Match made in Heaven
30.8.2017 Sinfonia Lahti ja Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Dima Slobodeniouk ja Pasi Hyökki, sol. Johanna Rusanen-Kartano ja Ville Rusanen Sibeliustalossa Lahdessa
Lahden 18. Sibelius-festivaalin ohjelman punaisena lankana ovat tänä vuonna Suomen itsenäisyys ja vokaalimusiikki. Avauskonsertissa vieraili Ylioppilaskunnan Laulajat Pasi Hyökin johdolla. Lähes täysi sali kuuli aluksi mestarin a cappella -kuoroteoksia: Veljeni vierailla mailla, Rakastava ja Kuusi laulua mieskuorolle op. 18 (Sortunut ääni, Terve, kuu, Venematka, Saarella palaa, Metsämiehen laulu sekä Sydämeni laulu). YL:n tarkka ja valloittavan sävykäs yhteissointi oli hunajaa korville. Parhaina herkkupaloina arvostin lauluja Veljeni vierailla mailla ja Sortunut ääni sekä riipaisevan herkkää Sydämeni laulua. Kyllä YL ja Sibeliuksen mieskuorolaulut vaan ovat täydellisiä yhdessä!
Väliajan jälkeen oli vuorossa Sibeliuksen Kullervo. Dima Slobodeniouk johti orkesteriaan pontevasti ja vauhdikkaasti, mutta soitto oli kuitenkin kiehtovan monisävyistä ja tarkkaa. Balansointi oli erittäin hyvä, ehkä lukuun ottamatta pientä jaksoa kolmannessa osassa. YL kajautti osuutensa todella komeasti Kullervo ja hänen sisarensa -osassa ja tavoitti koskettavasti tekstin tummat sävyt Kullervon kuolema -osassa. Teos on solisteille eli Johanna Rusanen-Kartanolle ja Ville Rusaselle kovin tuttu, ja he tekivät jälleen vahvan sielukkaat tulkinnat. Olen itse pitänyt eräitä mezzosopraanoita ylittämättömän hyvinä Kullervon sisaren osassa, mutta kyllä Johannan dramaattinen sopraanoäänikin toimii tässä erittäin hyvin. Ehkä se sopi tähän miehitykseen jopa paremmin, koska Villen baritoniäänikin on melko korkea. No, joka tapauksessa ensiluokkainen esitys, jonka ansiosta Sibeliuksen melodiat soivat päässä vieläkin...
Sininen syksy
27.8.2017 Aki Rissanen Trio, sol. Mari Palo & Ville Rusanen Huvila-teltassa Helsingissä
Helsingin juhlaviikot huomioi Leevi Madetojan 130-vuotisjuhlan brunssikonsertilla, jossa Aki Rissanen Trio esitti säveltäjän Syksy-laulusarjan (op. 68) L. Onervan teksteihin. Rissanen oli tehnyt kappaleista uudet jazz-sovitukset, ja konsertissa kuultiin luonnollisesti hienoja soitinsooloja ja improvisaatioita. Kokoonpanossa soittivat Aki Rissasen (piano) lisäksi Teemu Viinikainen (kitara) ja Joonas Riippa (rummut). Laulusolistina oli sopraano Mari Palo ja parissa viimeisessä, duettona lauletussa kappaleessa myös baritoni Ville Rusanen. Laulut esitettiin seuraavassa järjestyksessä: Lintu sininen, Syksy, Ijät hyrskyjä päin, Hyvää yötä, Luulit, ma katselin sua ja Lähtö.
Yhteistyötä Sibeliuksen ympärillä
26.8.2017 Sibelius-Akatemian ja Juilliard Schoolin sinfoniaorkesteri, joht. Esa-Pekka Salonen, sol. Jonathan Roozeman, sello Musiikkitalossa Helsingissä
Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin ja Juilliardin Orchestran soittajista koostettu orkesteri aloitti lyhyen kiertueensa Helsingistä ja jatkaa Tukholman kautta New Yorkiin. Konsertin johtaneen kapellimestari Esa-Pekka Salosen rentous ja hyväntuulisuus näkyi katsomoon saakka ja välittyi varmaan myös musiikkiin.
Aloituskappaleena oli Steven Stuckyn (1949-2016) Radical Light. Se oli kiinnostava kappale, jossa saattoi rivien välissä kuulla sibeliaanisia sävyjä. Toisena numerona kuultiin Salosen itsensä säveltämä "minisellokonsertto" Mania vuodelta 2000. Saimme kerrassaan upeaa ja monitahoista, ehkä vähän maanistakin nykymusiikkia. Sellisti Jonathan Roozeman selvitti virtuoottisen ja raskaan osuutensa häikäisevän hienosti. Hän sai huumaavat suosionosoitukset ja soitti ylimääräisenä Sarabanden jostakin J. S. Bachin soolosellosarjasta.
Väliajan jälkeen oli vuorossa Sibeliuksen Lemminkäinen, neljä legendaa Kalevalasta, jossa osa Tuonelan joutsen kuultiin kolmantena. Olen kuullut tästä teoksesta jokusen tylsän ja pitkästyttävän laahaavan esityksen, mutta Salosen johdolla tästä ei ollut pelkoa. Mahtavan energistä ja vauhdikasta soittoa kautta linjan! Ylimääräisenä saatiin Valse triste, joka soi liikuttavan herkkänä ja haikeana, mutta mukana oli kuitenkin hieman auringon pilkahtelua.
Riemastuttava Parturi!
26.8.2017 Gioachino Rossinin ooppera Sevillan parturi (Il barbiere di Siviglia, ossia L'inutile precauzione) Aleksanterin teatterissa Helsingissä
Vuosi sitten Ariadne auf Naxosilla aloittanut Opera BOX toi Aleksanterin teatterin näyttämölle toisen tuotantonsa, Rossinin Sevillan parturin. Vaikka olen nähnyt teoksen vähän liiankin monta kertaa, ei tätä produktiota vaan voinut jättää väliin sen kiinnostavan tekijätiimin ja solistien vuoksi. Ooppera esitettiin viime vuonna kuolleen Jussi Törnwallin suomennoksena (tosin tekstiä oli muokattu jonkin verran).
Ville Saukkosen ohjaus otti oopperan juonesta ja libreton tapahtumista kaiken irti. Lopputulos oli riemastuttavan hauska, menevä ja paikoin yllättäväkin: Alkusoitto kuvitettiin Figaron parturitunaroinnilla, jossa asiakkaiden korvat ja silmät saivat kyytiä. Bartolosta oli tehty plastiikkakirurgi, joka toisen näytöksen alussa sahasi makaaberisti irtonaista jalkaa. Irwinin Las Palmas sai tohtorin laulamana uudet sanat: Ooo Rosina! Berta puolestaan oli saattohoitaja, joka oli kovasti mieltynyt suuriin sikareihin ja Don Basilio yritti parhaansa mukaan selviytyä kävelystä punaisilla korkokengillään. Espanja-viittauksia oli keksitty monenmoisia - ei todellakaan ollut tylsää tässä oopperassa!
Lavasteiden suunnittelusta vastasi Tinde Lappalainen, puvuista Hanna Hakkarainen ja valoista Kalle Paasonen. Kapellimestarina oli Jonas Rannila ja montussa soitti Sinfonietta Ariadne. Kuorona oli Mieskuoro Manifestumin laulajia. Rannila ansaitsee työstään kiitettävän arvosanan, sillä niin upeasti ja vauhdikkaasti orkesteri soitti läpi teoksen. Lopputulos ei hävinnyt isommillekaan ammattiorkestereille.
Tärkeimmissä rooleissa oli osaava miehitys: Markus Nieminen Figarona, Ville Salonen Almavivana, Essi Luttinen Rosinana, Heikki Kilpeläinen Bartolona, Juha Pikkarainen Basiliona ja Reetta Haavisto Bertana. Matalammilta miesääniltä kuultiin vahvoja suorituksia, mutta Saloselta jäivät yläsävelet kurkkuun muutaman kerran. Miehen oivallinen eläytyminen ja näyttelijänlahjat veivät huomion pois ajoittaisista ongelmista nopeiden belcanto-kuvioiden kanssa. Essi Luttinen teki teknisesti varmaa ja taitavaa työtä, mutta odotuksistani huolimatta hänelle ominainen säkenöiminen jäi puuttumaan tässä roolissa. Una voce poco fa oli muuten jännää kuunneltavaa suomeksi! Reetta Haavisto pääsi vain pari kertaa esittelemään kykyjään ja äänensä mahdollisuuksia toden teolla, mutta sekin riitti vakuuttamaan yleisön.
Monteverdi-trilogian päätös
25.8.2017 Claudio Monteverdin ooppera Poppean kruunaus (L'incoronazione di Poppea) Helsingin Konservatoriossa
Orpheus' Muses -seurueen Monteverdi-trilogian päätösosa sai ensi-iltansa Helsingin Konservatorion konserttisalissa Ruoholahdessa. Aiemmin samalla näyttämöllä on nähty Orfeo (2015) ja Odysseuksen kotiinpaluu (2016), ja nyt oli siis Poppean kruunauksen vuoro.
Tämänkin tuotannon oli ohjannut Ville Saukkonen. Välillä näyttämöllä nähtiin melkoista vilskettä ja tanssijoiden riekkumista, mutta onneksi monien aarioiden kohdalla ohjaaja malttoi rauhoittaa tekemisen ja antaa musiikin itsessään puhutella. Ohjaus oli monipolvisempi kuin aiemmissa Monteverdi-oopperoissa, ja täytyy tunnustaa etten tällä kertaa ymmärtänyt kaikkia Saukkosen ratkaisuja. Mutta paketti pysyi kasassa ja hyvin toimiva esitys lavalla nähtiin; esimerkiksi oopperan loppu oli vaikuttava ja tyylikäs. Tanssijoiden koreografia oli Laura Humppilan suunnittelema ja visualisoinnista vastasi Hanna Hakkarainen. Lavastus oli lähes olematon, mutta takaseinälle heijastettiin Tuukka Aimasmäen graafisia projisointeja. Puvustukseen sen sijaan oli uhrattu enemmän voimavaroja, ja lavalla nähtiinkin muutamia todella hienoja luomuksia.
Helsingin Monteverdi-orkesteria johti aiempien tuotantojen tapaan Edward Ananian-Cooper. Hän oli myös tehnyt musiikin muokkauksen, instrumentaation ja orkestraation periodisoittimille. Lopputulos kuulosti hienolle ja monien barokkisoittimien hennot äänet erottuivat hyvin balansoidusta kokonaisuudesta. Musiikillisesti hienon illan täydensivät pääroolien tasokkaat solistit: Neronen osassa lauloi ja näytteli erinomaisesti Merja Mäkelä, jolla on paljon kokemusta mm. Saksan oopperalavoilta. Poppeana oli Katja Vaahtera ja Ottaviana Emma Suszko. Kontratenori David Hackston lauloi upean sävykkäästi Ottonen roolin. Aapo-Tapani Kilpelällä on vielä työtä mm. laulun tarkkuuden ja italian ääntämisen kanssa, mutta hänen Senecansa oli kuitenkin onnistunut kaikessa yksitotisuudessaan.
Anu Ontronen (Arnalta) ja Elisabet Petsalo (Nutrice) tekivät rehevät suoritukset imettäjinä. Meri Metsomäki oli Drusillana uskottava hovinainen, jonka kaunista laululinjaa oli ilo kuunnella. "Jumalaisissa" rooleissa kuultiin erinomaisia suorituksia, mm. Sofia Buono (La Fortuna), Iida Antola (La Virtú, Pallade), Linda Rolig (Amore) ja Satu Strömberg (Venene). Pienemmissä osissa oli lähinnä Helsingin Konservatorion opiskelijoita.
Hieman muuttuneet laulut
24.8.2017 Jaakko Ryhänen, basso & Seppo Hovi, piano Espoon tuomiokirkossa
Urkuyö ja Aaria -festivaali lähenee tältä kesältä loppuaan. Täysi kirkollinen väkeä oli vielä saapunut kuulemaan Jaakko Ryhäsen ja Seppo Hovin konserttia otsikolla Muuttuvat laulut.
