torstai 25. kesäkuuta 2015

Saariahoa itävaltalaiseen tapaan


24.6.2015 Kaija Saariahon ooppera L'amour de loin (suom. Kaukainen rakkaus) Landestheater Linzissä (Musiktheater am Volksgarten)

Kaukainen rakkaus sai Linzissä pelkistetyn mutta toimivan toteutuksen, josta vastasi pitkälti Daniela Kurz (ohjaus, koreografia, lavastus ja puvustus). Minimalistinen lavastus, levollinen ohjaus ja lavatapahtumien vähäisyys antoivat tilaa laulajille, joiden varassa esitys tietysti lepäsikin. Kohtauksia kuvittivat lisäksi kaksi tanssijaa. Kuoro lauloi osuutensa oopperamontusta, mikä oli ehkä ohjauksen ja näyttämökuvan kannalta tarkoituksenmukaista, mutta musiikillisesti se ei ollut paras mahdollinen ratkaisu. Musiikinjohdosta vastasi Takeshi Moriuchi, joka korosti hienosti Saariahon musiikin linjoja, nosti esille kontrasteja ja osasi ottaa orkesterista tehojakin silloin kun tarvittiin.

Kolmesta laulusolistista teki Martin Achrainer varminta ja tasaisinta työtä. Hän jaksoi pitää laulunsa ja tarinan dramaturgian kasassa pitkissäkin osuuksissaan Jaufré Rudelin roolissa. Martha Hirschmann oli Le Pèlerinin osaan (ja ehkä mezzosopraanoksi ylipäänsäkin) kovin pieniääninen. Sinänsä hänen äänensä oli kaunissävyinen ja tekniikka oli kunnossa. Gotho Griesmeier jätti Clémencen roolissa jotenkin ulkokohtaisen vaikutelman - eläytyminen ja näytteleminen eivät olleet parasta A-luokkaa. Hänellä oli ajoittain vaikeuksia korkeimpien sävelien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti