lauantai 7. lokakuuta 2017

Sibeliuksen Joutsikki musiikkisatuna


7.10.2017 Tapiola Sinfonietta, joht. Teemu Hämäläinen Tapiolasalissa Espoossa

Sibelius sävelsi näyttelijätär Harriet Bossen aloitteesta musiikin August Strindbergin näytelmään Svanevit (suom. Joutsikki). Vuonna 1908 valmistunutta näytelmämusiikkia on soitettu aika harvakseltaan, enkä minäkään ollut kuullut sitä livenä ennen tätä konserttia. Sibeliuksen kokoamaa seitsenosaista Joutsikki-orkesterisarjaa on sentään esitetty vähän useammin.

Tapiola Sinfonietta esitti Joutsikki-musiikkisadun osana lasten Kutitus-taidefestivaalia niin, että orkesterin osuudet vuorottelivat kertojien satuilun kanssa. Käsikirjoitus ja ohjaus oli Mikko Kivisen ja hän toimi myös kertojana yhdessä Vuokko Hovatan kanssa. Teksti oli huomattavasti lyhennetty ja muokattu lapsille ymmärrettävämmäksi. Sibeliuksen musiikki kuitenkin kuultiin kokonaisuudessaan (torvisignaali ja 13 numeroa).

Lisämausteena esityksessä oli yhden numeron tanssiosuus. Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen Reetta Riikonen tanssi Joutsikkina oman koreografiansa. Nuori kapellimestari Teemu Hämäläinen oli minulle uusi tuttavuus, joka vaikutti oikein lupaavalta kyvyltä. Hänen käsiensä kauniita plastisia liikkeitä oli lumoavaa seurata. Päättelin Hämäläisen olevan Panulan kasvatteja, sillä itse vanha maestrokin oli saapunut paikalle esitystä seuraamaan. Me kaksi olimmekin yleisössä suunnilleen ainoat ilman pieniä lapsia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti