Verdin Stiffelio vei mukanaan

25.2.2016 Giuseppe Verdin ooppera Stiffelio Oper Frankfurtissa

Verdin Stiffelio vuodelta 1850 ei nykyisin pyöri kovinkaan tiuhaan Euroopan oopperatalojen ohjelmistoissa. Ehkä syynä on teoksen uskonnollinen viitekehys, josta aika on jossain mielessä ajanut ohi. Rakkauden, petoksen, mustasukkaisuuden ja anteeksiannon teemat kyllä olisivat aina ajankohtaisia.

Pidin kovasti Stiffelion ilmeikkäästä musiikista. Esityksessä tuli jälleen kerran todistetuksi, että Frankfurtissa on kertakaikkisen hieno oopperaorkesteri (Frankfurter Opern- und Museumsorchester). Nuorehko ranskalainen kapellimestari Jérémie Rhorer teki orkesterin kanssa hienoa työtä. Aiemmin olin nähnyt miehen tositoimissa Pariisissa vuonna 2013, ja hän tuntui edelleen kehittyneen ja parantuneen oopperakapellimestarina.

Benedict Andrewsin ohjaus oli ratkaisuiltaan yksinkertainen, mutta oivaltava. Johannes Schützin pelkistetyn lavastuksen perusta oli talon kehikko, joka toisessa näytöksessä ja kolmannen näytöksen toisessa kohtauksessa nostettiin pystyyn valtavaksi ristiksi.

Solistit olivat kautta linjan hyvätasoisia. Stiffelion osan lauloi yhdysvaltalainen Russell Thomas. Olipa mukavaa kuunnella pitkästä aikaa pakottamatonta, luonnollisesti tuotettua tenoriääntä! Rooli on raskasta laulettavaa, ja Thomasin äänessäkin kuului hienoista väsymistä oopperan loppupuolella. Muista solisteista mainittakoon Sara Jakubiak, joka lauloi herkästi ja tunnetta tihkuen Linan roolin. Hänen isänään (Stankar) oli Dario Solari, jonka muutoin vakaaseen lauluun eksyi kolmannessa näytöksessä paha kukko. Raffaelen osassa kuultiin Vincent Wolfsteiner ja Jorgina Alfred Reiter.