Parsifal säväytti urkusäestyksellä

21.10.2020 Richard Wagnerin ooppera Parsifal Kustaa Aadolfin kirkossa Eurajoella

Vuonna 1803 käyttöön vihitty Eurajoen Kustaa Aadolfin kirkko on jo neljäs kirkkorakennus samalla paikalla. Arvokas vanha puukirkko sai tänä vuonna uudet urut, jotka ovat rakennuksen kolmannet. Nämä Porthan-urut ovat tyylillisesti ja soinnillisesti mielenkiintoinen hybridi: esikuvana on ollut kuuluisan Gottfried Silbermannin rakentamien myöhäisbarokin urkujen tyyli, jota on täydennetty Friedrich Ladegastin myöhempien saksalais-romanttisten soittimien piirteillä. Porthan-uruissa on hienosti säilytetty ensimmäisten urkujen fasadi 1800-luvun lopulta (tosin sitä jouduttiin hieman laajentamaan).

Eurajoki Bel Canto -festivaali peruuntui kesäkuussa, mutta taiteelliset johtajat Mika Kares ja Erik Rousi ohjelmoivat syyspuolelle sarjan konsertteja. Niiden ehdoton huipennus koettiin nyt lokakuun lopulla, kun Wagnerin Parsifal toteutettiin konserttiversiona urkusäestyksellä.

Esityksessä lauloivat Tuomas Katajala (Parsifal), Tuija Knihtilä (Kundry), Mika Kares (Gurnemanz), Erik Rousi (Amfortas), Samuli Takkula (Klingsor), Markus Suihkonen (Titurel, 2. Graalin ritari) ja Kalle Virtanen (1. Graalin ritari, Knaappi).

Solistiluettelo on vakuuttava ja sisältää monia kansainvälistä uraa tekeviä kärkinimiämme. Ei ollutkaan yllätys, että laulullisesti koko esitys oli vahva ja tasapainoinen, vaikka monet tekivätkin tässä konsertissa roolidebyyttinsä. Kares hallitsi ilmatilaa jyhkeällä bassollaan ja ensiluokkaisia olivat myös Knihtilä ja Katajala. Tässäpä oli Kundry, jonka äänestä ja ilmaisusta löytyi kaikkea mitä tarvittiin! Rousilla oli ensimmäisen näytöksen alussa vähän vireongelmia, mutta myöhemmin laulu sujui loistavasti. Suihkonen pärjäsi tasaisen varmasti, mutta Virtasen suoritus ei aina ollut ihan kollegojen tasolla. Minulle illan yllättäjä oli Takkula, joka lauloi Klingsorina huikean hienosti. Ilman muuta paras esiintyminen, mitä olen häneltä kuullut!

Ilpo Laspas taituroi urkujen ääressä uskomattoman kolmen ja puolen tunnin urakan. Aika mukavasti uuden soittimen tyyli ja äänikerrat taipuivat Wagner-ilmaisuun. Kokonaisuus oli vaikuttava ja Laspas taisi nauttia koko rahan edestä. Jokusen kerran lipsahtaneet väärät äänet eivät oikeastaan haitanneet lainkaan. Laspas käytti monipuolisesti urkujen mahdollisuuksia esimerkiksi dynamiikan suhteen ja kiinnitin toisinaan huomiota nokkeliin rekisteröinteihin varsinkin kolmannessa näytöksessä.

Ilta oli hieno kokemus ja kovista kirkonpenkeistäkin selvittiin hengissä. Värivalojen käyttö oli kiva lisä – tosin kirkkosalissa oli silti niin hämärää, että libreton seuraaminen meni tihrustamiseksi. Kuorin seinille ja kattoon heijastettiin solisteista tuhruista ja levottomasti poukkoillutta kuvaa, jota en osannut arvostaa. Täysin turhaa oli se...