Ohjelma alkoi yllättäen oopperanumerolla, nimittäin Sarastron aarialla In diesen heil'gen Hallen Mozartin Taikahuilusta - tosin tällä kertaa suomeksi laulettuna. Tätä seurasi viiden laulun Merikanto-osio: Elämälle, Pai, pai, paitaressu, Rukous (Ave Maria), Oi, muistatko vielä sen virren ja Kiitos sulle, Jumalani. Elämälle oli Ryhäseltä vavahduttavan hieno tulkinta, mutta bassomme pääsi näyttämään herkkääkin puoltaan Oskarin lauluissa. Seppo Hovin pitkät ja polveilevat välijuonnot alkoivat tässä vaiheessa jo rasittaa, varsinkin kun hän on kierrättänyt samoja anekdootteja konsertista ja kokonaisuudesta toiseen jo iät ja ajat.
Hovi soitti väliin mukavan jatsahtavan version Oscar Petersonin Hymn to Freedomista. Tämä toimikin oivallisena aasinsiltana negrospirituaaleihin, joita kuultiin suomeksi laulettuna kolme: Deep River, Sometimes I Feel ja Go Down, Moses. Olipa piristävää, että Ryhäsen ohjelmistossa oli tällä kertaa jotain uuttakin! Kappaleiden suomenkielisiä sanoja oli kuulemma löytynyt Ryhäsen äitivainaan Viipurin-aikaisista laulukansioista. Negrospirituaalien perään sopi erinomaisesti Vanha joki, eli alun perin Ol' Man River musikaalista Teatterilaiva. Ryhäsen syvällä kyntänyt tulkinta ei kyllä hävinnyt Paul Robesonille lainkaan!
Toisena pianokappaleena kuultiin Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija, josta Hovi taituroi kivasti svengaavan esityksen. Konsertin loppu olikin sitten varattu kevyemmille ikivihreille kappaleille: Rauno Lehtisen Muuttuvat laulut, Toivo Kärjen Lauluni aiheet ja Georg Malmsténin Vanhan merimiehen koti-ikävä sekä Vladimir Vysotskin Ystävän laulu. Ryhänen sai näihin kaikkiin ladattua surumielistä tunnelmaa ja omakohtaiselta vaikuttanutta kokemusta.
Ylimääräisenä kuultiin Beethovenin ikituttu Jumalan kunnia luonnossa - niin järisyttävänä ja voimallisena tulkintana kuin Ryhänen vain osaa.
B & B -urkukonsertti
20.8.2017 Henri Hersta, urut Ristinkirkossa Lahdessa
En päässyt tänä vuonna yhteenkään Lahden Kansainvälisen Urkuviikon konserttiin, mutta onneksi tuli tilaisuus pistäytyä Ristinkirkossa reformaation merkkivuoden urkukonsertissa. Yleisöä Henri Herstan konsertissa oli alle 30, joten valitettavan harvojen herkuksi tämä jäi...
Protestanttisen koraalin inspiroimassa ohjelmassa oli Dietrich Buxtehuden ja Johann Sebastian Bachin musiikkia. Aluksi kuultiin Buxtehudelta Preludi e-molli BuxWV 142 ja perään kolme koraalialkusoittoa: Ach Herr, mich armen Sünder BuxWV 178, Ein feste Burg ist unser Gott BuxWV 184 ja Kommt her zu mir, spricht Gottes Sohn BuxWV 201. Osuuden päätti komea Te Deum laudamus BuxWV 218.
Bachilta oli ohjelmaan valittu vain yksi teos, mutta se oli sitten sitäkin vaikuttavampi. Partite diverse sopra il corale "Sei gegrüßet, Jesu gütig" BWV 768 varioi kaunista koraalimelodiaa. Hersta oli koraalipartitan parissa oikein elementissään ja varsinkin kappaleen päätös oli järisyttävä. Ylimääräisenä saimme levollisen improvisaation Ilta on tullut, Luojani -virrestä.
