Unkarilaisen oopperan alkulähteillä

13.1.2018 József Ruzitskan ooppera Béla futása ja György Orbánin ooppera Pikkó hertzeg Erkel-teatterissa Budapestissa

Kahden teoksen ilta Erkel-teatterissa alkoi József Ruzitskan oopperalla Béla futása (Bélan pako). Vuonna 1775 syntynyt Ruzitska teki uransa lähinnä sotilas- ja teatterikapellimestarina, mutta hänen kuolinaikansa ja -paikkansa eivät ole tiedossa. Bélan pako vuodelta 1822 on varhaisimpia unkarilaisia oopperoita. Se sijoittuu Dalmatiaan vuonna 1241, jolloin unkarilaisten valtakausi alueella päättyi lopullisesti mongolien murskatessa kuningas Béla IV:n armeijan. Aatelismies Kálmán vihaa kuningasta ja syyttää tätä poikansa kuolemasta, mutta osoittautuu vihollisen paineen edessä uskolliseksi hallitsijalleen. Kálmán on pelastanut myös kuningattaren lapsineen linnaansa ja jalomielinen kuningas tietenkin palkitsee tämän.

Béla IV:n roolin lauloi vaikuttavasti ja vahvasti Adorján Pataki. Loránd Váta näytteli hienosti Kálmánin osan, mutta hänen laulunsa oli horjuvaa ja ajoittain epäpuhdasta. Tytärpuoli Loran osassa oli kaunisääninen Timea Fülöp ja kuningatar Mariana Zsuzsa Barabás. Muissa rooleissa esiintyivät Zsombor Rétyi (Csabi), Arnold Gergely (Ferkó), Árpád Sándor (Johanniittaritari) ja Róbert Laczkó Vass (mongolien lähettiläs).

Aivan ensimmäinen unkarilainen ooppera on József Chudyn (1753-1813) Pikkó herceg és Jutka Perzsi vuodelta 1793. Valitettavasti siitä on säilynyt ainoastaan libretto; musiikki on siis kadonnut historian hämäriin. György Orbán (s. 1947) on työstänyt libreton uusiksi ja säveltänyt siihen myös uuden musiikin. Pikkó hertzeg (Prinssi Pikkó) esitettiin illan toisena oopperana väliajan jälkeen. Tässä teoksessa tataarikaanin (János Szilágyi) tytär Perzsi (Zsejke Székely) haluaisi naimisiin, mutta isä ei innostu asiasta lainkaan. Syynä on se, että vävyksi olisi tulossa prinssi Pikkó (Adorján Pataki), joka on kalmukki ja jonka isä on kaanin verinen vihollinen. Kaanin luottomies Sibuk (Róbert Laczkó Vass) punoo juoniaan, mutta lopputulos on karmea: kaani kuolee kaksintaistelussa Pikkón kanssa ja Perzsi ja Pikkó tekevät itsemurhan.

Ferenc Anger oli ohjannut molemmat oopperat ja lopputulos oli mielestäni kovin lapsellinen ja lässy. Mitä kaikkea näistäkin teoksista olisi vähän visionäärisempi ohjaaja saanut aikaan! Molemmissa teoksissa käytettiin samaa Gergely Z. Zöldyn omituista lavastusta. Se toi mieleen nukketeatterin, mikä ei ainakaan vähentänyt lapsellisuuden vaikutelmaa. Zöldy oli suunnitellut myös teosten puvustuksen. Molemmissa oopperoissa esiintyi parissa kohtauksessa tanssija Florin Ioan Ianc.

Illan onnistujana on mainittava kapellimestari György Selmeczi, joka teki oikein hyvää työtä Ruzitskan musiikin kanssa. Teoksen alkusoitto muistutti paikoin Haydnia, mutta varsinainen ooppera oli sitten tyyliltään erilainen ja persoonallisempi. Selmecziltä sujui hyvin myös Orbánin modernimpi sävelkieli, jossa käytettiin paljon rumpuja ja muita lyömäsoittimia.

Kokonaisuutena ilta oli erittäin mielenkiintoinen, joskaan ei mikään unohtumaton taide-elämys. Molempien oopperoiden libretoissa oli ummehtunutta nationalismia, joka ei puhutellut meikäläistä. Ja Unkarin nykyisestä poliittisesta ynnä mielipideilmastosta huolimatta se ei tainnut puhutella paikallisiakaan, sillä katsomo oli kovin tyhjä - vain noin neljännes paikoista oli myyty.