Pianokonsertti Budapestissä

28.6.2015 Attila Licsák, piano Nádor-salissa Budapestissa

Nuori Attila Licsák esitti noin tunnin mittaisessa konsertissaan mielenkiintoisen valikoiman tuttuja ja vähän vähemmän tuttuja pianokappaleita. Kattaus alkoi valikoimalla Scarlattin sonaatteja: C-duuri, a-molli, F-duuri ja c-molli. Tuomio: pikkusievää soitantoa, eikä mitenkään persoonallisella otteella.

Sitten seurasi kaksi Unkarin ensiesitystä: Satien 3 Sonneries de la Rose+Croix -teoksesta osa 1. Air de l'ordre. Ja yllättäen se toinen oli maan omaa poikaa Lisztiä: Pianokappale As-duuri A234. Sitä seuranneessa Lisztin Transsendentaalisessa etydissä No. 10 f-molli Licsák pääsi näyttämäänä teknistä osaamistaan. Kappale ei vaan kolahtanut suuremmin minuun, sillä piano ei edelleenkään ole mielestäni lyömäsoitin!

Bachin rauhallisen Fantasian a-molli jälkeen kuulimme Frescobaldin Toccatan F-duuri. Konsertin varsinainen osuus päättyi viihteellisempiin pikkukappaleisiin: Bartókin Este a székelyeknél (vapaasti suom. Ilta kylässä) sekä Lisztin Liebesträume No. 3 ja La campanella. Ylimääräisinä kuulimme Chopinia, mm. Grande valse brillanten.

Verismon viemää

27.6.2015 Ermanno Wolf-Ferrarin ooppera I gioielli della Madonna (suom. Madonnan korut) Slovenské národné divadlossa Bratislavassa

Minulla oli eilisillaksi (26.6.) ostettu liput Slovakian Kansallisteatterin vanhaan taloon, jossa piti esitettämän Giovanni Paisiellon ooppera Il re Teodoro in Venezia. Paikalle saavuttuani totesin, että ovet olivat tukevasti lukossa. Onneksi lippukassa oli vielä auki, joten sain sieltä tiedon että esitys on peruutettu. Mitään viestiä liput ostaneille henkilöille ei ollut vaivauduttu lähettämään, talon nettisivuillakaan peruutuksesta ei mainittu (ainakaan englanninkielisellä puolella) eikä edes oopperatalon ovissa ollut mitään ilmoitusta tästä! Annoin asiasta vähän palautetta... Sain tietenkin rahani takaisin, mutta se ei paljon lämmittänyt, kun jäi tämä odotettu harvinaisuus näkemättä. Tällaiseen voi näköjään törmätä vielä nykyaikana - ei olisi ollut kovin vaikeaa laittaa teksti- tai sähköpostiviesti kaikille liput ennakkoon ostaneille.

Tänään sitten uusi yritys, nyt Kansallisteatterin uudessa talossa. Saksalais-italialainen Wolf-Ferrari (1876-1948) sävelsi viitisentoista oopperaa, jotka ovat nykyisin harvinaista herkkua oopperatalojen ohjelmistoissa. Esimerkiksi Suomen kansallisoopperan lavalle miehen teos on päässyt vain kerran (Il Campiello vuonna 1964). Aikanaan varsin suosittu säveltäjä on painunut monien kaltaistensa tavoin lähes unohduksiin.

Onneksi meillä on itävaltalainen kapellimestari Friedrich Haider, joka toimii Slovakian Kansallisteatterin oopperan Music Directorina. Hän on hurahtanut Wolf-Ferrariin, ja toi talonsa lavalle tämän kiinnostavan teoksen. Madonnan korut oli ohjannut Manfred Schweigkofler, joka oli sijoittanut tapahtumat 1950-luvulle. Alun sekavan joukkokohtauksen jälkeen teoksesta jäsentyi ihan tolkullinen tarina, myös musiikillisesti. Haiderin johtamisen innostuneisuus tarttui orkesteriinkin ja kuului soitossa koko teoksen ajan.

Tämän illan esityksessä oli laulajien kakkosmiehitys, joka jätti hieman toivomisen varaa. Mammanpoika Gennaron roolin esitti Michal Lehotský. Laulu sujui häneltä varsin mallikkaasti (lukuun ottamatta ajoittaista orkesterin alle jäämistä), mutta näytteleminen oli melkoista pökkelöintiä. Vai olisiko ohjaaja hakenut tarkoituksella hahmolle tällaista kömpelyyttä? Hänen äitinään (Carmela) lauloi vakuuttavasti Jitka Sapara-Fischerová. Maliella-tytön roolin teki jo vähän varttuneempi neito Adriana Kohútková. Hänen roolinsa olisi vaatinut ehkä hieman dramaattissävyisempää ääntä eikä hän ollut ulkomuodoltaankaan kovin sopiva tai uskottava nuorena naisena. Vielä suurempi tämä uskottavuusongelma oli Rafaelen eli Sergej Tolstovin kohdalla. Lisäksi hänen laulussaan oli jatkuvasti ongelmia, mm. useampi korkea sävel jäi saavuttamatta.

Saariahoa itävaltalaiseen tapaan

24.6.2015 Kaija Saariahon ooppera L'amour de loin (suom. Kaukainen rakkaus) Landestheater Linzissä (Musiktheater am Volksgarten)

Kaukainen rakkaus sai Linzissä pelkistetyn mutta toimivan toteutuksen, josta vastasi pitkälti Daniela Kurz (ohjaus, koreografia, lavastus ja puvustus). Minimalistinen lavastus, levollinen ohjaus ja lavatapahtumien vähäisyys antoivat tilaa laulajille, joiden varassa esitys tietysti lepäsikin. Kohtauksia kuvittivat lisäksi kaksi tanssijaa. Kuoro lauloi osuutensa oopperamontusta, mikä oli ehkä ohjauksen ja näyttämökuvan kannalta tarkoituksenmukaista, mutta musiikillisesti se ei ollut paras mahdollinen ratkaisu. Musiikinjohdosta vastasi Takeshi Moriuchi, joka korosti hienosti Saariahon musiikin linjoja, nosti esille kontrasteja ja osasi ottaa orkesterista tehojakin silloin kun tarvittiin.

Kolmesta laulusolistista teki Martin Achrainer varminta ja tasaisinta työtä. Hän jaksoi pitää laulunsa ja tarinan dramaturgian kasassa pitkissäkin osuuksissaan Jaufré Rudelin roolissa. Martha Hirschmann oli Le Pèlerinin osaan (ja ehkä mezzosopraanoksi ylipäänsäkin) kovin pieniääninen. Sinänsä hänen äänensä oli kaunissävyinen ja tekniikka oli kunnossa. Gotho Griesmeier jätti Clémencen roolissa jotenkin ulkokohtaisen vaikutelman - eläytyminen ja näytteleminen eivät olleet parasta A-luokkaa. Hänellä oli ajoittain vaikeuksia korkeimpien sävelien kanssa.

Päivän täydeltä ohjelmaa Wienissä

23.6.2015 Maurice Ravelin ooppera L'Heure espagnole ja Francis Poulencin ooppera Les Mamelles de Tirésias Theater an der Wien in der Kammeroperissa

23.6.2015 ORF Radio-Symphonieorchester Wienin konsertti Wiener Konzerthausissa

Theater an der Wien in der Kammeroper tarjosi iltapäivän aluksi kahden koomisen pikkuoopperan paketin: Ravelin Espanjalainen hetki ja Poulencin Tiresiaan rinnat. Philipp M. Krenn oli ohjannut teokset niin, että Ravelin ooppera tapahtui itsensä harjoituksissa ja Poulencin ooppera tapahtui edellisen "esityksessä" kulissien takana. Ihan veikeä toteutus, joskin Espanjalaisen hetken muka-ohjaajan karjunta meni vähän överiksi ja Tiresiaan rinnoissa paketti ei pysynyt kasassa, vaan jännite hajosi lavalla tapahtuneeseen ylimääräiseen säheltämiseen.

Gelsomino Rocco johti kamariorkesteria oikein pätevästi molemmissa oopperoissa. Espanjalaisen hetken viisi solistia lauloivat myös Tiresiaan rinnoissa. Jälkimmäisessä oopperassa esiintyi lisäksi kaksi muutakin solistia. Nuoret laulajat selvisivät osistaan varsin hyvin, ainoastaan tenoreille voi vähän nurista epäpuhtauksista ym. Puolalainen mezzo Natalia Kawalek oli aivan erinomainen Conception Ravelin oopperassa - ei voinut kuin ihastella hänen vaivatonta lauluaan ja verratonta näyttelemistään. Poulencin oopperassa muiden yläpuolelle nousi israelilainen sopraano Gan-ya Ben-gur Akselrod, joka lauloi Thérèsen vaativan roolin.

* * *

Illan ohjelmana oli sitten ORF Radio-Symphonieorchesterin konsertti. Konzerthausin suuri sali oli lähes täynnä yleisöä, jolle tarjottiin Cornelius Meisterin johdolla Bruckneria ja Messiaenia.

Konsertin aloitti Brucknerin yli tunnin mittainen Messu Nr. 3 f-molli. Esitys oli huikean hieno, tasapainoinen ja vavahduttava. Orkesteri oli erinomaisessa iskussa ja Meisterin työskentelyä oli pakko seurata aivan lumoutuneena. Erityisen vaikutuksen minuun teki kuitenkin Wiener Singakademie -kuoro, jonka sointi ja tarkkuus olivat huippuluokkaa.

Laulusolisteja en sitten viitsi hehkuttaa ihan samalla tavalla. Hyvin aloittanut sopraano Ruth Ziesak tuntui väsyvän lopussa ja äänessä oli kuultavissa hienoista epävarmuutta. Mezzo Janina Baechle puolestaan aloitti alavireisesti, mutta paransi loppua kohti - joskin vähän ponnettoman vaikutuksen hänen esiintymisensä jätti. Benjamin Brunsilla ei ollut paljon laulettavaa, mutta hänen kaunissävyistä tenoriaan kelpasi kyllä kuunnella. Basso Günther Groissböckin ääni kantoi hienosti yli kuoron ja suuren orkesterin jylyn.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Messiaenin L'Ascension. Quatre Méditations symphoniques pour orchestre. Ja nyt pitää kysyä, että miksi ihmeessä. Brucknerin järkäle olisi riittänyt yksinäänkin konsertin ohjelmaksi, eikä sen jättämää tunnelmaa olisi tarvinnut vesittää Messiaenin maailmalla. Varsinkin ensimmäisen osan vaskijollotuksia kuunnellessani olin jo vaipumassa epätoivoon, mutta onneksi kolmas ja neljäs osa vähän pelastivat tilannetta. Silti mielestäni selvä ohjelmistosuunnittelun moka - olisivat edes sijoittaneet teokset toisin päin, jos ne nyt oli pakko samaan konserttiin saada.

Sinfoniakattaus Wienissä

22.6.2015 Wiener Symphoniker, joht. Herbert Blomstedt Musikvereinissa Wienissä

Wienin Musikvereinin suuri sali eli "kultainen sali" oli normaaliin tapaan aivan täynnä. Sinfonikot esittivät Herbert Blomstedtin johdolla aluksi Beethovenin 4. sinfonian. Tulkinta oli vapaasti hengittävä ja ilmava - tuntui kuin Beethovenin päältä olisi pyyhitty raskas pölykerros. Aivan nappisuoritus!

Väliajan jälkeen tarjoiltiin Nielsenin 5. sinfonia, joka ei kolahtanut minuun lainkaan. Täysin yhdentekevä teos, jossa henkevyys oli korvattu määrällä: suurta volyymiä ja ajoittain puuroutuvaa sointia, vaikka Blomstedt varmaan tekikin parhaansa. Voi miten eri teitä voivat säveltäjät kulkeakaan, kun vertaa vaikkapa ikätovereita Nielseniä ja Sibeliusta! Siinä missä Sibelius tuntuu tiivistävän ilmaisuaan sinfonia sinfonialta, on Nielsenin suunta aivan toinen. Ja tässä teoksessa fokus oli jo aivan hukassa.

Vauhdikas operetti à la Eisemann

21.6.2015 Mihály Eisemannin operetti Én és a kisöcsém (vapaasti suom. Minä ja pikkuveljeni) Budapestin Operettiteatterissa (Budapesti Operettszínház)

Pääsin näkemään tämän Suomessa (ainakin nykyisin) vain harvojen tunteman Mihály Eisemannin (1898-1966) teoksen. Unkarilainen Eisemann sävelsi toistakymmentä operettia ja lisäksi mm. elokuvamusiikkia. Hänen uransa kulta-aikaa oli 1930-luku, jolloin myös Minä ja pikkuveljeni on syntynyt. Eisemannin operetteja esitetään nykyisin vain vähän, mutta juuri tämä teos pyörii kuulemma aika ajoin unkarilaisissa teattereissa.

Esitys oli hyvin viihteellistä ja vauhdikasta musiikkiteatteria. Attila Réthlyn ohjaus toimi mainiosti ja korosti tyylikkäästi unessa tapahtuvan tarinan komiikkaa. Erzsébet Túrin kekseliäs lavastus ansaitsee myös kiitosta. Ja miten vauhdikkaasti sitä muuteltiinkaan kohtausten välissä!

Teoksen musiikki ei ollut kovinkaan omaperäistä, mutta muutamia kauniita melodioita siitä kyllä nousi esiin. Tamás Bolba johti pienehköä orkesteria, joka oli laulajien tapaan vahvistettu sähköisesti. (Tästä vähän miinusta - sali ja sen akustiikka olisi varmasti toiminut akustiseltakin pohjalta. Vaan ehkä rahkeiden riittävyyden rajat tulivat vastaan laulajien puolelta ja balanssin vuoksi piti orkesterikin vahvistaa?).

Lähes kaikki solistit olivat erinomaisia näyttelijöitä ja laulukin sujui, vaikka heillä ei klassista koulutusta ollutkaan. Tällaisessa kevyessä operettihömpässä moista ei tietysti tarvitakaan, kun kaikilla oli mikrofonit. Kaksi naissolistia nostan muiden yli: Kató Kelemenin osan laulanut Panna Simon muunsi sujuvasti ääntään esiintyessään miehenä ja tanssinumerotkin sujuivat ammattitaidolla. Frici Vadászin osan laulanut Anna Peller oli hurmaava komedienne ja etenkin Marlene Dietrich -imitaatio jäi mieleen.

Taidokasta barokkioopperaa Budapestissä

20.6.2015 Antonio Vivaldin ooppera Farnace Unkarin valtionoopperassa (Magyar Állami Operaház) Budapestissa

Unkarin valtionoopperan tuotanto tästä Vivaldin harvoin esitetystä oopperasta osoittautui oikein tasokkaaksi ja tasapainoiseksi. Pisteet menevät ennen kaikkea ohjaaja Ferenc Angerille, joka oli saanut melko staattiseen antiikin kertomukseen särmää ja lavalle meininkiä niin, että esitys piti hyvin otteessaan koko kolmetuntisen. Mainittakoon nyt vaikka ruumishuoneen karmivat tapahtumat, laumana uhkaavat Rooman sudet ja hauskat vinoilut barokkioopperoiden kliseille. Esityksessä oli mukana pieni kuoro sekä joukko tanssijoita, jotka hoitivat osuutensa ammattitaidolla.

Musiikillisesta puolestakaan on vaikea keksiä moitittavaa, sillä Vivaldin ilmeikäs sävellys sai Pál Némethin johdolla arvoisensa tulkinnan. Solistit olivat kautta linjan hyviä, mutta erikseen pitää nostaa esille Farnacen roolin laulanut espanjalainen kontratenori Xavier Sabata. Upea suoritus kerta kaikkiaan - moitteetonta laulamista ja pätevää näyttelemistä. Muista solisteista mainittakoon Tünde Szabóki (Berenice), Andrea Meláth (Tamiri), Atala Schöck (Selinda) ja Botond Pál (Pompeo).

Farnacen esitysten piti alun perin olla uudemmassa Erkel-teatterissa, mutta onneksi ne siirrettiin vanhaan ja tunnelmalliseen oopperataloon. Ainoa miinus tulee valaistuksesta, sillä oopperatalon vaatimaton kalusto taipui vain yksinkertaisiin perusratkaisuihin.