Ihana ilta Schubertin ja Mahlerin parissa

9.3.2017 Sinfonia Lahti, joht. Giordano Bellincampi, sol. Thomas E. Bauer, baritoni Sibeliustalossa Lahdessa

Sinfonia Lahti ja kapellimestari Giordano Bellincampi aloittivat konsertin Schubertin Sinfonialla nro 3 D-duuri. 18-vuotiaan säveltäjän teos on vauhdikas ja menevä sekä elämäniloinen ja paikoin hilpeän hauska. Siellä täällä musiikki kuulosti aivan Haydnilta.

Toisena teoksena kuulimme Mahlerin neljän laulun sarjan Lieder eines fahrenden Gesellen eli Vaeltavan kisällin lauluja. Solistina oli saksalainen baritoni Thomas E. Bauer. Hänellä on erittäin kaunis, pehmeä, notkea ja sävykäs baritoniääni, jota oli nautinto kuunnella. Bauer tavoitti hienosti laulujen tunnelmat, mutta erityisesti kolmannen laulun (Ich hab' ein glühend Messer) väkevä tulkinta oli mainio. Neljännessä laulussa solistille kävi pieni virhe, kun hän aloitti laulunsa väärässä kohdassa, mutta kapellimestari hoiti tilanteen nopeasti ja ammattitaitoisesti.

Väliajan jälkeen jatkettiin kuudella Schubertin liedillä: Tränenregen, Der Wegweiser, An Schwager Kronos, Memnon, An die Musik ja Erlkönig. Näistä kahden ensimmäisen orkesterisovitus oli Anton Webernin, kahden seuraavan sovitus Johannes Brahmsin ja kahden viimeisen laulun sovitus Max Regerin käsialaa. Webernin herkät sovitukset sopivat hyvin ennen Brahmsin leveällä pensselillä tehtyjä orkestrointeja. Erlkönig on yksi suosikkiliedejäni, ja Regerin mahtava sovitus teki todellakin sille oikeutta. Bauer tulkitsi kappaleet erinomaisesti, mutta juuri Erlkönigiin hän tuntui ladanneen kaikki loput voimansa. Hienoa eläytymistä!

Konsertin päätti Mahlerin sinfoninen runo Totenfeier, jonka hän sittemmin siirsi lähes sellaisenaan toisen sinfoniansa avausosaksi. Bellincampi loihti teoksesta kiehtovan ja tiiviin esityksen, jossa hautajaismenoista kuultiin vain etäinen aavistus.

Dresdeniläisten perinne-Lohengrin

5.3.2017 Oopperan leffabrunssi: Richard Wagnerin ooppera Lohengrin Kansallisoopperassa Helsingissä

Tämän vuoden ensimmäinen Oopperan leffabrunssiteos oli Wagnerin Lohengrin. Se lähetettiin tuttuun tapaan samanaikaisesti YLE:n Teema-kanavalla, mutta kyllä esityksen seuraaminen Kansallisoopperan Alminsalin valkokankaalta aina kotiolot voittaa.

Nyt nähty Lohengrinin tallenne oli Dresdenin Semperoperista toukokuulta 2016. Esityksen pohjana oli vuodelta 1983 oleva Christine Mielitzin ohjaus, jonka Angela Brandt oli uusintaohjannut näyttämölle. Lavastuksen ja puvustuksen oli suunnitellut Peter Heilein ja valaistuksen Friedewalt Degen. Staatskapelle Dresdeniä ja Sächsischer Staatsopernchor Dresdeniä johti Christian Thielemann.

Tärkeimmissä tehtävissä oli nimekkäitä solisteja: Anna Netrebko Elsa von Brabantina ja Piotr Beczała Lohengrininä. He molemmat tekivät tässä tuotannossa ensimmäisen Wagner-roolinsa! Georg Zeppenfeld oli Heinrich der Vogler, Tomasz Konieczny oli Friedrich von Telramund ja Evelyn Herlitzius oli Ortrud. Kuninkaan airuen pienemmän osan lauloi Derek Welton.

Solistit tekivät kautta linjan mahdottoman hienoa työtä. Netrebkon ääni on kypsynyt ja syventynyt oivallisesti viime vuosina. Instrumentin hallinta on edelleen huippuluokkaa, mutta sävykkyys tuntuu jopa lisääntyneen. Hän on myös erinomainen näyttelijä. Beczała lauloi uljaasti Lohengrininsä, mutta näyttelijänä hän ei ollut ihan samaa tasoa; naamalla tuntui olevan lähes aina yksi ja sama ilme. Muut solistit tekivät perusvarmaa ja tasaista työtä. Herlitziuksen juonitteleva Ortrud oli kylmäävä.

Ohjauksesta ja lavastuksesta en suuremmin pitänyt tässä tuotannossa. Molemmat ovat auttamattomasti vanhentuneita, jotenkin museaaliselta tuntuvia, eivätkä puhutelleet minua. En ymmärrä samojen produktioiden ylläpitämistä vuosikymmenten ajan - kyllä Lohengrinkin olisi ansainnut uutta ja raikasta näkemystä. Klassikoillakin on toki arvonsa, mutta onko kyseessä enää säilyttämisen arvoinen klassikko, jos se ei kestä aikaa?

Mozartin suloaarioita (ja muistaakseni jotain muutakin)

1.3.2017 Radion sinfoniaorkesteri, joht. John Storgårds, sol. Golda Schultz, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n konsertissa kuultiin aika merkillinen kattaus: Pingoudia, Mozartia ja Adamsia! Ensimmäisenä ohjelmassa oli monipuolisesti lahjakkaan ja opiskelleen Ernest Pingoudin (1887-1942) seitsenosainen orkesterisarja Suurkaupungin kasvot. Pingoud kuuluu suomalaisen modernismin varhaisiin säveltäjänimiin yhdessä Aarre Merikannon ja muiden kanssa. "Radikaali" Pingoud jäi vaille laajempaa arvostusta, eikä tilanne ole suuremmin muuttunut hänen kuolemansa jälkeenkään. Vasta 1990-luvulla Pingoudin musiikkia kaivettiin naftaliinista ja RSO nauhoitti monia hänen teoksiaan. Tämä Suurkaupungin kasvot ei tehnyt minuun sen suurempaa vaikutusta, mutta periaatteessa pidän hyvänä ja suotavana, että suomalaisten säveltäjien musiikkia pidetään esillä. Sopisi näitä soittaa laajemminkin kuin vain itsenäisyyden (tai säveltäjän itsensä) merkkivuosina!

Sitten päästiin itse pihviin, eli syyhyn miksi tähän konserttiin tulin: Hän oli eteläafrikkalainen sopraano Golda Schultz, joka on kiinnitettynä Baijerin Valtionoopperan solistikuntaan. Schultz esitti RSO:n säestyksellä kolme numeroa Mozartia: ensin konserttiaariat Misera, dove son ja Vado, ma dove sekä kolmantena Vitellan aarian Non più di fiori oopperasta La clemenza di Tito eli Tituksen lempeys. Ah, miten ihanaa ja luonnollisen raikasta laulua!

Väliajan jälkeen kuultiin ensimmäistä kertaa Suomessa John Adamsin City Noir. Tämä oli varmaankin ajateltu nokkelaksi pariksi Pingoudin kaupunkiaiheiselle teokselle - mutta ajatuksen tasolle se jäikin, sillä väliin sijoitetut Mozartin aariat ehtivät kyllä viedä tunnelman aivan toisaalle. Storgårds on mies paikallaan johtamaan nykymusiikkia, mutta vähän kylmäksi tämäkin kappale minut jätti. Vika lienee oman pään sisällä.

Ensimmäinen kertani Hassen kanssa

28.2.2017 Johann Adolph Hassen ooppera Piramo e Tisbe Theater an der Wienissä

Saksalainen Johann Adolph Hasse (1699-1783) on ollut minulle nimenä tuttu säveltäjä, mutta tietääkseni en ollut ennen tätä iltaa kuullut lainkaan hänen musiikkiaan livenä. Tämä puute olikin syytä paikata, sillä Hasse oli merkittävä säveltäjä, joka vaikutti suuresti mm. opera serian kehitykseen. Theater an der Wienissä esitettiin konserttiversio hänen oopperastaan Piramo e Tisbe (Pyramos ja Thisbe) vuodelta 1768. Oopperan pohjana oleva babylonialainen tarina päätyi Ovidiuksen Muodonmuutoksia-runoelmaan. Hassen intermezzo tragico syntyi aikana, jolloin lajityyppi oli jo katoamassa näyttämöiltä.

Hampurin lähellä syntynyt Hasse sai säveltäjäoppinsa Italiassa mm. Alessandro Scarlattilta, mikä ehkä kuuluu myös Piramo e Tisben musiikissa. Kaikkiaan Hasse sävelsi 120 oopperaa(!) ja mittavan muunkin tuotannon, mutta ikävä kyllä suurin osa teoksista tuhoutui preussilaisten piirittäessä Dresdeniä vuonna 1760.

Hassen ura oli alkanut laulajana mm. Hampurin Oopperassa ja jatkui säveltäjänä Napolissa, mutta saavutti eräänlaisen huippunsa Dresdenin hovin Kapellmeisterina vuodesta 1731 alkaen ja Oberkapellmeisterina vuodesta 1747. Hasse vaikutti Dresdenissä muodollisesti vuoteen 1763 saakka, vaikka kiersikin vuosikymmenten aikana ahkerasti Euroopassa ja saavutti suurta suosiota oopperoillaan mm. Wienissä, Pariisissa sekä eri puolilla nykyistä Italiaa ja Saksaa.

Hasse muutti Wieniin 1760 ja pysyvästi 1764, kun Dresdenin-pesti päättyi. Säveltäjä oli keisarinna Maria Theresan suosikki. Kaupungissa puhalsivat mm. Gluckin reformaatiotuulet (Orfeo ed Euridice oli kantaesitetty Wienissä 1762), eivätkä Hassen vanhanaikaisiksi koetut opera seriat enää herättäneet laajaa kiinnostusta. Piramo e Tisben (1768) pitikin olla miehen viimeinen ooppera, jossa hän yritti uudistaa ilmaisuaan. Maria Theresa suostutteli kuitenkin Hassen kirjoittamaan vielä Ruggieron (1771). Vuonna 1773 Hasse muutti Venetsiaan viimeisiksi kymmeneksi elinvuodekseen toimien siellä opettajana ja säveltäen kirkkomusiikkia.

Minuun Piramo e Tisben musiikki teki ristiriitaisen vaikutuksen. Ehkä siinä kuului vanhan miehen epätoivoinen yritys luoda jotain, joka ei ollut hänen ominta itseään. Eräänlaista välitilamusiikkia, mutta kyllähän tätä vajaan kaksi tuntia mielellään kuunteli. Orkesterina oli Europa Galante perustajansa Fabio Biondin johdolla. Biondi myös soitti itse viulua. Tasokkaina solisteina kuultiin Desirée Rancatore (Tisbe), Vivica Genaux (Piramo) ja Emanuele D’Aguanno (Tisben isä). Genauxin ääni oli aluksi liialti ”maskissa”, mutta onneksi laajeni myöhemmin. D’Aguannon laulussa häiritsi ajoittain tukeva nasaalisointi.

Maittava kolmen pienoisoopperan paketti

27.2.2017 Manfred Trojahnin oopperatriptyykki Limonen aus Sizilien Kasino am Schwarzenbergplatzissa Wienissä

Wienin Volksoper oli tuottanut Schwarzenbergplatzin vanhaan Kasinoon mukavan, vain hieman yli tunnin kestävän nykyoopperaillan. Manfred Trojahnin (s. 1949) triptyykki sai kantaesityksensä Kölnissä vuonna 2003. Sarja koostuu kolmesta pienoisoopperasta: Der Schraubstock, Limonen aus Sizilien ja Eine Freundschaft.

Ensimmäinen ooppera käsitteli triangelidraamaa, jossa vaimon suhde paljastuu aviomiehelle. Vaimo anoo anteeksiantoa, mutta mies on armoton ja uhkaa viedä lapset mukanaan. Tämä ajaa vaimon ampumaan itsensä. Teos päättyy aviomiehen ja rakastajan keskinäiseen syyttelyyn. Rooleissa nähtiin Rebecca Nielsen, Carsten Süss, Morten Frank Larsen ja Manuela Leonhartsberger.

Toisessa teoksessa mies kuuluisan oopperalaulajattaren menneisyydestä pyrkii tapaamaan diivaa. Mies on aikoinaan kustantanut tähden opinnot ja rakastanut naista. Mutkien jälkeen mies tapaakin laulajattaren, mutta saa pettyä katkerasti - nainen on muuttunut ja vieraantunut. Rooleissa nähtiin David Sitka, Rebecca Nielsen, Ursula Pfitzner, Manuela Leonhartsberger ja Daniel Ohlenschläger.

Viimeisessä oopperassa sairas mies makaa kuolinvuoteellaan sisarensa hoidossa. Mies ei tahdo tavata parasta ystäväänsä, joka pyrkii vierailulle. Sisar houkuttelee ystävän pukeutumaan valeasuihin ja esittämään useita henkilöitä, jotka kuoleva on toivonut vielä tapaavansa. Lopuksi mies paljastaa ystävälleen, että hänellä oli vuosikausia suhde tämän vaimon kanssa, ja että ystävän kaksi lasta ovatkin hänen siittämiään. Rooleissa nähtiin Carsten Süss, Martina Dorak ja Morten Frank Larsen.

Kolmen oopperan henkilöt ja tarinat linkittyivät kiehtovasti yhteen. Ohjaaja Mascha Pörzgen oli tehnyt erinomaista ja hienovaraista työtä. Dietlind Konoldin lavastus ja puvut olivat oivallinen kehys tapahtumille. Pientä orkesteria johti Gerrit Prießnitz. Solistit suoriutuivat oikein hyvin ja useimmat olivat vieläpä erinomaisia näyttelijöitä.

Ei tanssinut kongressi minulle...

26.2.2017 vapaailta eli ei Werner Richard Heymannin operettia Der Kongress tanzt Volksoperissa Wienissä

Tämän illan ohjelmassa piti olla Werner Richard Heymannin operetti Der Kongress tanzt. Mutta kuinka ollakaan: Kun saavuin Wienin Volksoperiin, sain kuulla että näytös on peruttu ja tilalla esitetään Kálmánin Sirkusprinsessa. Syynä oli kuulemma yhden keskeisen solistin sairastuminen.

No, eipä ollut ensimmäinen - ja tuskin viimeinenkään - kohdalleni osunut näytöksen peruutus Keski-Euroopan matkoilla. Huomaan ihmetteleväni toistuvasti paria asiaa: Miksi oopperatalo ei ilmoita muutoksista sähköpostitse niille, jotka ovat lippunsa hankkineet netistä? Näin toimien ei olisi minunkaan tarvinnut käydä turhaan kääntymässä toisella puolella kaupunkia. Ja toiseksi: miten ihmeen heikosti isommatkin talot näyttävät varautuvan sairastumisiin. Varamiehityksistä on ilmeisesti luovuttu säästöjen vuoksi - mitäs siinä nyt painaa asiakkaan mielipaha, vaiva ja turha rahanmeno. Helsinkiin kyllä on lennätetty paikkaajia milloin mistäkin päin Eurooppaa. Voiko olla niin, että näin harvinaisen teoksen tapauksessa ei roolin osaavia laulajia löydy? Sitä paremmalla syyllä pitäisi Volksoperilla olla oma varamiehitys.

Tuttu Sirkusprinsessa ei minua tällä kertaa innostanut, joten onneksi suostuivat pienen motkotuksen jälkeen lunastamaan lippuni takaisin.

Peer Gynt jätti sekavan vaikutelman

25.2.2017 Werner Egkin ooppera Peer Gynt Theater an der Wienissä

Saksalainen säveltäjä Werner Egk ei ole Suomessa järin tunnettu - ja tuskin hän on nykyisin kotimaassaankaan niitä suosituimpia 1900-luvun säveltäjiä. Tämä saattaa osittain johtua hänen toiminnastaan natsi-Saksan aikana. Mies syntyi nimellä Werner Joseph Mayer vuonna 1901, sai teoria- ja sävellysoppinsa Carl Orffilta Münchenissä ja otti taiteilijanimen Egk vuonna 1923. Hän toimi säveltäjänä ja kapellimestarina eri puolilla Saksaa ja sävellysprofessorina Länsi-Berliinissä. Egk kuoli vuonna 1983.

Hänen oopperansa Peer Gynt perustuu tietenkin Henrik Ibsenin näytelmään. Libretto on säveltäjän itsensä käsialaa. Ooppera sai kantaesityksensä Berliinin Staatsoperissa vuonna 1938. Theater an der Wieniin teoksen oli ohjannut Peter Konwitschny. Hänen näkemyksensä ja toteutuksensa jätti jotenkin sekavan vaikutelman, mihin saattoi kyllä vaikuttaa oopperan rakennekin: kaikkiaan kymmenen näyttämökuvaa tai kohtausta, joissa tarina poukkoili sinne tänne. Helmut Braden lavastus sentään oli suoraviivainen - mutta tylsä.

Aina luotettavia ORF Radio-Symphonieorchester Wieniä ja Arnold Schoenberg Choria johti kapellimestari Leo Hussain. Myös oopperan musiikki oli jokseenkin poukkoilevaa. Siinä oli hienot hetkensä ja tunnelmansa, mutta välillä mentiin kepeän jatsahtavan viihdemusiikin puolelle. Musiikissa saattoi kuulla vaikutteita ja lainoja aina Beethovenilta saakka.

Baritoni Bo Skovhus teki vahvan roolityön pääosassa eli Peer Gyntinä. Kaikki muut solistit esittivät useampia rooleja. Maria Bengtsson oli suloinen ja enkelimäisesti laulanut sokea Solveig. Natascha Petrinsky, Nazanin Ezazi ja Cornelia Horak täydensivät hyvien naissolistien kaartia. Miehistä mainittakoon Rainer Trost, Andrew Owens ja Stefan Cerny.