torstai 21. tammikuuta 2016

Messu sadan vuoden takaa


21.1.2016 Messu Oskar Merikannon tyyliin (1916) Johanneksenkirkossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian järjestämän kirkkomusiikin alan kansainvälisen konferenssin ohjelmaan kuului messu vuoden 1916 mallin mukaan. Rekonstruktio jumalanpalveluksesta toisena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina sisälsi Oskar Merikannon ja Richard Faltinin musiikkia. Liturgina toimi kirkkomuusikko ja pastori Samuli Korkalainen. Kanttorina oli Jussi Hirvonen ja urkurina Peter Peitsalo. Kuoro oli koottu SibA:n kirkkomusiikin aineryhmän opiskelijoista.

Ihan oli mielenkiintoinen kokemus, mutta hämmästyttävää oli todeta miten vähän jumalanpalveluksen sisältö on muuttunut sadassa vuodessa. Monet liturgiset sävelmät olivat samoja kuin nuoruudessani; sittemmin niitä toki on uudistettu ja muutettu melkoisesti. Kuoro oli läpi messun suuressa roolissa ja lauloi upeasti mm. Faltinin motetin Min skapare, som gaf mig lifvet. Myös Merikannon koraalialkusoitot - hänen "omalla soittimellaan" esitettyinä - tekivät vaikutuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti