljon muuta katseltavaa ollut.

Hyvän solistikaartin olivat wieniläiset värvänneet: Max Emanuel Cencic (Germanico), Mary-Ellen Nesi (Arminio), Dilyara Idrisova (Rosmonda), Julia Lezhneva (Ersinda), György Hanczar (Segeste) ja Hasnaa Bennani (Cecina) hallitsivat kaikki tyylin mukaisen laulun ja ilmaisun. Hanczar oli laulajista ainoa, jonka suorituksesta en anna kiitettävää arvosanaa. Useasti kuulemani Lezhneva ei ollut enää se tyttömäisesti livertelevä pikkusopraano, joka tuli suomalaisille tutuksi Mirjam Helin -kilpailun voittajana. Hänen äänensä oli nyt pyöristynyt, voimistunut ja tummentunut pari pykälää. Olemuksessakin oli enemmän aikuista naista. Mutta teknisesti hän on edelleen huipputasoa ja Porporan kuviot pulppusivat ilmoille vaivattomasti.

Kuka tuntee Catalanin oopperoita?

29.3.2017 Alfredo Catalanin ooppera La Wally Volksoper Wienissä

Nuorena kuollut italialainen Alfredo Catalani (1854–1893) ehti säveltää kuusi oopperaa. Näistä viimeinen on La Wally, joka sai ensi-iltansa Milanon La Scalassa 1892. Oopperaa esitetään nykyisin hyvin harvoin, ja vielä suurempi harvinaisuus on säveltäjän viimeistä edellinen ooppera Loreley. Neljä ensimmäistä Catalanin oopperaa ovat käytännössä painuneet kokonaan unohduksiin.

Aron Stiehl oli tehnyt Wienin Volksoperiin hyvän veristisen ohjauksen. Sen sijaan Frank Philipp Schlößmannin moderni lavastus oli aivan käsittämätön, eikä sopinut lainkaan yhteen Franziska Jacobsenin perinteisen puvustuksen kanssa.

Catalanin musiikki vaikutti 1. ja 2. näytöksen ajan jotenkin valjulta ja värittömästi orkestroidulta. Ehkä tämä oli tarkoituksellinen tehokeino, sillä 3. ja 4. näytöksessä meno parani ja vauhdikkaassa musiikissa oli ytyä. Kapellimestari Marc Piollet teki orkesterinsa kanssa hyvää työtä. Kuoro lauloi komeasti, mutta pieniä ajoitus- ja yhtenäisyysongelmia huomasin useita kertoja.

Solisteista Kurt Rydl oli vaikuttava ja vahvaääninen Stromminger. Hänen tyttärensä Wallyn osassa oli viehättävä Astrid Kessler, joka kävi oopperan näytösten aikana läpi melkoisen muodonmuutoksen. Tämä ei rajoittunut vain ulkoiseen olemukseen ja näyttelemiseen, vaan kuului myös äänessä. Hagenbachin osan laulanut Endrik Wottrich oli ilmeisesti sairaana, sillä viimeisessä näytöksessä hänen äänensä säröili muutaman kerran pahasti. Pienen köhimisen jälkeen hän sai kuitenkin paketin auttavasti kasaan ja sinnitteli loppuun saakka. Morten Frank Larsen oli nahjusmainen Gellner ja Daniel Ohlenschläger monien kohtausten statistina kummitellut sotamies. Beate Ritter oli uskottava housuroolissaan nuorena Walterina.

---
Myöhempi lisäys: Endrik Wottrich menehtyi sydänkohtaukseen noin kuukausi tämän esityksen jälkeen, 26.4.2017.

Valta- ja rakkauskiemuroita Britanniassa

28.3.2017 Gioachino Rossinin ooppera Elisabetta, regina d'Inghilterra Theater an der Wienissä

Olisikohan niin, että Rossinin oopperaa Elisabetta, regina d'Inghilterra ei ole koskaan esitetty Suomessa? Ainakaan Kansallisoopperassa ei - sen listoilta löytyy säveltäjän neljästäkymmenestä oopperasta vain neljä!

Ehdin Wienissä katsomaan Elisabettan viimeisen esityksen Theater an der Wienissä. Olen nähnyt Rossinin oopperoista yli 20, mutta koskaan ennen en ole niiden esityksissä pitkästynyt. Nyt vaara vaani alituiseen, sillä Amélie Niermeyerin ohjaus oli tylsä ja puuduttava. Lavalla tapahtui harvoin mitään; enimmäkseen vain solistit tulivat vuorollaan framille, lauloivat numeronsa ja poistuivat jälleen takavasemmalle.

Ja kun tähän yhdistetään Alexander Müller-Elmaun yhdentekevä lavastus, niin pitkästymisen riski lisääntyi huimasti. Lavastus muodostui nimittäin kolmesta suuresta metallinkiiltoisesta kangasseinästä, joita toisinaan liikuteltiin eteen tai taakse. Olipa kekseliästä! Visuaalisen huomion varastivat Elisabetin upeat puvut, joita taidettiin nähdä kaikkiaan kuusi erilaista. Niiden näyttävyyttä korosti se, että muut henkilöt oli puettu yksinkertaisiin ja valjun värisiin tai mustiin vaatteisiin. Puvustuksesta vastasi Kirsten Dephoff.

Rossinin musiikki sen sijaan oli kaikkea muuta kuin tylsää. Ei tämä hänen oopperoidensa Top 5 -listalle kuulu, mutta pätevää ammattityötä kuitenkin. Wikipedia tietää, että Elisabetta oli ensimmäinen ooppera, jossa säveltäjä korvasi recitativo seccon jousikvarteton säestämällä resitatiivilla sekä kirjoitti ornamentaatiot itse sen sijaan, että olisi jättänyt ne laulajien päätettäviksi. Elisabetta sisälsi monia kauniita bel canto -aarioita ja myös kuorolla (Arnold Schoenberg Chor) oli kivoja numeroita. Jean-Christophe Spinosi oli oivallinen kapellimestari johtaessaan Ensemble Matheus -orkesteria. Oli hauska havaita, että Elisabettan alkusoitto oli hyvin pitkälle sama kuin seuraavana vuonna (1816) valmistuneen Sevillan parturin.

Nimiroolissa nähty Alexandra Deshorties oli aivan ilmiömäinen Rossini-laulaja ja myös näytteli Elisabetin osan erinomaisesti. Norman Reinhardt (Leicester) ja Barry Banks (Norfolk) lauloivat oikein hyvin ja saivat ylärekisterinsäkin toimimaan, mutta ohjaus ei suonut heille paljoakaan mahdollisuuksia roolien näyttelemiseen. Natalia Kawalek teki housuroolin Enricona ja Ilse Eerens "puolikkaan housuroolin" Matildena. Kawalekin osuus oli niin pieni, ettei hänestä oikein pystynyt muodostamaan käsitystä, mutta Eerens osoittautui toisessa näytöksessä oivalliseksi sopraanoksi. Erik Årman teki asiallisen roolityön Guglielmona.

Hyvää oopperaa pienellä rahalla

26.3.2017 Antonin Dvořákin ooppera Rusalka Kinaporin palvelukeskuksessa Helsingissä

Helsingissä putkahtelee lavalle eri seurueiden ja yhdistysten pienen budjetin oopperaproduktioita vähän väliä. Ja hyvä niin - alalla on syytä olla itse aktiivinen, jos mielii saada työkokemusta ja -tilaisuuksia. Koulutus on pohja, mutta ammatin ja roolit oppii vasta tekemällä!

Kinaporin palvelukeskuksen juhlasalissa sai ensi-iltansa Oopperayhdistys Fantasian tuottama Rusalka. Maisa Tikan ohjaus oli yksinkertainen ja paikoin niin pelkistetty, että lähestyttiin oikeastaan concertante-esitystä. Vaatimaton lavastus oli Emmi Kaijansinkon käsialaa ja puvustuksesta vastasi Raisa Saarijärvi.

Solistit suoriutuivat tehtävistään yllättävän hyvin. Yllättävän siksi, että monella oli aiempaa oopperakokemusta hyvin vähän. Pieniä virheitä joidenkin laulussa kuului, mutta eivät ne häirinneet tai pilanneet kokonaisuutta. Silja Sevonkari teki Rusalkana tasaisen varmaa työtä, mutta kokeneemmalla Joonas Elorannalla oli Prinssin roolissaan muutaman kerran vaikeuksia, lähinnä ylä-äänien kanssa. Antti Pakkanen oli jäyhä ja tasapaksu Vedenhenki, kun taas Karoliina Laurila sai Jezibabaansa sävykkyyttä.

Mari Vuorijärvi oli vakuuttava Prinsessa ja Salla Syrjälä vähän ylinäyttelevä Keittiöpoika. Erkki-Ilmari Rajakoski teki Riistanvartijana oopperadebyyttinsä, ja onnistui siinä oikein hyvin. Kalle Virtanen oli kaunisääninen Metsästäjä. Iloisina ja leikkisinä, hyvin yhteen laulaneina Nymfeinä esiintyivät Emmi Kaijansinkko, Marika Kivinen ja Kukka-Maaria Kallio.

Erityiset kiitokset ansaitsee Laura Kivikoski, joka urakoi yli kaksi tuntia pianon ääressä. Hänen soittonsa oli ammattitaitoista ja eli hyvin mukana oopperan tapahtumissa.

Bäckströmit toiseen potenssiin

25.3.2017 Big Bang Siegfried -musiikkikomedia Finlandia-talossa Helsingissä

Viihteellinen lauantaini jatkui illalla Finlandia-talossa. Ohjelmassa oli tammikuussa 2015 näkemäni The Fabulous Bäckström Brothers -shown sinfoniaorkesterisovitus nimellä Big Bang Siegfried. Versiota on esitetty aiemmin ainakin Hagenissa Saksassa ja Turussa. Lähes kaikki alkuperäisesityksessä ihastuttaneet ja naurattaneet elementit olivat tallella ja lisäksi tähän tuotantoon oli kehitetty jotain lisääkin. Onneksi Kevätuhri-cup song ja melodikoilla soitettu Valkyyrioiden ratsastus olivat säilyttäneet tehonsa.

Jouni ja Petri Bäckströmin sekä Jukka Nykäsen komiikka oli taitavaa ja hyvin rakennettua. Ihan kaikki asiat eivät toimineet suuressa salissa yhtä hyvin kuin Musiikkiteatteri Kapsäkin pienessä esitystilassa - esimerkiksi Wagnerin mielipuoliset silmien pyörittelyt tuskin näkyivät Finlandia-salin takaosaan. Mutta veljesten laulu toimi kohtalaisen hyvin, mitä nyt Petrillä oli vähän vaikeuksia Siegfriedin korkean a:n kanssa. Jukka Nykänen on pianistina tunnettu virtuoosi, mutta upeasti häneltä sujuivat muutkin roolit laulamista myöten. Lavalla ollut Vantaan Viihdeorkesteri soitti Nick Daviesin johdolla komeasti ja ilmeisesti itsekin nauttien.