Tosca vei mennessään
13.10.2020 Elokuvissa: Giacomo Puccinin ooppera Tosca The Metropolitan Operasta New Yorkista
Oopperan ystävät varmasti tietävätkin, että The Metropolitan Opera perui koronaviruspandemian vuoksi kaikki esityksenä syyskuuhun 2021 saakka. Tästä johtuen Finnkino joutuu esittämään tällä kaudella Live in HD -sarjassa uusintoja, joista ensimmäisenä oli vuorossa Tosca.
Kävin katsomassa edellisen The Metin Toscan elokuvateatterissa päivälleen 11 vuotta sitten. Tuolloin esityksen nimiroolissa loisti Karita Mattila, mutta Luc Bondyn ohjaama tuotanto ei ollut kaikilta osin aivan napakymppi. Mattilakin poisti Floria Toscan rooliluettelostaan pian tämän jälkeen.
The Metin uuden Tosca-produktion on ohjannut Sir David McVicar. Nyt näkemäni esitys oli tallennettu tammikuussa 2018. En tuolloin viitsinyt käydä oopperaa katsomassa, joten tilaisuus revanssiin sopi oivallisesti syksyn vähentyneen tarjonnan keskelle.
Kokonaisuus oli loistava, kuinkas muuten. McVicar on sijoittanut tapahtumat alkuperäiseen aikaan (vuosi 1800) ja alkuperäisille tapahtumapaikoille Roomaan. John Macfarlanen lavastus oli uskomattoman näyttävä ja vaikuttava; myös puvustus oli hänen suunnittelemansa. Ohjaus oli taitava ja useat minua aiemmin häirinneet epäloogisuudet oli muutettu näppärillä ratkaisuilla paljon uskottavammiksi. Pieni poikkeama tästä linjasta nähtiin aivan oopperan lopussa, jossa Toscan alashyppäämistä Castel Sant'Angelon muurilta pitkitettiin liikaa, sotilaiden vain tuijottaessa epäuskottavasti vieressä tumput suorina.
Emmanuel Villaume johti taivaallisesti soittanutta orkesteria. Näin väri- ja tunnekylläisenä en ole kuullut Toscan musiikin soivan koskaan aiemmin! Ja solistit olivat aivan loistavia: Sonya Yoncheva oli uskottavan ristiriitainen Tosca ja Vittorio Grigolo herutti tenorinektariaan Cavaradossina. Suosikkini oli kuitenkin tarinan paha poika, Scarpia, jota Željko Lučić esitti taitavasti eläytyen, pienimpiä ilmeitä ja eleitä myöten. Hän oli täydellinen Scarpia, joka ei liioitellut läpitunkevaa pahuuttaan eikä lipevyyttään Toscaa kohtaan – kaikki oli paikallaan juuri oikeissa suhteissa annosteltuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti