lauantai 24. lokakuuta 2020

Öisissä tunnelmissa

23.10.2020 VocalEspoon lauluyhtye & Emil Holmström, piano Balderin salissa Helsingissä

Päädyin kuuntelemaan VocalEspoo-festivaalin ohjelmasta toisenkin konsertin, joka tarjoiltiin vain harvoille ja valituille (siis pienelle yleisölle) Balderin salissa. Esiintymässä oli sama lauluyhtye, jota kuulin edellisviikolla Espoon tuomiokirkossa. Tosin sopraano Tuuli Lindebergin, mezzosopraano Elli Vallinojan, tenori Simo Mäkisen sekä baritonien Teppo Lampela ja Sampo Haapaniemi muodostamaa ensemblea täydensi nyt festivaalin taiteellinen johtaja, tenori Taavi Oramo.

Useimmille meistä ensimmäinen mielikuva lied-esityksestä on pianistin ja laulajan muodostama duo sellaisiahan konserteissa yleensä tapaa. Termi 'yksinlaulu' on suorastaan typerä, sillä se mitätöi pianistin osuuden ja merkityksen kokonaisuuden osana. Tyypillisen duon ylivallassa unohtuu kovin helposti, että liedejä on kirjoitettu muillekin instrumenteille, myös orkesterisäestyksellisiä liedejä on koko joukko ja löytyy niitä useammalle soololaulajallekin.

Tämän Tuuli Lindebergin suunnitteleman konsertin ohjelmassa nostettiin keskiöön em. seikoista viimeinen. Kuulimme yö-teemaisia liedejä kahdenneljän sooloäänen kokoonpanojen esittämänä, ja oli parissa kappaleessa peräti viisi laulajaa äänessä.

Schumannin sarja Spanisches Liederspiel oli ohjelmassa keskeinen, sillä siitä kuultiin konsertin ylimääräinen numero mukaan lukien neljä osaa. Muita säveltäjänimiä olivat Johannes Brahms, Carl Loewe, Peter Cornelius, Max Reger, Josef Rheinberger, Fanny Mendelssohn ja tietysti Franz Schubert.

Ohjelma oli erityinen ja mielenkiintoinen ja useampi kappale oli kutkuttavasti minulle ennestään tuntematon. Schubertin hauska Der Hochzeitsbraten oli varsinainen namupala ja melkein kuin pieni näyttämöteos. Rheinbergerin Die Fasserfee lumosi erikoisella tunnelmallaan ja Regerin Nachtlied kuultiin ainoana numerona ilman pianosäestystä, siis a cappella.

Kaikki laulajat ansaitsevat kehuja ja kiitoksia, samoin kuin pianisti Emil Holmström. Hän soitti vuoden 1882 Bösendorferiaan, jonka pehmeä sointi loi saliin aivan oman tunnelmansa.

Ylen tallenne konsertista löytyy Areenasta: https://areena.yle.fi/audio/1-50609506.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti