Tunnetta ihan mukavasti, karismaa vähemmän

8.10.2017 Kristian Lindroos, baritoni & Marita Viitasalo, piano Sellosalissa Espoossa

Keväällä peruuntunut Kristian Lindroosin ja Marita Viitasalon liedkonsertti siirtyi tänne lokakuulle. Sille annettu otsikko Lappeenrannan voittajan tunnetta ja karismaa viittasi tietenkin Lindroosiin, joka voitti vuonna 2016 Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen miesten sarjan.

Ohjelman Sibelius-osion aloitti dramaattisesti Laulu ristilukista. Siirtyminen Runebergin romanttisiin tunnelmiin sujui ongelmitta: Kyssens hopp, Våren flyktar hastigt ja Drömmen, joista etenkin viimeisen tulkinta oli erityisen hieno. Osion päättänyt Jägargossen onnistui myös hyvin - se ei ollut pelkkää iloista metsästysrallatusta alusta loppuun, kuten toisinaan kuulee. Kaikissa Sibeliuksen lauluissa huomiota kiinnitti myös Lindroosin erinomaisen selkeä diktio.

Toisena osiona kuulimme Schubertin liedejä. Lindroos ei ollut saksan kielen kanssa täysin mukavuusalueellaan, mutta isompi ongelma oli se, että osio oli tulkinnallisesti epätasainen. Sei mir gegrüsst! ja Der Musensohn eivät säväyttäneet ihmeemmin, kun taas Frühlingstraumin unelmointi oli hivelevän kaunista ja Aufenthaltin vaikuttava tulkinta ansaitsee kiitettävän arvosanan. Ihailtavaa baritonaalista syvyyttä ja tekstin ilmentämistä!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Ravelin laulusarja Don Quichotte à Dulcinée, josta kuulimme ilmeikkään esityksen. Luigi Denzan laulu Occhi di fata sopisi paremmin tenorin ohjelmistoon; Lindroosin yritykset yläsävelien ja paisutusten kanssa eivät vakuuttaneet. Paolo Tostilta kuultiin kaksi laulua, Non t'amo più! ja L'ultima canzone, joissa baritonimme "italialainen puoli" pääsi paremmin oikeuksiinsa.

Konsertti päätettiin Oskar Merikannon musiikilla: Ma elän!, Soi vienosti murheeni soitto, Annina ja Merellä. Näistä ainakin ensimmäinen ja kolmas esitettiin turhan hitaassa tempossa. Soi vienosti -laulun tulkinta oli ihanan herkkä ja viimeisessä kappaleessa Lindroos pääsi vähän esittelemään rouheampaa puoltaan. Ylimääräisenä esitettiin Elämälle, jossa korkeimmat sävelet jäivät sameiksi.

Marita Viitasalo on tunnetusti osaava ja taitava pianisti. Soitto oli sävykästä ja ilmaisuvoimaista, mutta jotenkin varovainen hänen otteensa oli joissakin kappaleissa. Kyllä Lindroos olisi mukana pysynyt...