sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Roihuvuoren kirkon kuorofestivaalilla

10.10.2020 Vihdin kamarikuoro, soitinyhtye ja Hiiden Laulu, joht. Aino-Maria Ollikainen

10.10.2020 Ensemble Undina, Tapiolan Kamarikuoro ja soitinyhtye, joht. Anna-Elina Norjanen

Sibelius-Akatemia ja Roihuvuoren seurakunta järjestivät kolmepäiväisen kuorofestivaalin, johon pääsin osallistumaan lauantaina kahden iltakonsertin verran. Molemmat olivat samalla kuoronjohdon tutkintokonsertteja.

Missa brevis -nimen saaneessa kokonaisuudessa esiintyivät Vihdin kamarikuoro ja Hiiden Laulu johtajanaan Aino-Maria Ollikainen. Tämä oli ensimmäinen näkemäni konsertti, jossa laulajatkin käyttivät maskeja, mikä saattoi vaikuttaa epäedullisesti lopputulokseen.

Kamarikuorolaisten ohjelman aloittivat Monteverdin Adoramus Te ja Cantate Domino. Buxtehuden Missa brevis on todella nimensä mukainen, sillä siinä on vain kaksi osaa. Mukana esityksessä oli pieni soitinyhtye: Arto Wikla (luuttu), Liina Viljamaa (sello), Jani Snellman (kontrabasso) ja Kaisa-Leena Hannikainen (kamariurut). Knut Nystedtin Missa brevis sisältää peräti kolme osaa ja sen myötä palattiin sivupolulta a cappella -lauluun. Osion päätti Arvo Pärtin suosittu Nunc dimittis.

Ollikaisen toinen kokoonpano, Hiiden Laulu, esitti gospeltyyppistä musiikkia kevyempinä ja rytmikkäämpinä sovituksina, joihin liittyi parissa kappaleessa koreografiaa ja taputuksia. Heidän numeronsa olivat Amazing Grace, This Little Light of Mine ja Richard Smallwoodin Total Praise. Kappaleet esitettiin Sakari Männikön pianosäestyksellä.

* * *

Jälkimmäisessä Abendlied-konsertissa lauloivat Ensemble Undina ja Tapiolan Kamarikuoro johtajanaan Anna-Elina Norjanen. Kuuden naisen muodostama Ensemble Undina lauloi Pärtin kappaleen Peace upon you, Jerusalem sekä Einojuhani Rautavaaran teoksen Wenn sich die Welt auftut. Jälkimmäisen tekstit ovat Lassi Nummen saksaksi käännettyjä runoja.

Tapiolan Kamarikuoron ohjelma oli erittäin kiinnostava: Palestrinan Sicut cervus, Pärtin meditatiivinen rukous The Deer's Cry sekä ensimmäinen osa Mendelssohnin Wie der Hirsch schreit -kantaatista, jossa Roihuvuoren kirkon urkuja soitti kuoron riveissä laulanut Hiski Wallenius.

Buxtehudelta kuultiin lyhyt kantaatti Der Herr ist mit mir. Sen esitykseen osallistuivat viulistit Laura Renvall ja Tuula Stöckell, fagotisti Topias Kiiskinen ja urkuri Hiski Wallenius, joka tällä kertaa soitti siirrettäviä kamariurkuja. Konsertin päätti Josef Rheinbergerin motetti Abendlied.

Molemmissa konserteissa kuultiin vaikuttavia ja taitavia esityksiä, mutta jälkimmäisten esiintyjien suoritukset olivat aivan ammattilaistasoa. Hämmästelin Ensemble Undinan hivelevän kaunista sointia ja laulun yhtenäisyyttä, sillä lauluyhtye on perustettu vasta tänä syksynä! Anna-Elina Norjanen vakuutti johtamisellaan, kun taas Aino-Maria Ollikaisen työskentely vaikutti vielä kovin oppilasmaiselta. Lisää rohkeutta johtamiseen ja laveampaa ilmaisua pelkän tahdin lyömisen sijaan!

* * *

P.s. Pistäydyin lauantain iltapäivän aluksi Kansallisteatterissa katsomassa Hitler ja Blondi -näytelmän. Oikein kiinnostava teos, jossa 83-vuotias Seela Sella teki vaikuttavan roolityön. Lisäpisteitä annan musiikin hienosta käytöstä. Kaikki esitykset ovat tällä tietoa loppuunmyytyjä, mutta suosittelen tätä lämpimästi jos tilaisuus tulee vielä kohdalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti