sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Saatana saapui ja jäikin Moskovaan


10.3.2018 Mestari ja Margarita -näytelmä Kansallisteatterissa Helsingissä

Luin Mihail Bulgakovin romaanin Saatana saapuu Moskovaan (alkuteos Master i Margarita) ensimmäisen kerran kai lukioikäisenä. Sen absurdius sekä makaaberien ja humorististen tapahtumien omalaatuinen yhdisteleminen tekivät minuun järisyttävän vaikutuksen. Teoksesta tulikin yksi ehdottomia venäläissuosikkejani. Aikuisiän lukukerroilla teoksesta on löytynyt ihan uusia merkityksiä ja varsinkin sen yhteiskunnallinen satiiri on auennut paremmin.

Joten pieni pakko oli mennä katsomaan Kansallisteatterin Willensaunassa pyörivä romaanin näytelmäsovitus. Teoksen alku vähän hämmensi, mutta kun tyylilajiin ja tarinan imuun pääsi sisälle, niin nautittava esityshän siitä muodostui. Pidin Anne Rautiaisen dramatisointia ja ohjausta onnistuneena. Hän tavoitti oivallisesti romaanin "hengen", mutta oli osannut tehdä järkeviä valintoja lavatapahtumien ja painopisteiden suhteen. Janne Siltavuori vastasi lavastuksesta, pukusuunnittelusta ja nukeista, joita olisi ehkä voinut tuoda esille vahvemmin.

Näyttelijöiden suoritukset onnistuivat erinomaisesti. Marc Gassot oli professori Wolandina suorastaan hypnoottinen. Ilja Peltonen kirjailija Bezdomnyina eli Mestarina ja Annika Poijärvi Margaritana eläytyivät osiinsa hyvin ja Poijärvi osoittautui myös vakuuttavaksi laulajaksi. Maria Kuusiluoma ja Juha Varis esittivät Saatanan apureita aivan herkullisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti